tiistai 11. joulukuuta 2018

Mä annan sulle luvan tiputtaa mut sun kartastolta

Mä oon yrittäny miettiä, et mitä sä kelaat musta. Ehkä se on täysin väärä lähestymistapa, mut mä en voi olla kelaamatta sitä, sillä meiän historia on lyhykäisyydessään värikäs. Mua edelleen jännittää jokanen meiän jälleennäkeminen. Mä en voi sille mitään. En mä edes tiedä, et mistä se kaikki jännitys kumpuaa, kun emmä koe tarvetta tehä suhun vaikutusta. Ensin se oli yleistä ja mä jännitin jokasta siinä ympäristössä, mut sua mä jännitän edelleen enemmän ku ketään muuta siellä. Mä oon parina hetkenä jopa pelänny sua. Toinen puoli tälle on mun kunnioitus sua kohtaan. Sä oot alusta asti ollu myös niitä, joita mä salaa ihailen. Sä hoidat hommas mun silmissä niin viileellä asenteella, et monilla ois opittavaa sulta.

Mun ihailu kohdistuu puhtaasti sun ammattitaitoon. Niin mä oon sen aina selittäny kaikille, itteni mukaan lukien. Eikä se kovin harhaan osu. Tottakai sä oot näyttävä nainen, joka on saanu munkin pään kääntymään, mutta se siitä sitten. Se jännitys, mikä saa mut aina valtaansa, kun oon sun seurassa voittaa kaiken muun. Mä oon toki joskus levottomina päivinä kertonu frendeille sun ulkonäön ja luonteen parhaita puolia ja voisin kertoa ne sullekin. En kuitenkaan usko sun välittävän mun avautumisista. Sulla on niin kova pinta, et mun ihailun vastaanottaminen ei sopis sun imagoon. Sä luulisit mun mielistelevän sua. Mä myönnän ton olevan pelkkä oletus, mut sun käytös puhuu ton puolesta. Mä oo ees pahoillani, vaikka osuisinkin oikeeseen, sillä mä tiedän ettet sä tarkota pahaa. Et sä oo paha tai kylmä, vaan sun pinta ja luonne on kovempia ku monen muun.

Sä et edes aavista mun paineita. Ei sekään haittaa. Miten sä voisitkaan tietää niistä, kun yritän parhaani mukaan piilottaa ne. Vai ootko sä aistinu musta jotain? Sitä mun on vaikee uskoa. Mä en vaan osaa kuvitella, et sä oisit miettiny mitään tollasta. Sen sijaan mä toivon, että sä aistit musta sen kunnioituksen. Mä oon monta kertaa miettiny kuinka sä pystyt handlaamaan kaiken niin hyvin. En vielä oo uskaltanu kertoa sulle  kuinka paljon mä arvostan sua ja sun työskentelyä. Sä herätät mussa niin paljon ristiriitasia tunteita etten tiiä miten mä saan sanottua sulle enemmän ku pari sanaa. Mä oon jo kerran nielly oman ylpeyteni ja pahotellu sulle mun epäkunnioittavaa käytöstä sua kohtaan, Mä olinkin oikeesti pahoillani, mut sä kuittasit kaiken, sillä ettet sä edes oikeen kiinnittäny huomiota mun käytökseen.

Miten sä, et muka kiinnittäny mun tekemisiin huomiota, kun mä tunsin sun katseen toistuvasti mun takaraivossa ja kuulin sun suusta sanoja, jotka kritisoi mua. Okei, ehkä se koko juttu suureni mun päässä, mut silti toi kuvaa sua aika hyvin. Oli kyse mistä tahansa niin sä oot lyhytsananen. Sekin sopii mulle. Mä hyväksyn jopa sen, et sun sanat viiltää mua välillä. Se tuntuu aina siltä ku sä haluaisit osottaa kuinka pieni mä olen. Se onnistuu niin hyvässä ku pahassakin. Siten mä oon oppinu paljon enemmän ku oisin koskaan uskonu. Mä oon siis myös kiitollinen sulle. Sä oot auttanu mua olemaan vahvempi. Jos se on sun pohjimmainen tarkotus niin oot onnistunu. Jos se ei oo ees sun tavote niin mikä sitten? Tän mä todella haluan tietää. Niinku huomaat, mulla on sulle paljon asiaa ja kysymyksiä. Ennen ku jatkan, mun on kuitenkin pakko miettiä haluunko mä todella tietää kaikkeen vastauksen tai oonko mä valmis hyväksymään sen ettet sä välttämättä kerro yhtään mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti