Havahduin tänään siihen, et sä tulit mun ajatuksiin. Aloin taas miettimään, et mitä sulle kuuluu ja muutenkin, et miten sulla menee. Onko sun ns. uus elämä lähteny menemään sitä reittiä, jota toivoit sen menevän. Ootko nyt onnellisempi? Sitä mä ainakin toivon, sillä sä ansaitsisit enemmän hyvää. Toivon kans, et sä oot saanu niitä palasia kasaan, jotka sulla oli hukassa keväällä. Mua alko tänään taas hajottamaan se, etten voi tsempata sua enää enkä kertoa sulle kuinka sä oot hyvä just noin. Sä vaadit iteltäs varmaan vieläkin todella paljon, mut muista, et joskus se paras mitä voi tehdä on päästää irti ja luottaa siihen, et asiat kyl järjestyy. Sä teet enemmän ku parhaas, vaikka vähän vähemmälläkin sä pääsisit pidemmälle ku ikinä osaat arvatakaan.
Mä mietin jälleen kerran, että miten mä oisin voinu tukea sua paremmin. Se on vähän sitä "mitä jos"-juttua, mut silti kysyin iteltäni tänään, että oisinko mä mitenkään voinu tajuta aiemmin, missä sä meet sen kaiken kanssa. Mä kuitenkin yritän pyyhkiä ton ajatuskelan pois mun päästä, sillä se ei aiheuta mitään hyvää. Mä oon kyllä hyväksyny asiat just tälläsinä ku ne on, mutta jostain syystä mun mieli palas tohon. Mulla on edelleen ikävä sua, vaikka tilanne onkin muuttunu siitä ku viimeks meinasin ottaa suhun yhteyttä. Joulun alla meinaan mun eteen ilmesty ihminen, jonka kanssa mulla ei välttämättä ois koskaan tiet kohdannu, jos sä et ois lähteny uusiin maisemiin. Elämä on just näin hassua. Mä en tiiä jaksanko uskoa sattumiin tai kohtaloon, mut kliseisesti sanottuna, jos jotain huonoa niin myös jotain hyvää.
Tosiaan ihminen, jonka mainitsin tuli tavallaan sun paikalle, sillä tietyt hommat jatkaa kulkuaan, vaikka tekijät vaihtuis. Mä muistan kyllä, kun kehotit mua miettimään, että mitä mä haluan mun ihmissuhteilta ja sanoit vielä ettei mun kannattais tehdä mitään harkitsematonta ainakaan hetkeen. Sun sanat pyöri pitkään mun mielessä ja mietin todella mitä mä kaikelta haluun, mut tää ihminen sekotti mun pakkaa ihan huolella. Mä unohdin sillon just ennen joulua hetkeks kaiken muun mun ympäriltä ja keskityin tasan siihen yhteen ihmiseen. Nyttenkin tää tyyppi pyörii mun ajatuksissa ja venaan vaan, et näen hänet uudestaan. Mä haluisin kertoa just sulle tästä enemmän, sillä sä palautit sillon keväällä mun uskon siihen, että munkin elämään voi ihan yllättäen astua ihminen, joka saa hymyn mun huulille pelkällä läsnäolollaan. Niin sä tiiät, että mäkin olin sillon keväällä aika rikki. Senkin takia mä oon sulle niin kiitollinen kaikesta. Jos me nyt nähtäis, halaisin sua.
Mitä enemmän mä kirjotan, sitä enemmän haluisin ottaa suhun yhteyttä, mut joku vieläkin mun takaraivossa huutaa, et "älä tee sitä". Mikä siinä sit on? Emmä tiiä, jotenkin tulee vaan se, et eihän me loppujen lopuks tunnettu kunnolla, niin sulle saattais tulla kiusaantunu olo. Toisaalta emmä voi sitä tietää, jos en yritä. Ja kyse ois kuitenkin viestistä, jonka voit halutessas ingnoorata. Ja mä kirjotaisin niin hienotunteisesti ku ikinä vaan osaan. Eihän se poista sitä, et sulle vois tulla huono fiilis, mutta kuitenkin. Ehkä mun tarttee vaan jatkaa sanojen muotoilua päässä ja kelata mahdollisia vaihtoehtoja, kun mä tätä edelleen mietin ja veivaan ajatuksissani. Mä oon taas jotenkin yliaktiivinen ja mun keskittyminen sahaa asioiden väliä, joten jätän tän tähän tällä kertaa. Vielä kuitenkin pieni muistutus sulle Kaija Koon biisistä: "oot liian kaunis häpeemään, etkä voi yhtään mitään menettää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti