Mä huomasin sut, vaikka siihen ei ollut lupaa

Mistä mä ees alkaisin purkamaan tätä, kun päässä pyörii samaan aikaan älyttömän monta juttua, joista suurin osa koskettaa jotenkin sua. Toi otsikko kertoo tavallaan jo tosi paljon. Mun taitaa olla pikkuhiljaa oikeesti pakko tunnustaa ennen kaikkea itelleni, et mä taidan olla ihastumassa suhun. Tai emmä tiiä voidaanko vieläkään puhua ihastuksesta, mut emmä sitäkään tiiä, et jos tää ei oo sitä, niin mitä sitten ees?  Miksei siihen sitten ois lupaa? Niimpä, sä tiiät, että mä meen tunne edellä ja oon valmis ottamaan riskejä. Mä en kuitenkaan halua satuttaa sua tai pilata mitään sun elämästä. Toki niinku todettua "se ketä leikkiin lähtee se leikin kestäköön". Sä voisit olla se, jonka vuoks mä oisin valmis kattomaan askelta pidemmällä olevan kortin, mutta oonko mä se, jonka kanssa sä voisit tehdä samoin.

Mikä sussa tekee sen, että musta tulee ku avonainen kirja, kun me jutellaan. Oli mikä oli niin mä oon oikeestaan vaan todella ilonen siitä, et sä oot mun elämässä ja saan/pystyn puhumaan sulle niin avoimesti. Mä havahduin eilen illalla siihen, että olin tosissani myöntäny sulle sen kuinka helppo sulle on puhua. Se on sellanen lause, jonka sanon todella harvoin ja todella harvalle. Pakko myöntää, et pari kertaa on tullu kyllä mietittyä, et sanoinko sittenkin liikaa tai liian vähän. Se ei oo sen takia ettenkö luottais suhun, vaan sen takia, et tää tunne on mulle aika tuntematon. Mä en oo tottunu tälläseen. Normaalisti mä oisin jo ottanu etäisyyttä, kun ollaan menty tosi henkilökohtasiin asioihin, mut sun kanssa mä en pelkää mitään. Mä uskallan luottaa siihen, et meiän välinen yhteys on tasapuolinen ja se kestää, vaikka puhuttais välillä vaikeistakin asioista.

Törmäsin kerran sellaseen pohdintaan, jossa sanottiin, et se kertoo sulle itellekin, et oot oikeesti kiinostunu, kun tavallaan huomaat olevas säälittävä", et ainakin se homma tuntuu sulla jossain. Mä oon viime aikoina miettiny tota paljon. Mä en missään tapauksessa sano, et ihastuminen tai siihen liityvät jutskat ois säälittäviä, mut kyllä mua välillä hymyilyttää, kun mä mietin mun tunteita sua kohtaan. Millä todennäkösyyksillä tässä ees kävi näin, jatkoa en taida edes uskaltaa miettiä. Mä kyllä diggaan rikkoa todennäkösyyksiä, joten siitä se jatko ei riipu. Me ollaan puhuttu siitä, ettei minkäänlaiseen ihmissuhteeseen oo kai koskaan täysin valmis, mut se ei tarkota sitä etteikö siihen kannatais heittäytyä mukaan. Mä tiiän tällä hetkellä sen, että mä oon valmis heittäytymään meiän kahden ihmissuhteeseen täysillä mukaan, kävi siinä miten tahansa.

Tää on taas ehkä turhan siirappista ja lyriikoihin nojaavaa, mutta mun iho muistaa jokaisen kosketuksen ja sun kohdalla se haluaa lisää. Mä haluan lisää. Nää tunteet on taas vaan vahvistunu ja mä en rehellisesti sanottuna kohta enää tiiä, et mitä mun pitäis tehdä. On se sanonta, et ruukku tihkuu juuri sitä, mitä se sisältää. Mä oon tässä tapauksessa se ruukku ja mun sisältä tihkuu fiiliksiä sua kohtaan. Mä en vaan haluis rikkoa mitään tästä meiän ihmissuhteesta pamauttamalla tätä ainakaan tässä vaiheessa. Silti musta tuntuu, et sä oot arvannu jo jotain. Mun huulilta meinaan lipsahti viimeks about näin, et "Mun tunteet vaan taitaa olla toisessa ihmisessä ja se saa mut iloseks". Sä olit se toinen ihminen, johon mun tunteet vetää. Mun tekis ihan snadisti mieli kysyä se sama kysymys, jonka sä esitit mulle sen toisen ihmisen kohdalla: "Oisko se sittenkään niin paha, mitä jos siitä tuleekin jotain hyvää?" Tästä muuten puhutaan vielä, sillä mitä enemmän tätä kelaan, sitä enemmän vakuutun siitä, et sulla oli tietty syy kysyä tota. Toki mä uskon, että haluut mun olevan onnellinen, mut mun vaisto sanoo, että siinä oli muutakin.