"Elämä pelaa kanssani kieroa peliä" on lause, jonka opin pari vuotta sitten. Mä en pidä elämää pelinä, mut silti voisin tota sanontaa nyt käyttää. Sä vaan saat mun pasmat niin sekasin ettei mitään järkeä. Mä en vaan osaa enkä halua lopettaa hymyilemistä sillon ku nähdään edes nopeesti. Mä haluisin oppii tuntemaan sut päästä varpaisiin ja voisin antaa itestäni sulle ihan niin paljon ku haluut, sillä mä luotan suhun täysin. Tavallaan mä kuitenkin pelkään, et mä oon jossain ihan omissa pilvilinnoissa enkä tuu lopulta kuulumaan sun elämään millään tavalla. Mä yritän olla ylianalysoimatta kaikkea, mut helppoa se ei oo. On sattumia, kohtaloita ja mitä lie. Mä en oikeen jaksa nyt sellasiakaan vatvoa. Sä meinaan oot ainut, joka voi kertoa asioiden todellisen laidan.
Viimeks ku me juteltiin niin joku mun sisällä heitti tuplavolttia. Sä muistit kaiken mitä mä olin sulle ennen joulua kertonu ja jaksoit taas tsempata mua. Mä taisin jossain kohtaa sanoa, et älä kato mua tolleen. Siinä katseessa ei ollu mitään vikaa, päinvastoin. Mä vaan pelkäsin, et mun oma ilme siinä tilanteessa paljastais mut samantien. Tää on taas siirappista, mut hetken musta tuntu, et sä näkisit suoraan johonki mun sisään sillee, et näkisit mun olevan ihan heikkona suhun. Mä kuitenkin aivan varmasti hehkuin onnea siitä, et me kohdattiin ja sä aloit juttelemaan mulle. Mä menin ensin vähän lukkoon just edellä mainituista syistä, mut sain mä sunkin jutuista kyseltyä. Tiiäks, meinasin halata sua, rutistaa ihan huolella, mut se jäi ajatuksen tasolle. Ens kerralla tuskin osaan enää jättää. Vaikka sulle kaikki saatto olla vaan perus ystävällisyyttä.
"Mä haluun susta kaiken ja se kaikki on suhteellista.Sä voisit olla se nainen, joka tietää kaiken mun mustelmista." Tuomas Kauhasen biisi "Sun keho on tarina" soi mun päässä ja toi samantien mieleen sut. Mä oon edelleen silti sitä mieltä ettei kyse oo mistään "tavallisesta" ihastuksesta. Sä oot koskettanu mua jotenki ihan uudella tavalla. Mä haluisin kertoa sulle asioita, joiden tiiän olevan sellasia, jotka tois hymyn sun huulille. Mä haluisin kuulla lisää niitä asioita susta ja sun elämästä, jotka antais mulle chänssin tukea ja tsempata sua enemmän. Mä haluun olla se, joka kertoo sulle kuinka sä oot ihana just noin ku oot. Tätä kirjottaessa havahduin syvään huokaukseen. Voisinko mä missään olosuhteissa olla jotenkin osa sun elämää? Voiko meiän ihmissuhde vielä syventyy?Nähdäänkö me enää ees niin, että jutellaan? Noniin...
Mä oon tässä pohtinu ihan vakavissani noita jo esitettyjä kysymyksiä ja pyöriny iltasin sängyssä. Välillä noi ajatuskelat tosiaan lähteny pyörimään ihan liian kovaa. Tääkin teksti menny sinkoiluks sinne tänne. Sä vaan pyörit mun ajatuksissa niin paljon, et oli pakko jotain saada purettua ulos. Sitä varten tää kirjottaminen on osa mun arkea. Mulla tulee sua ikävä nyt, kun me tuskin hetkeen tullaan näkemään. Sitten, kun nähdään mun hymystä tuskin tulee taaskaan loppua. Mä toivon, et meillä on siinä aikaa vaihtaa muutama sana. Ja, jos ei oo, mulla on siihenkin jo varaplääni, sillä mulla on sulle asiaa. Siitä lisää sit joku toinen kerta. Sitä ennen oot mun ajatuksissa ja toivon, et sulla menee hyvin. Tää kuulostaa ehkä turhan tarinamaiselta, mut toivottavasti tää kappale on vasta alussa eikä loppua tartte lukea vielä hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti