Sä juttelet, mä oon meistä se hiljainen/ Sä kattelet, ja mä katsettas vaan välttelen

Sä saat mut edelleen hymyilemään pelkästään sillä, että oot.  Silti mun fiilikset sua kohtaan on muuttunu. Mä hyppäsin pois siitä kelkasta, joka oli kovaa vauhtia menossa suuntaan, jota vois myös vääräks kutsua. Vaikka ite sanonkin, kaikki on nyt paremmalla pohjalla. Mä voin kattoo sua silmiin ja kertoa sun olevan upee tyyppi ilman, et mun sisällä joku huutaa. Mä pystyn olemaan sun seurassa ilman, et musta tuntuu kuin oltais eri planeetoilta. Mä tiiän ettet sä kauheesti arvosta näitä mun kliseitä ja muka hienoja lauseita, mut se on fine, koska mä tiiän, et ne sais sut ainakin hymyilemään. Tää kirjotus onkin tavallaan omistettu sun lisäks just niille kauniille lauseille elämästä.

Kun me halattiin, se oli mulle tavallaan vahvistus sille, et lähden eri polkua eteenpäin. Pakko vielä sanoa, et sä oot uskomattoman kuuma ja sun huumorintaju sytyttää mua kerta kerran jälkeen enemmän. Mä ihailen sua edelleen ja mulla ois sulta vielä paljon opittavaa. Sen takia mä toivon, et me nähdään vielä. En tiiä mihin tää elämä vie mua seuraavaks, mut ainakin tässä alkavan kevään aikana siihen on mahdollisuus. Siks mä tulinkin moikkaamaan sua ja venailen kyl innolla, et jos törmättäis vielä. Sitten kesän alkaessa viimeistään meiän tiet on siinä pisteessä, et ne tuskin kohtaa. Mutta hei sellasta on elämä, vai mitä. Tässä kohtaa kuuluis nauraa, mut jätetään se vikaks, sillä mulla on sulle vielä asiaa. 

Mä haluun, et sä tiiät sun merkitsevän mulle paljon enemmän ku sitä hetken päästä varpaisiin palavaa ihastusta. Sä olit syksyllä yks mun tärkeimmistä tsemppaajista. Sä sanoit aina ne kannustavat sanat, vaikka mä en ois niitä edes välttämättä ansainnu. Sä jaksoit hymyillä mulle, vaikka ite tuijotin vaan johonkin tyhjyyteen eleetön ilme mun kasvoilla. Sä juttelit mulle, vaikka mun suusta ei tullu sillon ku hiljaisuutta. Laitoit mut syksyn aikana tavallaan tutustumaan itteeni paremmin ja ymmärtämään mun toimintatapoja. Sä esitit mulle kysymyksiä, joita harva uskaltaa kysyä varsinkaan siinä vaiheessa, kun ei tunne toista kunnolla.  Sä ajoit mua rajoille, mut nappasit aina kiinni, jos meinasin pudota. Sä haastoit mua, mut annoit aina köyttä takaspäin, jos mä en jaksanukkaan. Sä annoit mun satuttaa itteäni, mut puhalsit aina mun haavoja, jos en noussukkaan heti ylös. Sä oot koko ajan ollu liian hyvä mulle.

Kun aikaa kuluu ja joku tulee multa kysymään, et onks mulla joitain esikuvia tälle mitä teen, tuun mainitsemaan yhtenä sun nimen. Sun kaltanen mä haluun olla sit joskus, kun oon kunnolla ns. inessä. Mä tuun kertomaan jokaselle, kuinka sä oot hyvä tyyppi ja susta voi oikeesti ottaa mallia. Mä arvaan, et jos kertoisin sulle suoraan, et kunnioitan ihan helvetisti sua ja sun toimintaa, niin sä et reagois mitenkään suurieleisesti, mut oisit silti ylpee itestäst. Just sen takia mä diggaan susta. Sä et esitä mitään. Emmä voi sulta mitään pyytää, mut jos voisin niin mun pyyntö ois, et pidä toi. Siis älä koskaan lakkaa olemasta sä. Ymmärrät kyllä mitä mä tarkotan. Tästä nyt tosiaan tuli tällänen kauniita lauseita kokoelma, mut mä vakuutan, et mä oon silti tosissani. Tää oli nyt vaan yks tapa ilmasta asiat. Ei välttämättä se paras, mut se joka toimi tässä kohtaa. Se ois jo liikaa, jos mä toivottaisin jaksuhaleja, mut oikeesti tsemppiä tulevaan. Ehkä me tosiaan nähdään vielä.