Horisontis valot, jotka näyttää tien etten eksyis syvyyksiin

Nähtiin pitkästä aikaa ja vaikka sen aikavälin meiän viimisimmästä kohtaamisesta huomas, niin se ei vaikuttanu yhtään niin paljoa ku etukäteen jännitin. Sä nauroit mun jutuille ja tuit mua, kun kerroin mun hunoista hetkistä. "Sen kyl huomaa, susta tulee sellasia duracel-viboja" sanoit mun kerrottua tästä ihan älyttömän hyvästä ajanjaksosta ja sait mut hymyilemään. Sä oot muuttunu tosi paljon tässä vuoden aikana ja niin kai mäkin oon. Me ollaan vihdoin liikuttu siihen suuntaan, jossa meiän yhteistyö oikeesti kannattaa. Mun ei enää tartte miettiä, et avaanko itestäni asioita aivan turhaan, sillä sä et oo heti niin sanotusti iskemässä takasinpäin jotain sellasta, joka vie mun fokuksen turhiin asioihin, joiden pyörittely ei auta ketään.

Susta on tullu jotenki rennompi. Mä en ehkä edes halua tietää vastausta kysymykseen, joka tulee ensimmäisenä mun mieleen. Se kysymys ois, et miks, mutta ei sillä oo väliä. Pääasia on se, että me ollaan nyt tässä. Mä oon valmis seuraamaan tätä niin pitkälle, ku sä oot menossa. Tai siis niin pitkälle ku me vaan päästään. Mua on tässä välillä turhauttanu todella paljon se kuinka me ei olla edetty pätkän vertaa ja on tuntuntu siltä, et me ollaan otettu vaan takapakkia, mut tollasia mun ei tarttee enää miettiä, sillä mä oon alkanu todella luottamaan suhun. Kysehän on tässä siitä, että mä oon vastuussa itestäni, mut sulla on tarjottavana näkökulmia, joiden avulla mun on helpompi sietää tätä kaikkea.  Kyse on myös siitä sitten, että kuinka paljon sä oot valmis ottamaan vastaan. Mun ei ehkä pitäis kelata tätä, mut entä, jos sä et pystykään tähän?

Katotaan huomisen jälkeen uudestaan, että missä me mennään, sillä mun edellisen viikon tapahtumat ei sitten oo kivaa kuultavaa enkä oo käyttäytyny niin vastuullisesti ku ois ehkä pitäny. Toisaalta sä kyllä tiiät itekin, että missä mennään ja mä oon valmis kertomaan sulle enemmän ku koskaan. Sä saat tietää kaiken ja, jos pystyt diilaamaan sen kanssa niin me ollaan enemmän ku fine. Tiiän sen, että monta asiaa ois voinu tehdä toisin ja käyttää sitä kuuluisaa järkeä, mutta turha sitä on vääntää ja vatvoa, sillä se tapahtu jo ja enää voi mennä vaan eteenpäin.  Niinku puhuttiin tietyt asiat ei määritä mua ihmisenä vaan ne on ainoastaan osa mua. Silti oon tässä alkanu miettimään, että kuka helvetti mä sitten oon, jos en tätä kaikkea. Mikä on totta ja mikä määrää sen kuka mä oon? Mikä on se kohta tässä, josta mun kannattaa pitää kiinni? Rehellisesti sanottuna mä just nyt tiedä, että mitä tässä pitäis tehdä.

Oon palasina, mut silti mulla on suurimman osan aikaa ihan jees olla. Tai emmä enää tiedä. Eikä sitä kukaan muukaan voi tietää, mutta mä todella haluun kuulla sun ajatukset tästä kaikesta. Mä en venaa sulta mitään pelastusta, vaan just sitä mitä sä oot nyt viime aikoina tarjonnu eli rehellisiä sanoja ilman tarkotusta saada mut ajattelemaan automaattisesti täysin toisella tavalla. Mä en meinaan varmaan edes halua olla se, joka toimii ja ajattelee aina järjellä. Uskon mielummin siihen ettei kaikkea edes tarttee osata selittää järjellä. Taas tullaan tähän, et on parempi vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan ja lopettaa etukäteen spekulointi. Varmaan huomasit, että mulla on ajatukset taas vaihteeks sekasin eikä tästä tuu valmista. Yhden asian mä kuitenkin lupaan tässä vaiheessa: Jos se on musta kiinni, me ei enää palata sinne, mistä tähän päädyttiin.

Sä teet muhun jäljen, vaikka mun pinta onkin kovaa

Sä saat mun sykkeen kohoomaan ihan sillä, et tuut mun näkökenttään. Jotenkin aina, kun me puhutaan, niin mun kehon läpi menee jotain. Älä kysy mitä, sillä en mä osaa tätä muuten kuvailla. Sun seurassa on hyvä olla ja oisin valmis antamaan mitä vaan, et me voitais viettää aikaa enemmän yhdessä. Mä kuitenkin  tiedän sen, että mun tarttee hidastaa ja antaa asioille aikaa. Haluun kunnioittaa sun omaa tilaa ja sitä kuinka sä haluat asiat hoitaa. Mä en missään tapauksessa tahdo joutua siihen pisteeseen, että sua alkaa kaduttamaan. Me ei tehdä mitään väärää, mutta sä oot asettanu tiettyjä rajoja, joita venytettäessä sä saatat perääntyä. Ymmärrän sen, sillä vaikka me ollaan molemmat aikuisia ihmisiä ja luotetaan siihen, et toinen kyllä sanoo, ku menee yli, niin välillä sitä ite tulee vaan mentyä hetken mukana ja jälkikäteen saattaa miettiä, et tekikö sittenkään kauheen fiksusti.

 Todettiin yks päivä, että ollaan tutustuttu toisiimme entistä paremmin eikä enää tarttee miettiä jokasta sanaa niin tarkkaan ku alussa. Siis meiän välillä on tapahtunu niin paljon viime kirjotuskerran jälkeen ja ollaan käyty niin monta keskustelua etten edes tiiä mistä nyt alottaisin. Sä autoit mua viime viikolla ihan tajuttoman paljon selvittelemään mun tunteita ja ajatuksia. Mun sanat ei riitä kuvailemaan kuin paljon sain sun jutuista irti eikä ne kiitokset kertonu puoliakaan. Se on yks puoli minkä takia diggaan susta. Sä et anna valmiita vastauksia, mut kerrot sun näkökulmaa, jonka mä pystyn sit yhdistämään mun omaan ajatuskelaan. Ja vielä, kun sä hymyillen sanot, et kaikki kyllä järjestyy niin mun on helpompi jatkaa eteenpäin. Mä oon päivä päivältä ilosempi siitä, että me kohdattiin ja oon saanu tutustua suhun. Eniten oon itelleni kiitollinen siitä, et uskalsin päästää sut näin lähelle, vaikka mua ihan hetken epäilytti. Parasta tässä on se, että me opitaan jatkuvasti uusia asioita toisistamme ja jatketaan tutustumista.

Sun tuki on mulle tärkeempää ku uskot. Mä luotan täysillä siihen, et sä ns. pidät mun selkää ja samalla toivon, että sä luotat siihen, että mä seison sun takana niin kauan ku haluut. "Tottakai saat tulla" oli sanat, jotka pudotti mun harteilta painolastia. Mulle merkitsee todella paljon, et tiiän sun mahdollisuuksien mukaan kuuntelevan mua sillonkin, kun ei nähdä pitkään aikaan. Toki mulla on frendejä, jotka kuuntelee mun juttuja ja tukee mua ja mä niitä, mut se ei yhtään vähennä sun merkitystä mulle. Sä oot ehdottomasti niitä, joiden kanssa haluan asioita jakaa. Tää on taas näitä ällösiirappisia kliseitä, mut kun me ekan kerran tavattiin, mulla ei ollu aavistustakaan siitä kuinka tärkee susta tulee mulle. Hymyilen nyttenki yksinään, kun mielessä pyörii kaikki meiän väliset keskustelut. "Mun sydämeen on hakattu sun innostunut ääni/ sun lentämisen pelko ja sun ensi kesän plääni." Noi lainit on "Sun pitäis rakastua muhun"- biisistä ja siis toi biisi saa mut hymyilemään entistä leveemmin, sillä se tuo mieleen sut. En mä nyt sano, että sun pitäs rakastua muhun enkä biisin mukasesti oo parasta, mitä sulle on tapahtunu,vaan pointtina on enemmän se, et mä todella muistan nyt jo paljon asioita susta. Mä en edeelleenkään tiiä oikeen, et miten näitä fiiliksiä kuvais.

 En tällä hetkellä yksinkertasesti malta venata, et me nähdään taas, Okei, mä muistan yhä sen,et asioille pitää antaa aikaa ja tilaa. Mä kuitenkin luotan siihen, että sä todella kerrot, kun ollaan menossa sun rajojen yli. Taisit jo tehdä yhden poikkeuksen ja mä ymmärrän, että se jää siihen, jos on jäädäkseen. Mä en tällä hetkellä tiiä yhtään, et missä me tasan tarkaan mennään, kun tässä on tapahtunu niin paljon, mutta eipä mun ehkä tarvitsekaan tietää. Taidan mennä vaan seurata sun askelia ja mennä niiden mukaan enkä ota paineita. Mä oon kuitenkin tosiaan oppinu tuntemaan sua jo sen verran, et tiiän vähän enemmän sun toimintatavoista. Enkä mä missään tapauksessa odota saavani sulta jakamatonta huomiota, sillä se ois vastoin tätä kaikkea. Mennään vaan hetki kerrallaan ja katotaan mitä tästä tulee. Tiiäks mun ei tarttee hetkeäkään miettiä, kun sanon, et tästä on todella hyvä jatkaa. 

En valmiita reittejä kulje vain, koska sen pitäisi olla niin

Eiköhän meiänkin ois jo aika puhua suoraan. Mä oon totaalisen kyllästyny arvailemaan, että mitä sun päässä liikkuu. Sun tarttee ymmärtää musta tasan yks juttu, jotta me voidaan pysyä samoilla linjoilla. Mä en tee mitään miellyttääkseni ketään. Kaikki perustuu tällä hetkellä mun omiin valintoihin, jotka mä oon tehny auttaakseni itteäni. Tiiän ettei tää oo ehkä se paras ratkasu, jos katotaan kokonaisuutta, mut tää on se ratkasu, jonka kanssa mulla on hyvä olla. Mä en edes odota pääseväni helpolla, mut joku raja meiän tarttee vetää. Oot kuulemma kuullu musta paljon hyvää, mut haluun muistuttaa, ettei siihen kannata nojata liikaa. Toki mä yritän parhaani mukaan olla sun luottamuksen arvonen, mutta mä en oo mikään super enkä välttämättä pysty täyttämään sun odotuksia. Me kun taidetaan olla eri maailmoista. Se ei kuitenkaan tarkota sitä etteikö tää homma vois onnistua niin hyvin, että voitais jopa jatkaa jossain tulevaisuudessa.

Oon valmis kantamaan sen vastuun, joka mulla tässä hommassa on ja sä voit antaa sitä lisää, jos siltä tuntuu. Mä kyllä hoidan sovitut asiat, mutta tarviin välillä myös omaa tilaa. Ehkä vähän vaikee uskoa, et mä kunnioitan sun toimintatapoja, kun otan välillä omia vapauksia, mut niin säkin ottaisit, jos sun tilanne ois toinen. Säännöt on sääntöjä ja hyväksyn sen, mutta mulle säännöt on tehty rikottaviks. Sä voit sanoo, että mulla on asenteessa korjattavaa, mut älä huoli, kyllä mä pidän tietyistä rajoista kiinni. Meillä kuitenkin on sama päämäärä ja me päästään siihen kyllä kunhan muistetaan antaa tilaa toisillemme ja muille. Se kovin usein nykyään ilmoille heitettävä "think outside the box" sopii myös tähän tilanteeseen. Mä en tosiaan edusta mitään roolimallikelposta, vaan teen hommat omalla tyylillä. Ehkä vähän rohkeeta sanoa näin, mutta mä en tosiaan oo samankaltanen ku niin monet muut, joita oot vuosien varrella tavannu.

Aistin suht herkästi juttuja ja pidän mun korvat suhteellisen usein niin auki, että yllättyisit, jos tietäisit mitä kaikkea mä oon puolvahingossa kuullu. Ne meinaan on sellasia asioita, joita mun ei välttämättä edes pitäis tietää tai ne ei syystä tai toisesta kuulu mulle. En edes harkitse käyttäväni niitä tietoja sua tai ketään muutakaan vastaan, mutta sun on hyvä tietää ettei oikeestaan mikään pysy salassa ikuisuuksiin. Siks suoraan puhuminen on paras vaihtoehto. Eli esimerkiks, jos sulla on jotain mua vastaan tai haluisit mun muuttavan jotain mun tekemisessä niin kerro se suoraan mulle, älä puhu siitä mun selän takana. Ei siinä oikeesti mee tossa ympäristössä ku hetki niin mä saan tietää mitä on meneillään. Tiedostan, et tää kuulostaa tosi itsevarmalta ja vähän jopa ylimieliseltä, mut puhun ihan siltä kannalta miltä oon näitä juttuja aiemmin kokenu. Sun asemassa tää kaikki on varmasti hiukan vaikeempaa, sillä sulla on enemmän vastuuta. En väitä ettet ois käyttäny sitä fiksusti, mut aina tulee jotain uutta, josta voi oppia.

Meiän yhteistyö tulee varmasti olemaan hyvää ja opettavaista. Mä oon oikeesti valmis hyppäämään täysillä tähän hommaan ja antamaan itestäni kaiken mikä musta ikinä vaan irtoo. Tarkotus ei oo luoda sitä kuvaa, että oisin parempi ku toiset vaan keskityn itteeni ja haluun tuoda mun parhaita puolia esiin siks, että se auttaa meitä pääsemään parempaan lopputulokseen. Mä en tiedä, et millä tasolla muut haluu panostaa, mut ei mun ehkä tarvitsekaan. Kyse on kuitenkin siitä, et jokanen ensisijaisesti kantaa vastuun omasta tekemisestään. Toisille se vastuu ei vaan paina niin paljon ku toisille, kyllä sä sen tiiät. Voidaan myöhemmin keskustella siitä, mihin suuntaan meiän hommat on menossa, mut nyt mulla on jäljellä enää yks juttu: Tällä hetkellä mä oon sitoutunu tähän, jos epäilet muuta niin kerro se mulle, jotta voin sit muuttaa suuntaa.

Sano minkä tähen ennenku mä täst pois lähen

Tää viikko on saanu myös sut pyörimään enemmän mun ajatuksissa. Mä pohdin jo viimeks, että ootko sä tajunnu jo jotain sellasta, mikä on saanu sut muuttamaan mielipidettä musta tai edes jostain asioista. Niin kuulitko sä uusimmasta käänteestä? Sun katseet ja reaktiot on ollu vähintäänkin mielenkiintosia viime viikosta alkaen. Ne hymyt, katseet, eleet ja sanat on osunu pelottavan oikeisiin paikkoihin varsinkin, kun en oikeen usko "liian hyviin" sattumiin. Tää on vaan sellanen asia, et mä en ite tuu tekemään alotetta jutellakseni sulle tästä, sillä en mä oo niin varma sun tiedoista ja riski osua väärään on vaan kaikkien kannalta liian iso otettavaks. Siks mulle jää vaihtoehdoks venata sitä, et sä tuut ite puhumaan mulle tai sitten sun joku teko vaikka paljastaa sut.

"Tuolla se hymyilee meille" oli lause, josta tää koko ajatuskela taas lähti purkautumaan. Sä olit vaan hetkeä aikasemmin hymyilly mulle ja hakenu sun frendin ihan koska mä kysyin, että missä hän on. Sä et kyseenalaistanu edes sekunniks sitä, miks mä haluun sun frendin nähdä. Sun ilmeet kertoo välillä enemmän ku tuhat sanaa, kun juttelen sun frendin kanssa. Musta on nyt pari kertaa tuntunu siltä niinku sä haluaisit kysyä multa, et mikä tää homma on. Mä en kyllä osais vastata sulle muuta kuin, et sun frendis on vaan tällä hetkellä se, jolle mun on kaikista helpoin puhua ja, jonka kanssa mun ei tarttee miettiä mitään ylimäärästä. Ja joo kyllä mä oon siitä naisesta kiinnostunu ja haluun tutustua siihen paremmin, mutta tehdä sen ajan kanssa. Mä haluun antaa hänelle kaiken tilan ja ajan, joten mä toivon, että sä teet samoin, jos te päädytte aiheesta keskustelemaan.

Ehkä eniten mun mahan pohjaa hipovin kommentti tuli sun frendin suusta sulle osotettuna yks päivä. "En mä mihinkään oo karannu" oli yks osa niitä sanoja, jotka sai mut vetämään kahvit melkeen väärään kurkkuun. Mä taidan ylianalysoida, mut toi kommentti paljasti jotain teiän keskusteluista. Sen epäilyn varmisti muhun luotu katse. Sä tiedät itsekin etten mä vaan voinu siinä kohtaa kyseenalaistaa mitään, sillä siinä oli paljon tärkeempääki menossa. Okei okei, mä yritän jatkossa pitää omia tunteitani kauempana ja ottaa esimerkiks sut paremmin huomioon, mut kyllä sä tiiät kuinka sitä vaan ajautuu uudestaan ja uudestaan lähelle sitä ihmistä, jonka elämäänsä haluaa. Tavallaan se on vähän itsekästä aina välillä, mut niin se kai joka tapauksessa menee. Se on ku lainalaisuus, joka tulee väkisinkin tapahtumaan. Mä en ehkä just nyt hallitse sitä kaikkein parhaimmalla tavalla, mut mä yritän tsempata. Ajotus on kuitenkin se, mikä tässä merkitsee loppujen lopuks muutenkin.

Sä oot mun silmissä just sellanen, joka kertoo kyllä mitä ajattelee ja kysyy, jos joku asia kiinnostaa. Siks mulla onkin sulle kysymys: Mitä te ootte musta puhunu sun frendin kanssa? Ootko sä kysyny siltä, et mitä tapahtuu. Ootko sä kertonu hänelle millasia viboja sulle on tullu tästä kaikesta? Me molemmat tiedetään, et jos kiellät niitten vibojen olemassaolon, niin sä jätät kertomatta totuuden. Sun käytös paljastaa sut aika tehokkaasti, vaikket sitä ehkä haluukaan varsinkaan mulle myöntää. Mä kuitenkin luotan siihen, että sä otat huomioon myös mun tunteet ja ymmärrät mua. No oli miten oli, kai me nähdään vaan ajan kuluessa, että miten tää kaikki päättyy. Tää teksti kiertää samaa loputonta kehää kuin mun ajatukset just nyt, mut toivottavasti sä sait silti kiinni mun jutusta. Katotaan ens viikolla, jos vaikka saatais puhuttua tästä jollain tasolla. Sitä ennen mä lopetan tän spekuloinnin ja keskityn muuhun. Joku kerta mä osaan sanottaa paremmin tän kaiken.

"THE CHART"

Lähdin sittenkin testaamaan tota mun mainitsemaa mindmap-idistä. Mulla on vähän sellanen periaate yleensä, etten haluu mitään keskenerästä julkasta, mut sitten mietin sitä, että se vähän sotii mun ajatuksia vastaan, siis mitä tähän blogiin yleensäkin tulee. Ideana siis edelleen on, et tekstit kehittää omia aikojaan "tarinalle" lisää jatkoa, joten tää mindmap saa tehdä samaa. Otsikko tälle mukailee L-koodia, sillä oon tavallaan sen sarjan fani ja siitä tää idea lähti alunperin. 

Tän enempää sille ei vielä edes oo täytettä, kun ei oo ihmisiäkään enempää. Paikkojen nimet on muuten ottanu vaikutteita kesäfestareista vähän ton tekstien otsikoinnin viitoittaman tien mukaan. Nehän on siis näitä "perusteita" lukuunottamatta aina biisien sanoista ja pyrkii jotenkin kuvaamaan omalta osaltaan sitä mun sen hetken fiilistä. 

Ideana tällä hetkellä on siis, että noi viivat yhdistää toisensa tuntevat ihmiset ja paikat kertoo sen, missä mä oon kyseisen ihmisen ensimmäistä kertaa tavannu. Tästä näkee jo vähän sitä, että niitä linkkejä löytyy kyllä, jos niitä haluaa etsiä. Tän kohdalla sanon saman ku monen muunkin jutun tässä blogissa, eli mä oon henkilökohtasesti aika innoissani siitä, et mihin tää voikaan kehittyä, mutta aika sit näyttää taas enemmän. Tältä kuitenkin tää näyttää tällä hetkellä :)