perjantai 1. helmikuuta 2019

"THE CHART"

Lähdin sittenkin testaamaan tota mun mainitsemaa mindmap-idistä. Mulla on vähän sellanen periaate yleensä, etten haluu mitään keskenerästä julkasta, mut sitten mietin sitä, että se vähän sotii mun ajatuksia vastaan, siis mitä tähän blogiin yleensäkin tulee. Ideana siis edelleen on, et tekstit kehittää omia aikojaan "tarinalle" lisää jatkoa, joten tää mindmap saa tehdä samaa. Otsikko tälle mukailee L-koodia, sillä oon tavallaan sen sarjan fani ja siitä tää idea lähti alunperin. 

Tän enempää sille ei vielä edes oo täytettä, kun ei oo ihmisiäkään enempää. Paikkojen nimet on muuten ottanu vaikutteita kesäfestareista vähän ton tekstien otsikoinnin viitoittaman tien mukaan. Nehän on siis näitä "perusteita" lukuunottamatta aina biisien sanoista ja pyrkii jotenkin kuvaamaan omalta osaltaan sitä mun sen hetken fiilistä. 

Ideana tällä hetkellä on siis, että noi viivat yhdistää toisensa tuntevat ihmiset ja paikat kertoo sen, missä mä oon kyseisen ihmisen ensimmäistä kertaa tavannu. Tästä näkee jo vähän sitä, että niitä linkkejä löytyy kyllä, jos niitä haluaa etsiä. Tän kohdalla sanon saman ku monen muunkin jutun tässä blogissa, eli mä oon henkilökohtasesti aika innoissani siitä, et mihin tää voikaan kehittyä, mutta aika sit näyttää taas enemmän. Tältä kuitenkin tää näyttää tällä hetkellä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti