Mulla ois sulle enemmän ku tuhat kysymystä, mut sä et haluu antaa enää edes yhtä vastausta. Voin sanoa vaan sen, että sä astuit mun varpaille niin kipeesti, etten osaa edes kuvailla. Mä oon sulle vihanen, mut toisaalta myös kiitollinen. Sä avasit sun suun, kun sitä ei ilmeisesti kukaan muu asiasta muka niin paljon tietävä uskaltanu tehdä. Näköjään todella osaat lukea mua ku avointa kirjaa, mut et sitten kuitenkaan viittiny ottaa huomioon sitä, et mä oon lopulta se, joka osaa kertoa oman tarinansa niinku se on ilman mitään sitä ylimäärästä bullshittiä. Ei sitten tosiaan tullu aikasemmin mieleen kysyä multa, et missä tässä mennään? Tais olla oikeesti hauskempaa analysoida mua ja mun tekemisiä ja tehdä johtopäätöksiä.
Kehtaatko sä oikeesti sanoa, että mä ajoin sut puuttumaan mun asioihin? Muistelepa sitten sitä meiän käymää keskustelua. Mä pyysin useemman kerran kauniisti, et älä puutu. Mä oisin oikeesti handlannu tän ihan ite. Siis hauskinta tässä on se, ettei kukaan ollu tehny tai tekemässä mitään väärää. Kyse on ihmissuhteesta, jossa mulla oli hyvä olla niin kauan kunnes kaikki muut tuli määrittelemään, että mä oon sitä, tätä ja tota. Kaikkien kannalta paras ois ollu se, jos oisin ihan rauhassa saanu ite järjestää omat ajatukseni ja mennä hetki kerrallaan. Kyllä mä tiedän ettei kyse oo vaan musta, joten voitko nyt vaan kertoa, jos sä tiedät vielä jotain. Sun kysymykset mulle jätti vaan niin paljon tulkittavaa, etten tiiä ees mistä lähtisin tätä kokoomaan. Mulla on sulle itseasiassa yks neuvo: Mä en voi tietää toisen ihmisen ajatuksista tai siitä millä fiiliksellä hän on ollu mukana. Sun tarttee oikeesti puhua hänen kanssaan. Mut älä enää vihjaa, että mä oisin ihan itekseni kehittäny tän kaiken. Mä oon kai puolueellinen sanomaan tän, mutta se ihmissuhde oli kaikinpuolin fine ennen tätä kaikkea.
Pyysin, että voitais vielä keskustella näistä asioista ja jos sä et siihen pysty, niin kerro edes syy siihen. Mä en aio enää käyttää sitä ettei mulla ois oikeutta pyytää sulta mitään, sillä tässä on kyse myös musta. Mä kannan kyllä vastuuni, mut se on vähän vaikeeta, jos kukaan ei kerro mulle, että missä mennään. Sä oot ite sanonu, että sä inhoot kiertelyä ja kaartelua. Mua ihan oikeesti ärsyttää se, että mä oon hoitanu mun hommat ilman ainuttakaan valitusta tai huomautusta ja mulla on pitkästä aikaa ollu hyvä fiilis, niin sen jälkeen mun niskaan kipataan litrottain jäävettä. Mitä helvetin väärää mä oon tehny? Ollu kiva ja mukava ja ennen kaikkea oma itteni. Emmä aio tässä uhriutua, mut ihan oikeesti: Mä en oo mikään 5-vuotias, joka ei erota oikeeta väärästä ja tiiän kyllä, et joskus kannattaa vaan vaieta. Mä en ois tehny mitään tyhmää ja harkitsematonta, mut sä tai kukaan muukaan ei ilmeisesti luottanu siihen.
Alkaisin ihan tosissaan vaatimaan vastauksia, jos kyse ois vaan musta, mutta ei ole ja sen kyllä tiedostan harvinaisen hyvin. Siks mä taidan vaan antaa olla ja toivoa ettet sä tai kukaan muukaan mee kippaamaan tätä paskaa sen toisen niskaan. Mä oon nyt kuitenkin saanu pääasian sanottua hänelle, joka sen totuuden ansaitsee. Mulla ei oo muita vaihtoehtoja kuin toivoa, et asiat järjestyy ja mä saan vielä mahdollisuuden puhua hänelle. Sitä ennen mä vaan yritän ymmärtää tätä kaikkea ja itteäni. Haluisin saada nää palaset kohdilleen ees jotenkin. En mä aio jäädä pyörimään tässä tilanteessa ja miettimään mitä oisin voinu tehdä toisin tai, et mitä mun ois pitäny muka ymmärtää aikasemmin. Yritän tästä rauhottua ja toivon vaan, että säkin tuut vielä vastaan ja voitais selvittää asiat niinku aikuiset ihmiset ilman mitään ylimäärästä.
Kehtaatko sä oikeesti sanoa, että mä ajoin sut puuttumaan mun asioihin? Muistelepa sitten sitä meiän käymää keskustelua. Mä pyysin useemman kerran kauniisti, et älä puutu. Mä oisin oikeesti handlannu tän ihan ite. Siis hauskinta tässä on se, ettei kukaan ollu tehny tai tekemässä mitään väärää. Kyse on ihmissuhteesta, jossa mulla oli hyvä olla niin kauan kunnes kaikki muut tuli määrittelemään, että mä oon sitä, tätä ja tota. Kaikkien kannalta paras ois ollu se, jos oisin ihan rauhassa saanu ite järjestää omat ajatukseni ja mennä hetki kerrallaan. Kyllä mä tiedän ettei kyse oo vaan musta, joten voitko nyt vaan kertoa, jos sä tiedät vielä jotain. Sun kysymykset mulle jätti vaan niin paljon tulkittavaa, etten tiiä ees mistä lähtisin tätä kokoomaan. Mulla on sulle itseasiassa yks neuvo: Mä en voi tietää toisen ihmisen ajatuksista tai siitä millä fiiliksellä hän on ollu mukana. Sun tarttee oikeesti puhua hänen kanssaan. Mut älä enää vihjaa, että mä oisin ihan itekseni kehittäny tän kaiken. Mä oon kai puolueellinen sanomaan tän, mutta se ihmissuhde oli kaikinpuolin fine ennen tätä kaikkea.
Pyysin, että voitais vielä keskustella näistä asioista ja jos sä et siihen pysty, niin kerro edes syy siihen. Mä en aio enää käyttää sitä ettei mulla ois oikeutta pyytää sulta mitään, sillä tässä on kyse myös musta. Mä kannan kyllä vastuuni, mut se on vähän vaikeeta, jos kukaan ei kerro mulle, että missä mennään. Sä oot ite sanonu, että sä inhoot kiertelyä ja kaartelua. Mua ihan oikeesti ärsyttää se, että mä oon hoitanu mun hommat ilman ainuttakaan valitusta tai huomautusta ja mulla on pitkästä aikaa ollu hyvä fiilis, niin sen jälkeen mun niskaan kipataan litrottain jäävettä. Mitä helvetin väärää mä oon tehny? Ollu kiva ja mukava ja ennen kaikkea oma itteni. Emmä aio tässä uhriutua, mut ihan oikeesti: Mä en oo mikään 5-vuotias, joka ei erota oikeeta väärästä ja tiiän kyllä, et joskus kannattaa vaan vaieta. Mä en ois tehny mitään tyhmää ja harkitsematonta, mut sä tai kukaan muukaan ei ilmeisesti luottanu siihen.
Alkaisin ihan tosissaan vaatimaan vastauksia, jos kyse ois vaan musta, mutta ei ole ja sen kyllä tiedostan harvinaisen hyvin. Siks mä taidan vaan antaa olla ja toivoa ettet sä tai kukaan muukaan mee kippaamaan tätä paskaa sen toisen niskaan. Mä oon nyt kuitenkin saanu pääasian sanottua hänelle, joka sen totuuden ansaitsee. Mulla ei oo muita vaihtoehtoja kuin toivoa, et asiat järjestyy ja mä saan vielä mahdollisuuden puhua hänelle. Sitä ennen mä vaan yritän ymmärtää tätä kaikkea ja itteäni. Haluisin saada nää palaset kohdilleen ees jotenkin. En mä aio jäädä pyörimään tässä tilanteessa ja miettimään mitä oisin voinu tehdä toisin tai, et mitä mun ois pitäny muka ymmärtää aikasemmin. Yritän tästä rauhottua ja toivon vaan, että säkin tuut vielä vastaan ja voitais selvittää asiat niinku aikuiset ihmiset ilman mitään ylimäärästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti