Niin hassua tää elämä on, että me nähdään taas. Niinku sanoin, sä pelastit mut taas. Mä uskon, et meillä tulee olemaan hienot viikot edessä ja tuun oppimaan sulta paljon lisää. Tää kevät on ollu mulle aikamoinen vuoristorata eikä vauhti tuu varmaan hidastumaan, mutta onneks mulla on tuttuja ihmisiä tälläkin pätkällä mukana. Tottakai mua jännittää taas, kun tulee väkisinkin uusia tilanteita ja asioita, mut päällimmäisenä mulla on sellanen fiilis niinku himaan palais. Nää pari päivää on jo näyttäny sille suuntaa, että mitä tästä mahdollisesti on tulossa ja voin todeta, että mä oon messissä niin täysillä ku ikinä vaan pystyn enkä tuu katumaan sitä, että tein päätöksen tulla tälleen takas.
Just mietin yks päivä kuinka mun elämä on menny eteenpäin syksystä ja kuinka mä oon tavallaan muuttunu. Niinhän se nyt yleensäkin menee, et ihmiset, tilanteet ja oikeestaan koko elämä muuttuu jatkuvasti. Viimeks aiheena oli se kuinka mun tulikuuma ihastus suhun oli muuttanu muotoaan ja siis nyt, kun aikaa on taas menny niin sen tajuu entistä paremmin. Välillä sua katsoessani alan hymyilemään siks, koska muistan niitä syksyn fiiliksiä, mut tajuun samalla, että tää kaikki on just näin jees. Sä oot mulle muistutus siitä kuinka ihastuminen on yks maailman hienoimpia juttuja ja siitä saa oikeesti ammennettua hyviä asioita sillonkin, kun se on totaalisen ykspuolista eikä sitä edes tuoda erikseen esille. Niin, mä en tiedä tajusitko sä jossain kohtaa jotain, mutta eipä sillä taida olla ees väliä, sillä se ei missään kohtaa vaikuttanu mihinkään.
Sullakin on nykyään eri kuviot ku sillon syksyllä ja oon sun puolesta onnellinen, sillä asiat on tainnu oikeesti mennä parempaan suuntaan. Kyllä sen susta huomas jossain kohtaa,ettei kaikki oo niin jees ku yleensä, vaikka sä et kauheesti niistä asioista puhunu tai tuonu niitä esille samalla tavalla ku monet muut siellä puhuu asioistaan ja elämästään. Oikeestaan se meni niin, että susta kuuli enemmän juttuja ku mitä ite kerroit, mutta emmä niihin ottanu ees kantaa, sillä kelasin, et ne on sun omia juttuja ja valintoja. Nyt kuitenkin sun hymyssä ja olemuksessa on jotain erilaista. Siis täysin positiivisella tavalla ja sä oot sen ehdottomasti ansainnu.Sä oot sellanen peruspositiivinen ja sulla on älyttömän paljon energiaa siihen mitä sä teet niin mietin aina välillä, et miten sä oikeesti jaksat, mutta mä luotan siihen, et kyllä sä sanot ennen ku se seinä tulee vastaan. Sen verran mä oon susta oppinu.
Mun sanat ei oikeen edes riitä kuvailemaan, että kuinka paljon mä venaan tulevia päiviä ja viikkoja. Tiedän kyllä ettei ne tuu olemaan pelkkää hymyä ja positiivisia viboja, mut tiedän myös sen, että esimerkiks just sun mukanaolo on yks niistä asioista joiden avulla luotan siihen, että kaikki menee lopulta just niin hyvin ku voi vaan ikinä mennä. Mä luotan täysillä siihen, että sä pidät mun selkää niin kauan, kun vaan voit ja sekin tieto pudottaa painoa mun harteilta. Mulla on jo pieni hahmotelma siitä kuinka yks kohtaaminen voi mennä ja siihen liittyen mun tartteis varmaan kertoa sulle, miks siitä voi tulla todella mielenkiintosta, mut nyt mulla ei oo siihen sanoja. Enkä mä halua, että joudut sekaantumaan siihen, joten lupaan kertoa sitten, jos näyttää siltä, et sut ollaan repimässä siihen soppaan mukaan. Ei kuitenkaan mietitä nyt sitä enempää, vaan mennään päivä kerrallaan ja katotaan mihin päädytään. Tähän kohtaan vielä kiitos siitä, että oot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti