maanantai 29. huhtikuuta 2019

Aina on joku joka muka tietää, millon on tarpeeks ja mikä riittää

En ollu nukkunu yhtään ennen sitä ku viimeks nähtiin ja sen kyllä huomas. Mä olin päättäny, et kerron sulle sen stoorin siitä yhdestä ihmisestä, joka on kolahtanu muhun lujempaa ku kukaan koskaan aiemmin. Niin mä kerroinkin, en varmaan puhunu mistään muusta koko keskustelun aikana. Sä kuitenkin ymmärsit väärin ja luulit, että me seurustellaan. Siks varmaan olit niin kiinnostunu sen ihmisen nimestä, iästä ja oikeestaan kaikesta kuitaten, että se kuuluu sun toimenkuvaan. Oon vieläkin vähän hämmentyny, sillä en ois venannu sulta tollasta reaktiota. Kyllä, kyseessä on ihminen, jonka haluun osaks mun elämää ja kyllä, tää ihminen on tuonu mun elämään todella paljon hyvää, mutta en oo myöskään sekottanu aiemmin mun ajatuksia näin paljoa kenenkään takia. Mä myönnän, että mun jutusta saa tavallaan helpostikin sen kuvan, että me seurusteltais, mutta se on tosi kaukana totuudesta. Siks mua nauratti enkä saanu kunnolla sanoja mun suusta. Tunsin hetken olevani joku 15-vuotias korviaan myöden ihastunu teini. Asioiden oikee laita saa mut kuitenkin vakavaks. Sun ihan ensimmäisiä kysymyksiä oli "onko hän tosissaan sun kanssa?" ja se sai mut todella miettimään. Mä uskallan sanoa kyllä, mut faktahan on se etten mä tällä hetkellä tiedä yhtään mistään mitään.

Otetaan taas vähän takapakkia. Kyllä mä jostain jotain tiedän. Mulla on suht selkee visio mun omista fiiliksistä ja siitä, kuinka mä otan pikkuhiljaa askelia eteenpäin. Sun kanssa me voidaan ens kerralla käydä tää kuvio vaikka rautalangasta vääntämällä läpi, mutta sun tarttee tulla vastaan ja päästää irti tietyistä olettamuksista. Mä tiedän, et sitä päivää ei välttämättä koskaan tuu, kun saisin kertoa kenellekään, että joo me seurustellaan tän ihmisen kanssa, mutta tässä ei oo kyse siitä. Parisuhdetta tärkeempää tässä on ihmissuhde, joka on mulle niin spesiaali etten vaihtais sitä mihinkään ja oon valmis antamaan kaikkeni ettei sitä haudata. Mä en oikeen vieläkään tiedä, kuinka kertoisin sulle sen, et mistä kaikki alko ja miten tähän pisteeseen ollaan ajauduttu. Jälkiviisaus on typerää, mutta ois pitäny kertoa sulle paljon aikasemmin ja paljon enemmän, jotta sun ois nyt helpompi ymmärtää mua. Tää, että aloin vihdoinkin avaamaan sulle laajemmin mun ihmissuhteita ei alkanu ihan niin ku oisin toivonu. Eipä siinä, kun ei mulla oikeestaan ees ollu mitään odotuksia suuntaan tai toiseen. Onneks siihen ei mee kauaa, että me voidaan jatkaa tän tietyn jutun avaamista, sillä se on se mitä mä just nyt taidan eniten tarvita.

En edelleenkään venaa sulta ainuttakaan valmista vastausta, mutta joku osa mun ajatuksista vetää siihen, että jos me saadaan tää kuvio käytyä sun kanssa läpi ja päästään samalle tasolle, sulla on annettavana sellanen näkökulma, joka avaa mulle uusia reittejä niihin polkuihin, joita oon mun ajatusten kanssa kulkenu läpi lukemattomat kerrat. Tosin mä meen jatkuvasti kohti sitä päivää, kun mun ei tarttee saada enää ensimmäistäkään näkökulmaa keneltäkään ainakaan hetkeen, sillä mä pääsen vihdoin selvittämään tätä kasvotusten just sen ihmisen kanssa, josta mekin nyt jo vähän puhuttiin. Tästä eteenpäin, kun oon saanu mun ajatuksen kasaan ja mulla on mielessä muutakin kuin hajanaisia sanoja ja lauseita sieltä täältä niin mä tuun kertomaan sulle kaiken mikä vaikuttaa nykyhetkeen. Se kaikki ei oo kaunista kuultavaa, mutta siihen sä oot jo tottunu. Sieltä tulee varmasti esiin taas niitä jutskia, jotka perustuu tasan mun fiiliksiin, mutta senkin sä oot jo hyväksyny. Mitä enemmän mä tätä mietin niin sitä enemmän mä venaan sitä, että päästään jatkamaan siitä mihin viimeks jäätiin.

Oon varmaan joskus sanonu myös sulle, että haluisin takas sellaseen tietynlaiseen kuplaan, jossa mulla ei oo sen suurempia tunteita tai yhtään mitään muutakaan. Ihan hetken mä taas tossa yks päivä mietin, että millasta se ois, mutta tulin nopeesti siihen tulokseen ettei sitä kuplaa tarvita mihinkään, sillä ei se ratkase mitään. Mä oon valmis seisomaan tässä ja viemään loppuun sen minkä oon alottanu. Sun kohdalla se meinaa tätä keskustelua, joka me alotettiin. Sen seurauksena mä tuun avaamaan sulle itestäni enemmän ku oisin koskaan uskonu, mutta mä en ota siitä sen suurempia paineita. Haluun vaan selkeyttää omia ajatuksia eikä siitä tuu mitään, jos en missään kohtaa avaa kenellekään näitä ajatuskeloja, jotka sotkeutuu toisiinsa joka suunnasta. Pitkästä aikaa mulla on sellanen fiiliis, että mun mielen päältä on putoomassa painolastia pois ihan kunnolla ja vaikkei sitä oo vielä tapahtunu, niin mulla on jo kevyempi olo ja tää saa mut hymyilemään. Joku vois sanoa ettei mennä asioiden edelle, mutta tällä kertaa mä en välitä siitä. Tässä kaikessa on kuitenkin kyse eteenpäin menemisestä ja siihen suuntaan on jo liikuttu. Nyt tarttee vaan hetki hengittää ihan rauhassa ja sitten katsoa, mikä on se kuuluisa seuraava askel.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti