Meiän jälleennäkeminen oli aika onnistunu ja jätti ainakin mulle ihan hyvän fiiliksen. Etukäteen mietin, et siitä voi tulla aika mielenkiintonen, jos me ei ollakaan molemmat käännetty sivua ja jätetty taakse ne tapahtumat, jotka sai jopa surkuhupaisia käänteitä. Siinä, kun keskusteltiin sä kyllä otit puheeks sellasia asioita, jotka meinas triggeröidä muakin avaamaan suuni, mutta päätin vaan olla hiljaa ja keskittyä olennaiseen, koska ei ne mun sanat ois ketään auttanu tai vieny eteenpäin. Mä en enää tiedä, että mitä tästä kaikesta pitäis ajatella, kun vaikka haluaisinkin puhua, mä en välttämättä luota suhun. Mulla oli sulle tasan yks pyyntö, jonka perustelin niin hyvin ku osasin ja silti sä kävelit mun yli ja kuittasit sen sillä, et itepähän olin sut siihen juttuun sotkenu. Joo, sanoin viimeks, että oon valmis jatkamaan eteenpäin, mutta ois pitäny muistaa ettei mikään katoo sillä, et se vaan "unohdetaan".
Ehkä mä jälleen kerran ajattelen vaan liikaa, mutta jotenkin mussa on taas heränny tiedonhalu ja siks mulla ois myös sulle kysymyksiä ja haluasin puhua sun kanssa, mutta toisaalta oon edelleen sitä mieltä ettei se sittenkään kannata. Jostain kohtaa tää kuitenkin painaa mua vielä ja eikä nää flashbackit jätä rauhaan. Tää on ku joku yhdistä oikeat pisteet tehtävä, mutta vaikeusaste on jotain potenssiin tuhat ja sen yli. Suoraan sanottuna en enää tiiä, että mitä haluun. Haluunko tietää koko totuuden vai olla hiljaa ja yrittää jatkaa eteenpäin niinku nyt oon tehny vai mitä ihmettä. Vähän tuntuu siltä, että meiän tarttee loppujen lopuks kuitenkin keskustella ja käydä asiat kunnolla läpi, mutta ootlo sä siihen valmis? Onko meillä sanoja, jotka luo tälle kaikelle pisteen? Pystytäänkö me pitämään se kaikki sitten meidän kahden välisenä ilman mitään turhaa draamaa? Niin paljon kysymyksiä ja jopa puolvalmiita vastauksia. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän mä kallistun siihen, että meiän kannattais vielä yrittää ja luoda tälle stoorille sittenkin erilainen loppu.
Sä et taida tietää uusimmista käänteistä ja siitä mä oon ehkä vähän jopa hämmästyny. Sä kuitenkin oot siinä samassa piirissä, jossa niistä ollaan keskusteltu. Mut toisaalta viimeks se oli toinen, jolla ei ollu aavistustakaan siitä, mitä sen ympärillä mahdollisesti tapahtuu. Te ootte kuitenkin hyviä ystäviä, joten en aina ymmärrä noita kuvioita, mutta onneks mun ei edes tarttee ymmärtää. Välillä meinaan oon kuullu sellasiakin asioita, jotka ei todellakaan ollu tarkotettu mun korville. Sit taas välillä en kuule mitään pitkään aikaan ja se turhauttaa, sillä selkeesti on jotain menossa. Venaan vaan sitä päivää, kun en oo tilivelvollinen itekään enää sulle tai kenellekään siellä. Puhuin aiemmin siitä, etten välttämättä luota suhun, mutta annetaan sen olla. Mä oon valmis juoksemaan päätyyn asti ja kantamaan vastuuni. Sun ei tarttee olla mukana, mut muista mitä oon aiemminkin sanonu. Se on sun oma päätös, mutta kannattaa sit miettiä toisiakin ja kunnioittaa myös heidän toiveitaan. Jos me vielä lähdetään tähän, tällä kertaa mikään ei jää kesken.
Meillä on edessä vielä päiviä, jolloin tullaan varmasti juttelemaan. Silloin saan ehkä tietää jotain enemmän tai sä voit jopa viedä pohjaa mun aikasemmilta tiedoilta, mutta sen näkee sitten. Huominen antaa taas suuntaa siihen, että miten tää ns. loppuaika tulee menemään. Meiän yhteinen matka käy vähiin ennen ku sanotaan hyvästit ja toivotetaan hyviä jatkoja. Sulla on ollu iso rooli tässä mun jutussa ja ilman sua monet asiat ois ehkä menny toisin niin hyvässä ku pahassakin. Ollaan kierretty melkonen kehä ja tehty ihme mutkia. Mun tempaukset ja vaiheilut ei varmasti oo ollu sulle helppoja, mut kyllä säkin oot oman osas meiän myrskyihin tuonu. Oot myös tukenu mua ja mä oon yrittäny tsempata sua ja ollaan molemmat taidettu jossain kohtaa tehdä oikeitakin asioita.Joku päivä mä muistan tän kaiken vähän toisella tavalla, mut sitä ennen me tosiaan luodaan vielä viimiset muistot. Tehdään niistä parempia kuin yksikään hetki tähän mennessä.
Ehkä mä jälleen kerran ajattelen vaan liikaa, mutta jotenkin mussa on taas heränny tiedonhalu ja siks mulla ois myös sulle kysymyksiä ja haluasin puhua sun kanssa, mutta toisaalta oon edelleen sitä mieltä ettei se sittenkään kannata. Jostain kohtaa tää kuitenkin painaa mua vielä ja eikä nää flashbackit jätä rauhaan. Tää on ku joku yhdistä oikeat pisteet tehtävä, mutta vaikeusaste on jotain potenssiin tuhat ja sen yli. Suoraan sanottuna en enää tiiä, että mitä haluun. Haluunko tietää koko totuuden vai olla hiljaa ja yrittää jatkaa eteenpäin niinku nyt oon tehny vai mitä ihmettä. Vähän tuntuu siltä, että meiän tarttee loppujen lopuks kuitenkin keskustella ja käydä asiat kunnolla läpi, mutta ootlo sä siihen valmis? Onko meillä sanoja, jotka luo tälle kaikelle pisteen? Pystytäänkö me pitämään se kaikki sitten meidän kahden välisenä ilman mitään turhaa draamaa? Niin paljon kysymyksiä ja jopa puolvalmiita vastauksia. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän mä kallistun siihen, että meiän kannattais vielä yrittää ja luoda tälle stoorille sittenkin erilainen loppu.
Sä et taida tietää uusimmista käänteistä ja siitä mä oon ehkä vähän jopa hämmästyny. Sä kuitenkin oot siinä samassa piirissä, jossa niistä ollaan keskusteltu. Mut toisaalta viimeks se oli toinen, jolla ei ollu aavistustakaan siitä, mitä sen ympärillä mahdollisesti tapahtuu. Te ootte kuitenkin hyviä ystäviä, joten en aina ymmärrä noita kuvioita, mutta onneks mun ei edes tarttee ymmärtää. Välillä meinaan oon kuullu sellasiakin asioita, jotka ei todellakaan ollu tarkotettu mun korville. Sit taas välillä en kuule mitään pitkään aikaan ja se turhauttaa, sillä selkeesti on jotain menossa. Venaan vaan sitä päivää, kun en oo tilivelvollinen itekään enää sulle tai kenellekään siellä. Puhuin aiemmin siitä, etten välttämättä luota suhun, mutta annetaan sen olla. Mä oon valmis juoksemaan päätyyn asti ja kantamaan vastuuni. Sun ei tarttee olla mukana, mut muista mitä oon aiemminkin sanonu. Se on sun oma päätös, mutta kannattaa sit miettiä toisiakin ja kunnioittaa myös heidän toiveitaan. Jos me vielä lähdetään tähän, tällä kertaa mikään ei jää kesken.
Meillä on edessä vielä päiviä, jolloin tullaan varmasti juttelemaan. Silloin saan ehkä tietää jotain enemmän tai sä voit jopa viedä pohjaa mun aikasemmilta tiedoilta, mutta sen näkee sitten. Huominen antaa taas suuntaa siihen, että miten tää ns. loppuaika tulee menemään. Meiän yhteinen matka käy vähiin ennen ku sanotaan hyvästit ja toivotetaan hyviä jatkoja. Sulla on ollu iso rooli tässä mun jutussa ja ilman sua monet asiat ois ehkä menny toisin niin hyvässä ku pahassakin. Ollaan kierretty melkonen kehä ja tehty ihme mutkia. Mun tempaukset ja vaiheilut ei varmasti oo ollu sulle helppoja, mut kyllä säkin oot oman osas meiän myrskyihin tuonu. Oot myös tukenu mua ja mä oon yrittäny tsempata sua ja ollaan molemmat taidettu jossain kohtaa tehdä oikeitakin asioita.Joku päivä mä muistan tän kaiken vähän toisella tavalla, mut sitä ennen me tosiaan luodaan vielä viimiset muistot. Tehdään niistä parempia kuin yksikään hetki tähän mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti