tiistai 18. kesäkuuta 2019

Avaruus on täynnä romua, sano mulle jotain kaunista

Satunnaisia hetkiä sieltä täältä ilman mitään varmuutta siitä, että koska me nähdään seuraavaks, tai koska me voidaan vihdoin puhua asioita läpi. Vai onko sun mielestä meillä vielä puhuttavaa? Kuulunko mä sun elämään lopulta, vai ootko kaikessa hiljasuudessa päättäny lähteä täysin eri suuntaan? Mä luulin jo tietäväni, että mitä on ikävä ja miltä se tuntuu, mut sun kautta mun luulot osottautu vääriks. Mä en liiottele yhtään, kun sanon tän: Mulla on sua älytön ikävä. Mulla on ikävä meiän keskusteluja, meiän yhteisiä hetkiä, sun ääntä, sun hymyä, kaikkea sussa. En saa sua mielestäni ja mun suurin toive on, että me nähtäis taas. Mulla ei oo pienintäkään aavistusta siitä, et ootko sä ees miettiny mua viime viikkoina tai päivinä, mut joku mun takaraivossa hokee, ettet sä oo niitä tyyppejä, jotka kääntää selkänsä sanomatta sanaakaan. Tällä hetkellä mä oisin valmis maksamaan pennin ja vaikka toisenkin siitä, että saisin kiinni sun ajatuksista. Tää on ehkä vähän hullua, mut ei mun fiilikset sua kohtaan oo ainakaan hiipunu tässä vaiheessa, kun ei olla paljoa nähty. Joku ehkä kysyis, että miksen vaan laita sulle viestiä, mut haluun antaa sulle sen kaiken ajan ja tilan minkä tartteet. Kuulemma oon ollu vähän turhan antelias niitten suhteen, mutta mä kunnioitan sua ja luotan edelleen siihen, että sä kyllä puhut sitten, kun oot siihen valmis.

Viimeks, kun me nähtiin, tulit halaamaan mua ja sen hetken mulla oli parempi fiilis ku pitkään aikaan oli ollu. Sun piti kuitenkin melkeen heti jatkaa matkaa ja mä jäin vaan miettimään, et mitä just tapahtu. Aina, kun sä sanot, että nähdään, pidä huoli itestäs niin mulle tulee sellanen fiilis, että kaikki kyllä järjestyy ja taas tulee se päivä, kun me nähdään uudestaan. Tää kuulostaa varmaan snadisti siltä, et oon liian kiinni sussa, mut ei kyse oo siitä. Kyse on siitä, et mä todella välitän susta ja haluun viettää sun kanssa aikaa. Kyllä kaikki muutenkin järjestyy, mutta sä teet mut oikeesti iloseks ja oisin todella onnellinen, jos sä jäät mun elämään. Muistan, kun sanoit kerran, että mä päästän ihmisiä ehkä vähän liiankin helposti mun lähelle, mutta se ei oo totta. Mä päästin sut lähemmäs ku mun piti ja siinä tein ison poikkeuksen. Ei sitä tapahdu ku harvoin, et joku pääsee mun lähelle ja pysyy siinä kauemmin ku hetken, sillä mulla on taipumusta pikemminkin työntää ihmisiä poispäin, kun ne tulee lähemmäs. Mä en missään kohtaa oo katunu sitä, että annoin sun jäädä, mutta haluun sun tietävän ettei se oo mulle mikään kauheen yleinen juttu. En haluu säikäyttää sua, mutta sä oot mulle kaikin tavoin todella spesiaali.

Lottoaminenkin tuntuu välillä helpommalta kuin sen päivän arvaaminen, kun me nähdään taas. Sulla on selkeesti pläänejä tuleville viikoille ja sun kesälomakin alkaa ihan pian. Sä tiedät mistä mut löytää, joten kaikki avaimet on taas sulla. Se, että me sattumalta nähtäis vaikka kaupungilla ei oo poissuljettu vaihtoehto, jos vanhat merkit pitää paikkansa, mut en mä senkään varaan paljon laske. Mä en meinaan kauheesti luota sattumiin ja sun kohdalla vieläkin vähemmän, sillä mitä suhun tulee, niin haluun mielummin edelleen uskoa, et kaikella on joku tarkotus ja ennen kaikkea kaikella meiän välisellä on joku tarkotus. Sanoin aiemmin, etten haluu laittaa sulle viestiä, mut kyllä senkin aika tulee, jos vaihtoehdot alkaa kallistumaan sen suuntaan. Se on kuitenkin sit todella tarkkaan harkittu siirto. Sä tiedät, että multa ei sanat ihan heti lopu kesken ja ajatukset niiden takana on moneen kertaan kelattu. Mä en uskalla vielä luvata rivien välistä mitään, sillä tiiän sun lukevan niitä, vaikka en omasta mielestäni jättäis niitä ollenkaan. Mä valehtelisin, jos väittäisin ettei mulla oo jo hahmoteltuna sulle tekstinpätkää, mutta ei mennä asioiden edelle. Tässä on vielä aika paljon kesää jäljellä ja haluun uskoa, et kaikki on taas vasta alussa. Sä tiedät mitä tarkotan, kun sanon, että tää on eri ajanjakso, mitä oli vielä hetki sitten.

Viimiset pari viikkoa on ollu vähän helpompia mulle, mut välillä ne menneet kummittelee. Flashbackit ei vieläkään oo jättäny mua täysin rauhaan, sen sain huomata eilen, kun seisoin siinä samassa kohtaa, jossa me käytiin yks meiän keskusteluista. Puhuttiin paljon esimerkiks juhannuksesta ja siitä, kuinka se on ollu mulle aina vähän tylsä. Muistan ku sanoit, että tää juhannus vois olla erilainen, et voisin tehdä muutoksen. Siihen mä todella tähtään, mut saa nähdä kuinka käy. Mä en todella tiedä miks, mutta vahvimmat fläsärit todella tulee niistä kahdesta päivästä reilun parin kuukauden takaa , kun oltiin yhdessä samoissa maisemissa. Muistan kaikkein parhaiten yhden sun kysymyksistä. "Missä sä meet. Siis oot siinä fyysisesti, mut missä sun mieli menee?" Toi on oikeesti yks upeimmista kysymyksistä mitä mulle on esitetty. Just ton takiakin mä kaipaan sua ku sulla on ihan mieletön tunneäly ja sä luet mua paremmin ku ketään koskaan on lukenu. Mä toivon edelleen sulle pelkkää hyvää ja sitä, että säkin pidät itestäs huolen. Toivottavasti sun juhannus on täynnä taikaa ja rakkautta. Kunpa me nähtäis pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti