maanantai 3. helmikuuta 2020

Tän hetken tilanne, se koostuu pienist osista

Joulukuun tapahtumat palautu mieleen meiän jälleennäkemisen myötä, mutta niin kuin sanottu , uusi vuosi ja uudet jutut. Sillä linjalla haluun jatkaa tätä vuotta edelleen. En siis ajatellu enää viime vuoden tapahtumien takia itkeä mun silmiä punaseks tai pitää mitään tunnin känniavautumisia aamuyöllä. Eihän mun koskaan pitäny sulle edes avautua, mutta niin siinä sit kävi. Oon edelleen kiitollinen sulle kaikesta tohon liittyvästä, sillä moni muu ois reagoinu ihan toisella tavalla. Sä et kuitenkaan tuominnu mua ja se merkitsee mulle ihan älyttömästi. Sä luulit, että oon pitäny sua tyhmänä ja luullu ettet ois huomannu mitään, mutta kyllä mä tavallaan tiesin aina, että sä olit kartalla koko ajan. Oon kuitenkin sivulauseilla kertonu koko ajan sulle kaiken ja sä oot muutenkin seurannu sivusta sitä kaikkea. Yks asia kuitenkin pääsi yllättämään. Sä osasit yhdistää asioita mun näkökulmasta etkä ajatellu heti, että se juttu ois ollu ihan alusta lähtien täysin ykspuolinen. No oli miten oli, se on nyt historiaa ja hyvä niin. Onneks meiän kahden välit on sentään ennallaan.

Seuraavan kerran, kun nähdään onkin sitten ihan uudenlaiset kuviot. Se ilta tuo tullessaan varmasti paljon sellasta, jota voidaan myöhemmin muistella. Tiedostan kyllä ne riskit, jotka siellä kaiken takana kuitenkin on, sillä en voi täysin luvata etteikö menneisyyden haamut hämäis mua. Mun safeplace on pitkästä aikaa uhan alla, enkä oikeen vielä tiedä, miten lähden sitä suojelemaan. Sä oot onneks siellä, mutta ihan eri roolissa. En oikeen tiedä, että miten ees muotoilisin näitä lauseita, sillä eihän mulla pitäis oikeesti mitään hätää olla eikä kukaan meistä oo ennustaja. Mulla on kuitenkin heikkoja kohtia, joihin on suht helppo iskeä varsinkin sillon, kun on siinä jo monta kertaa aiemmin onnistunu. Onhan se nyt inhimmillistä, että jonkun hymy vaan sulattaa hetkessä tai jotkut sanat kaivautuu ihon alle ja saa sut tuntemaan jotain sellasta, jota on jo pidemmän aikaa kaivannu. Flashbackit on sit täysin eri asia ja niiden iskut saattaa olla jopa kohtalokkaita.

Kaikellahan oli joku tarkotus. En mä tiedä tollasesta puoliakaan, vaikka tavallaan haluaisinkin tietää. Fakta on kuitenkin se, että tuleva kesä ainakin tuo paljon muutoksia verrattuna viime kesään. Mulla ei oo siitä oikeestaan mitään negatiivista sanottavaa, mutta niin kuin sullekin kerroin, mun on vaan saatava lisää happea ja se onnistuu vaan, jos käyn hengittämässä välillä muualla. Haluun uskoo siihen, että tää valinta on loppujen lopuks meille kaikille vaan hyväks. Mä lupaan tulla moikkaamaan sua ja tekemään meiän yhteistyön eteen kaiken minkä pystyn, mutta mun on silti hetkeks pakko nostaa kytkintä. En mä oo mitään katoamistemppua tekemässä, sitä on turha pelätä. Toivon yli kaiken, että sit taas syksyllä päästään täysillä jakamaan niitä hetkiä, joista ei oo kiire mihinkään. Sä oot ehdottomasti yks niistä ihmisistä, joita ilman en ois tää ihminen, joka musta on parin vuoden aikana kasvanu ja siitäkin oon sulle kiitollinen. Ilman sua multa ois jääny ihan liikaa kokematta ja näkemättä. En aina ees käsitä sitä, miten oon muka ansainnu sen kaiken mahdollisen ja välillä jopa mahdottoman. Toi siis täysin positiivisessa mielessä. Ehkä vielä vaikeempaa mun on ymmärtää se, mitä oon tehny niin oikein, että sä ja ne kaikki muut huipputyypit on sattunu mun matkan varrelle.

Alle kuukausi niin me nähdään. Siihen asti mulla on aikaa taas rakentaa tietynlaista suunnitelmaa siihen kuinka voin antaa itestäni kaiken mahdollisen siihen iltaan. En vaan malta odottaa, että pääsen taas tekemään sitä, mitä rakastan kuuhun ja takas. En ajatellu tän enempää maalailla kauhukuvia enkä anna minkään pilata näitä positiivisia viboja. Meillä on tää kevät aikaa rakentaa muistoja, jotka kantaa kesän yli ja sitten toivottavasti tosiaan päästään jatkamaan siitä mihin jäätiin. Ensin on kuitenkin tää yks ilta, joka on jo valmiiks taikaa täynnä. Tällä välillä ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä, mutta lupaan silti olla kunnossa sillon. Tää helmikuu on yleensä yks parhaimmista kuukausista heti kesän juttujen jälkeen ja toivottavasti tää vuosi ei tee poikkeusta. Toivottavasti sullakin on hyvä kuukausi ja tosiaan me saatetaan aiemminkin kuulla ja sitten nähdä. Tää on vaan jotain mitä en vaihtais mistään hinnasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti