Aina on joku joka muka tietää, millon on tarpeeks ja mikä riittää

En ollu nukkunu yhtään ennen sitä ku viimeks nähtiin ja sen kyllä huomas. Mä olin päättäny, et kerron sulle sen stoorin siitä yhdestä ihmisestä, joka on kolahtanu muhun lujempaa ku kukaan koskaan aiemmin. Niin mä kerroinkin, en varmaan puhunu mistään muusta koko keskustelun aikana. Sä kuitenkin ymmärsit väärin ja luulit, että me seurustellaan. Siks varmaan olit niin kiinnostunu sen ihmisen nimestä, iästä ja oikeestaan kaikesta kuitaten, että se kuuluu sun toimenkuvaan. Oon vieläkin vähän hämmentyny, sillä en ois venannu sulta tollasta reaktiota. Kyllä, kyseessä on ihminen, jonka haluun osaks mun elämää ja kyllä, tää ihminen on tuonu mun elämään todella paljon hyvää, mutta en oo myöskään sekottanu aiemmin mun ajatuksia näin paljoa kenenkään takia. Mä myönnän, että mun jutusta saa tavallaan helpostikin sen kuvan, että me seurusteltais, mutta se on tosi kaukana totuudesta. Siks mua nauratti enkä saanu kunnolla sanoja mun suusta. Tunsin hetken olevani joku 15-vuotias korviaan myöden ihastunu teini. Asioiden oikee laita saa mut kuitenkin vakavaks. Sun ihan ensimmäisiä kysymyksiä oli "onko hän tosissaan sun kanssa?" ja se sai mut todella miettimään. Mä uskallan sanoa kyllä, mut faktahan on se etten mä tällä hetkellä tiedä yhtään mistään mitään.

Otetaan taas vähän takapakkia. Kyllä mä jostain jotain tiedän. Mulla on suht selkee visio mun omista fiiliksistä ja siitä, kuinka mä otan pikkuhiljaa askelia eteenpäin. Sun kanssa me voidaan ens kerralla käydä tää kuvio vaikka rautalangasta vääntämällä läpi, mutta sun tarttee tulla vastaan ja päästää irti tietyistä olettamuksista. Mä tiedän, et sitä päivää ei välttämättä koskaan tuu, kun saisin kertoa kenellekään, että joo me seurustellaan tän ihmisen kanssa, mutta tässä ei oo kyse siitä. Parisuhdetta tärkeempää tässä on ihmissuhde, joka on mulle niin spesiaali etten vaihtais sitä mihinkään ja oon valmis antamaan kaikkeni ettei sitä haudata. Mä en oikeen vieläkään tiedä, kuinka kertoisin sulle sen, et mistä kaikki alko ja miten tähän pisteeseen ollaan ajauduttu. Jälkiviisaus on typerää, mutta ois pitäny kertoa sulle paljon aikasemmin ja paljon enemmän, jotta sun ois nyt helpompi ymmärtää mua. Tää, että aloin vihdoinkin avaamaan sulle laajemmin mun ihmissuhteita ei alkanu ihan niin ku oisin toivonu. Eipä siinä, kun ei mulla oikeestaan ees ollu mitään odotuksia suuntaan tai toiseen. Onneks siihen ei mee kauaa, että me voidaan jatkaa tän tietyn jutun avaamista, sillä se on se mitä mä just nyt taidan eniten tarvita.

En edelleenkään venaa sulta ainuttakaan valmista vastausta, mutta joku osa mun ajatuksista vetää siihen, että jos me saadaan tää kuvio käytyä sun kanssa läpi ja päästään samalle tasolle, sulla on annettavana sellanen näkökulma, joka avaa mulle uusia reittejä niihin polkuihin, joita oon mun ajatusten kanssa kulkenu läpi lukemattomat kerrat. Tosin mä meen jatkuvasti kohti sitä päivää, kun mun ei tarttee saada enää ensimmäistäkään näkökulmaa keneltäkään ainakaan hetkeen, sillä mä pääsen vihdoin selvittämään tätä kasvotusten just sen ihmisen kanssa, josta mekin nyt jo vähän puhuttiin. Tästä eteenpäin, kun oon saanu mun ajatuksen kasaan ja mulla on mielessä muutakin kuin hajanaisia sanoja ja lauseita sieltä täältä niin mä tuun kertomaan sulle kaiken mikä vaikuttaa nykyhetkeen. Se kaikki ei oo kaunista kuultavaa, mutta siihen sä oot jo tottunu. Sieltä tulee varmasti esiin taas niitä jutskia, jotka perustuu tasan mun fiiliksiin, mutta senkin sä oot jo hyväksyny. Mitä enemmän mä tätä mietin niin sitä enemmän mä venaan sitä, että päästään jatkamaan siitä mihin viimeks jäätiin.

Oon varmaan joskus sanonu myös sulle, että haluisin takas sellaseen tietynlaiseen kuplaan, jossa mulla ei oo sen suurempia tunteita tai yhtään mitään muutakaan. Ihan hetken mä taas tossa yks päivä mietin, että millasta se ois, mutta tulin nopeesti siihen tulokseen ettei sitä kuplaa tarvita mihinkään, sillä ei se ratkase mitään. Mä oon valmis seisomaan tässä ja viemään loppuun sen minkä oon alottanu. Sun kohdalla se meinaa tätä keskustelua, joka me alotettiin. Sen seurauksena mä tuun avaamaan sulle itestäni enemmän ku oisin koskaan uskonu, mutta mä en ota siitä sen suurempia paineita. Haluun vaan selkeyttää omia ajatuksia eikä siitä tuu mitään, jos en missään kohtaa avaa kenellekään näitä ajatuskeloja, jotka sotkeutuu toisiinsa joka suunnasta. Pitkästä aikaa mulla on sellanen fiiliis, että mun mielen päältä on putoomassa painolastia pois ihan kunnolla ja vaikkei sitä oo vielä tapahtunu, niin mulla on jo kevyempi olo ja tää saa mut hymyilemään. Joku vois sanoa ettei mennä asioiden edelle, mutta tällä kertaa mä en välitä siitä. Tässä kaikessa on kuitenkin kyse eteenpäin menemisestä ja siihen suuntaan on jo liikuttu. Nyt tarttee vaan hetki hengittää ihan rauhassa ja sitten katsoa, mikä on se kuuluisa seuraava askel.

Tietääkö meistä kumpikaan, että kuka mä oon sulle?

Syvä huokaus on ainut mihin just nyt pystyn. Mulla on ikävä sua eikä se muutu siitä, vaikka sitä pyörittelis ylös, alas ja ympäri. Myönnän, että pari kertaa on käyny mielessä tän kaiken olevan täysin turhaa, et mä venaan jotain, mikä ei tuu koskaan tapahtumaan ja kaiken lisäks sä unohdat mut tällä aikavälillä. Sä ehkä nauraisit mulle, jos nyt nähtäis ja kertoisin mun peloista, mut ei se mitään muuttais. Tajusin tässä, että minkä takia sulla on ne kaikki avaimet ja aseet tän jutun jatkamiseen tai vaihtoehtosesti lopettamiseen. Ne on sulla siks, koska mä oon omani antanu sulle tehdessäni mun päätöksen seisoa tässä loppuun asti. Niin, voisin lähteä sanomatta sanaakaan ja jättää kaiken taakseni, mut se ei oo se mitä mä haluun ja mä tiedän, että myös sä tiedät sen.

Se minä, joka olin esimerkiks vielä vuosi sitten ois jo ottanu jalat alleen ja juoksu niin lujaa pakoon ettei kukaan ois voinu pysäyttää. Oisin vaan uskotellu itelleni, että niin on parempi ja jatkanu eteenpäin niin kuin mitään ei ois koskaan tapahtunukkaan. Mulle tulee kuitenkin päivä päivältä selvemmäks se, että mä en haluu enää millonkaan jäädä pyörittämään sitä "mitä jos"-kelaa. Oon mä sen sullekin sanonu varmaan useammankin kerran, että kaikki voi päättyä siihen, et istun mun kämpän pimeimmässä nurkassa, kuuntelen itkubiisejä ja oon niin palasina ku vaan voi olla, mutta siltikään mä en halua jättää tätä kesken. Uskon edelleen siihen, että hetken onnellisuus on paljon parempi kuin se ettei edes yritä. Helppo mun on tää sanoa sulle, kun sä oot edelleen meistä se, jolla on menetettävää.  Mut pitääks kaikki aina ajatella pahimman kautta?

Tilaa ja aikaa, mut kuinka paljon niitä tarvitaan? Koska tulee se päivä, kun ne on käytetty siihen pisteeseen, että oot valmis kertomaan mitä sun päässä pyörii? Niin, ei tässä taida olla muuta tehtävissä ku venaaminen. Tää on jo helvetin klisee, mutta mä oikeesti luulin, et mä pystyn venaamaan eikä siinä mitään, mut nyt en oo siitä enää niin varma. Ku just se, et mitä ees venaan? Jotain maailman kahdeksannetta ihmettä vai jotain muuta yhtä tajutonta? Okei, ei se nyt noin mee, sillä kyllä mä sen tiedän miks mä seison vielä tässä. Yksinkertasesti sä oot se syy. Sä oot se ihminen, jonka haluun mun elämään enemmän ku ketään muuta. Törmäsin tässä yks päivä sellaseen ajatukseen, jossa sanottiin, ettet sä aina saa sitä mitä haluut, koska sä ansaitset paljon enemmän. Yhdestä asiasta voit olla varma: jos sä et kuulu mun elämään ja joku tulee sitten sanomaan mulle, että hei sä vaan ansaitset paljon parempaa, niin se ihminen saa kuulla aika äkkiä sen kuinka hän on väärässä. Mun päähän ei vaan mahdu toi ajatus, että mikään ois parempaa kuin se, että sä kuulut mun elämään. Jätetään tää kuitenkin tähän nyt, sillä mä en halua mennä asioiden edelle enkä varsinkaan maalata mitään kauhukuvia.

Kesä alkaa pikkuhiljaa tulemaan ja se on omalta osaltaan saanu mut miettimään alkuvuotta ja sitä kuinka paljon on jo ehtiny tapahtumaan ja minkälaisia vuoristoratoja mun tunteet on käyny läpi. Sä oot ollu iso osa näitä kuukausia enkä tosiaan ois uskonu, jos joku ois etukäteen kertonu, että mitä tää vuosi tuo tullessaan. Siis varmasti vielä upeita juttuja, mut tää alku on ollu sellanen, josta mulla on tosi vahvoja fiiliksiä vähän joka suuntaan. Mä en edes tiedä, että mitä tästä kaikesta pitäis sanoa tai mitä kertoa, jos joku pyytäis avaamaan sitä, kuinka kaikki on edenny just näin. Ehkä ois parempi vaan olla hiljaa ja hymyillä kauniisti. Sä oot itseasiassa ainoa ihminen, jonka kanssa haluaisin vielä puhua tästä keväästä. Mulla ois sulle nyttenkin niin paljon sellasta asiaa, jonka haluaisin nimenomaan sulle kertoa, sillä tiedän, että sä löytäisit ne oikeet sanat, jotka auttais mua ja toisit niistä asioista esiin  ne näkökulmat, jotka mä oon sittenkin unohtanu tai jättäny huolimattomasti sivuun. Nyt mulla ei enää kuitenkaan oo tähän muuta sanottavaa kuin, että toivottavasti me todella nähdään pian, pidä itestäs huolta.

Jos on valmis harhaan astumaan, voi osua ihmeisiin

Jotenkin oon tässäkin asiassa aavistanu jo alusta asti ettei mikään oo pysyvää ja tilanteet muuttuu joskus sellaseen suuntaan, jota kukaan ei ehkä arvannu tai halunnu edes pitää vaihtoehtona. En mäkään siihen oo kiinnittäny kauheesti huomiota, sillä oon keskittiny hetkiin ja siihen hyvään mitä niissä on ollu. Siks ehkä edelleen näin reilu viikonkin jälkeen tuntuu niin käsittämättömältä. Niin reilu viikko sitten sain tietää, että sä lähdet uusiin maisemiin. En ollu ainut, joka kysy sillon ääneen, että "mitä helvettiä" ,enkä yhtään ihmettele sitä sillä, vaikka kukaan ei oo korvaamaton, niin ei kukaan osaa kuvitella, että miten sut muka korvataan. Onneks sä jäät kuitenkin samoihin ympyröihin pyörimään ja mekin nähdään varmasti vielä. Ja onhan tässä vielä aikaaa siihen, että siirrytään eteenpäin ja niistä hetkistä mä aion ottaa kaiken irti.

Sun kanssa on alusta asti ollu mielettömän hienoa tehdä yhteistyötä. Oot antanu mulle tilaa ja ymmärrystä, mut myös potkinu oikeissa paikoissa eteenpäin ja kyseenalaistanu mun tekemistä. Oon tainnu jo aiemminkin sanoa, mut ei tätä vaan voi korostaa tarpeeks: sun toiminta on sellasta, johon haluun itekin pyrkiä ja, jota kohti haluun kehittyä. Tottakai omalla tavallani, mutta sä oot näyttäny mulle todella hyviä suuntaviivoja. Sä oot kaikinpuolin hyvä tyyppi ja paljon enemmän. Tää menee taas niihin siirappisiin kliseisiin, joita me aina nauretaan, mutta jos sä et ois sattunu syksyllä mun reitille, mä oisin jotenkin erilainen. Ja toi siis täysin positiivisessa mielessä. Sillä, kun mä mietin tätä matkaa, jota oon tässä kulkenu, en mä osaa nimetä ketään toista, joka ois vaikuttanu samalla tavalla muhun ku sä. Sen mä oon jo kertonu monelle ja tuun jatkossakin kertomaan.

Kerroinkin sulle jo omat tulevaisuuden suunnitelmani niin pitkälle kuin oon niitä vaan osannu ja pystyny tekemään. Sen keskustelun jälkeen mulle vaan vahvistu se, että sä pidät mun puolta sillonkin ku en itekään oo ihan varma, että mitä tapahtuu. Nyt mua alko naurattamaan ja säkin varmaan arvaisit syyn. Niin kyse on just siitä naisesta, jonka säkin pääset nyt tapaamaan niitten kaikkien juttujen  jälkeen, jotka oot multa tai toisilta kuullu. Mulla ei oo tähän kohtaan siitä muuta sanottavaa, ku että oon äärettömän ilonen, että just sä oot se, joka pitää mun selkää niissä jutuissa tällä kertaa.  Oon sulle ihan älyttömän kiitollinen siitä luottamuksesta, jota oot mua kohtaan osottanu. Toki mä tiedän, että mun on ihan ite se tarvinnu ansaita, mutta se ei poista mitään. Mä lupaan kunnioittaa sua jatkossakin ja olla sun luottamuksen arvonen myös jatkossa, sillä tää on jotain mitä en haluu rikkoa. Sä todella saat olla ylpee itestäs.

Tunnelma on muuttunu vähän siitä ensishokista, joka monella oli etkä sä varmaan itekään tienny, et miten suhtautua, kun ei toi tainnu olla sun oma tahto alunperin, mutta sä, jos joku handlaa tän tilanteen ja kääntää sen itelleen voitoks. Sä oot valmis kattomaan sen kortin ja vetämään täysillä, joten ei tähän oikeen voi muuta todeta kuin, että tsemppiä. Onneks nää ei oo jäähyväiset, vaan uus luku, jossa tapahtumat ja tapahtumapaikat muuttuu, mutta mikään ei oo lopullista.  Aika näyttää jälleen kerran, että mitä sitten oikeesti tapahtuu ja mihin kaikki loppujen lopuks muotoutuu, mutta tällä hetkellä voidaan vaan mennä päivä kerrallaan ja nauttia matkasta. En oikeen enää tiiä, et mitä tähän pitäis sanoa, joten sanon vaan, että sä ansaitset kaiken hyvän ja toivon, että tää kaikki menee hyvin. 

Se mitä painat piiloo, se salaa vie sua

Me nähtiin pitkästä aikaa ja en oikeen tiedä, et mitä ajatella siitä. Meillä oli hyvä keskustelu ja mulle jäi oikeesti hyvä fiilis, mutta kaikista tärkeimmät asiat jäi sittenkin käsittelemättä. Mä olin jo miettiny, että miten mä kertoisin sulle sen jutun, mikä oikeestaan määrittää koko tän vuoden alun. Oisin kaivannu sun ajatuksia siitä ja oisit voinu kertoa kaiken just niin suoraan ja kaunistelematta kuin oisit halunnu. Olin valmis kuulemaan ihan mitä vaan, kunhan saisin kerrottua sulle. Me kuitenkin ajauduttiin puhumaan muista asioista, jotka ei vieny yhtään mitään eteenpäin. Se oli sellasta "jeesjees blaablaa"-juttua, josta jää hyvä mieli, mut se ei tarjoo oikeestaan mitään muuta kuin ratkaisuja, jotka on jo puoliks selvitetty.

Ollaanko me koskaan puhuttu mun ihmissuhteista kunnolla? Tuskin, sillä en ennen oo halunnu puhua niistä mitään muuta kuin sen mitä tulee ilmi mun muussa puheessa. Tai tiiät sä niistä, mitkä on vaikuttanu muhun todella paljon, koska oon eläny niiden ihmisten kanssa suurimman osan mun elämästä, mutta nyt puhun niistä ihmisistä, jotka ei oo niin sanotusti mun lähipiiriä. Uusia frendejä, ihastuksia, hetken hauskoja, kolahtavia kohtaamisia ja muita vastaavia en oo tainnu kertaakaan tuoda esille kunnolla. Nyt ensimmäistä kertaa tuli sellanen tunne, että haluaisin kertoa sulle kaiken yhdestä ihmissuhteesta, joka on tässä kehittyny johonki mulle ihan uuteen ulottuvuuteen ja jossa on sattunu ja tapahtunu enemmän ku oisin osannu varmaan koskaan arvata. Tää ei muutenkaa oo sellanen perus "tapasin kivan tyypin ja alettiin tutustumaan ja sit huomasin tossa, että taidan olla ihastunu häneen" juttu, jonka voisin tai haluaisin kertoa kaikille, vaan tää on tosiaan jotain ihan muuta.

En edes tiedä mistä alottaisin purkamaan tätä tai mitkä kohdat on sellasia, jotka haluun sitten kuitenkin jättää itelleni. Miten mä koostan sulle lyhyen version jutusta, joka on yks mun elämän merkittävimmistä? Sun kanssa helpoin ois varmaan alottaa niistä "duracel-viboista", sillä ne liittyy vahvasti tähän ihmiseen. Ilman häntä en meinaan välttämättä ois ollu niin ilonen ku sillon olin, sillä hän on se ihminen, joka sai mut pitkästä aikaa uskomaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy ja, että mä kyllä selviin, vaikka välillä en näkis tulevaisuuteen. Se ihminen sai mut haluumaan tulevaisuutta enemmän ku pitkään aikaan. Tiiäks sen, kun joku saa sut hymyilemään ihan vaan läsnäolollaan? Tää ihminen sai ja saa mut edelleen hymyilemään. Toki tässä alkuvuodesta moni muukin palanen on loksahtanu kohdillleen, mutta lopputulos ei ois sama ilman häntä. Joku vois sanoa, että tää juttu vois olla suoraan salkkareista, mut ei se oo. Kyse on ihan tästä elämästä ja siitä kuinka jotkut asiat vaan tapahtuu sillon ku niitä vähiten odottaa ja niihin liittyy odottamattomia ihmisiä. Järjellä ajateltuna tää ois menny ihan toisin, mutta en halunnu tai ees pystyny tukehduttamaan näitä tunteita.

Ens kerralla mä kerron sulle kaiken minkä vaan oon saanu koottua sellasiks lauseiks, jotka pystyn puhumaan. Sun ei ehkä tarttee tietää kaikkea sitä mitä kerron, mutta niin sun on helpompi ymmärtää mua. Oon valmis kertomaan syyn mun hymylle sekä syyn sille, miks mun on ollu vaikeeta pitää pokkaa, kun ollaan puhuttu suoraan puhumisesta tai vaihtoehtosesti kirjottamisesta. Mun on vaan saatava kertoo tää stoori vielä kerran ja sä tulit ensimmäisenä mieleen. Sä et välttämättä tuu pitämään kaikista kohdista, mut onneks sun ei ees tarvii pitää. Luotan täysillä siihen, että sä kuitenkin kerrot sun oman mielipiteen täysin rehellisesti ja annat mulle uutta näkökulmaa ilman, et meiän välinen ihmissuhde ottaa takapakkia.  Reilu pari viikkoa ja sitten nähdään kuinka tässä käy. Siis älä pelkää, ei tää juttu oo ihan niin vakava ku vois jostain tekstinpätkästä tai rivien välistä olettaa. Kukaan ei oo tehny mitään sellasta, johon pitäis puuttua ja oot varmasti kuullu samanlaisen jutun joskus aiemminkin. Tai et ehkä oo, mutta en venaa sulta mitään muuta ku sitä, että oot oma ittes. Mä en tarttee mitään muuta ku kuuntelijan ja sä oot just nyt sopivin siihen hommaan.