Mä huomasin sut, vaikka siihen ei ollut lupaa

Mistä mä ees alkaisin purkamaan tätä, kun päässä pyörii samaan aikaan älyttömän monta juttua, joista suurin osa koskettaa jotenkin sua. Toi otsikko kertoo tavallaan jo tosi paljon. Mun taitaa olla pikkuhiljaa oikeesti pakko tunnustaa ennen kaikkea itelleni, et mä taidan olla ihastumassa suhun. Tai emmä tiiä voidaanko vieläkään puhua ihastuksesta, mut emmä sitäkään tiiä, et jos tää ei oo sitä, niin mitä sitten ees?  Miksei siihen sitten ois lupaa? Niimpä, sä tiiät, että mä meen tunne edellä ja oon valmis ottamaan riskejä. Mä en kuitenkaan halua satuttaa sua tai pilata mitään sun elämästä. Toki niinku todettua "se ketä leikkiin lähtee se leikin kestäköön". Sä voisit olla se, jonka vuoks mä oisin valmis kattomaan askelta pidemmällä olevan kortin, mutta oonko mä se, jonka kanssa sä voisit tehdä samoin.

Mikä sussa tekee sen, että musta tulee ku avonainen kirja, kun me jutellaan. Oli mikä oli niin mä oon oikeestaan vaan todella ilonen siitä, et sä oot mun elämässä ja saan/pystyn puhumaan sulle niin avoimesti. Mä havahduin eilen illalla siihen, että olin tosissani myöntäny sulle sen kuinka helppo sulle on puhua. Se on sellanen lause, jonka sanon todella harvoin ja todella harvalle. Pakko myöntää, et pari kertaa on tullu kyllä mietittyä, et sanoinko sittenkin liikaa tai liian vähän. Se ei oo sen takia ettenkö luottais suhun, vaan sen takia, et tää tunne on mulle aika tuntematon. Mä en oo tottunu tälläseen. Normaalisti mä oisin jo ottanu etäisyyttä, kun ollaan menty tosi henkilökohtasiin asioihin, mut sun kanssa mä en pelkää mitään. Mä uskallan luottaa siihen, et meiän välinen yhteys on tasapuolinen ja se kestää, vaikka puhuttais välillä vaikeistakin asioista.

Törmäsin kerran sellaseen pohdintaan, jossa sanottiin, et se kertoo sulle itellekin, et oot oikeesti kiinostunu, kun tavallaan huomaat olevas säälittävä", et ainakin se homma tuntuu sulla jossain. Mä oon viime aikoina miettiny tota paljon. Mä en missään tapauksessa sano, et ihastuminen tai siihen liityvät jutskat ois säälittäviä, mut kyllä mua välillä hymyilyttää, kun mä mietin mun tunteita sua kohtaan. Millä todennäkösyyksillä tässä ees kävi näin, jatkoa en taida edes uskaltaa miettiä. Mä kyllä diggaan rikkoa todennäkösyyksiä, joten siitä se jatko ei riipu. Me ollaan puhuttu siitä, ettei minkäänlaiseen ihmissuhteeseen oo kai koskaan täysin valmis, mut se ei tarkota sitä etteikö siihen kannatais heittäytyä mukaan. Mä tiiän tällä hetkellä sen, että mä oon valmis heittäytymään meiän kahden ihmissuhteeseen täysillä mukaan, kävi siinä miten tahansa.

Tää on taas ehkä turhan siirappista ja lyriikoihin nojaavaa, mutta mun iho muistaa jokaisen kosketuksen ja sun kohdalla se haluaa lisää. Mä haluan lisää. Nää tunteet on taas vaan vahvistunu ja mä en rehellisesti sanottuna kohta enää tiiä, et mitä mun pitäis tehdä. On se sanonta, et ruukku tihkuu juuri sitä, mitä se sisältää. Mä oon tässä tapauksessa se ruukku ja mun sisältä tihkuu fiiliksiä sua kohtaan. Mä en vaan haluis rikkoa mitään tästä meiän ihmissuhteesta pamauttamalla tätä ainakaan tässä vaiheessa. Silti musta tuntuu, et sä oot arvannu jo jotain. Mun huulilta meinaan lipsahti viimeks about näin, et "Mun tunteet vaan taitaa olla toisessa ihmisessä ja se saa mut iloseks". Sä olit se toinen ihminen, johon mun tunteet vetää. Mun tekis ihan snadisti mieli kysyä se sama kysymys, jonka sä esitit mulle sen toisen ihmisen kohdalla: "Oisko se sittenkään niin paha, mitä jos siitä tuleekin jotain hyvää?" Tästä muuten puhutaan vielä, sillä mitä enemmän tätä kelaan, sitä enemmän vakuutun siitä, et sulla oli tietty syy kysyä tota. Toki mä uskon, että haluut mun olevan onnellinen, mut mun vaisto sanoo, että siinä oli muutakin.

Basics update

Tää blogi on nyt ollu pystyssä reilut kaks kuukautta. Aattelin tässä kohtaa vähän avata sitä, mihin suuntaan tää blogi on mun mielestä menny/menossa ja mitä tulevaisuudessa kenties on odotettavissa. Okei, ei mulla taida olla mitään suurempia suunnitelmia, luotan siihen, et tää juttu toimii omalla painollaan niinku tähänkin mennessä. Tää on menny oikeestaan aika hyvin siihen suuntaan mitä ajatuksen tasolla oon joulukuun alussa pohtinu. Palava halu kirjottaa ei oo kadonnu mihinkään ja tää on todella auttanu mua pitämään mun ajatuksia ja tunteita ainakin jollain tasolla selkeempänä. Itelle tää merkitsee ihan älyttömän paljon, et oon ehkä kerrankin löytäny jonkun toimivan systeemin tälle kaikelle.

Mua itteäni on yllättäny se ihminen, joka on tässä nyt ns. pääroolissa. Lime ei ollu mun vahvin veikkaus sillon ku alotin kirjottamaan, mut se on tavallaan tän blogin idea. Tää toimii yhtenä osotuksena siitä kuinka hassua tää elämä loppujen lopuks on. Itse, kun vanhoja tekstejä lueskelen, niin hymyilen lähes poikkeuksetta, kun mieleen palautuu paremmin se tilanne/fiilis, jonka vuoksi päädyin kirjottamaan. Kenestä mä sitten ajattelin sillon kirjottavani enemmän? Sillon mielessä pyöri todella paljon esimerkiks Prinsessa ja 24. Niin klisee kuin se onkin, eipä kukaan meistä pysty ennustamaan tulevaa. Kirjottamaan oon päätyny tähän mennessä yhteensä kahdeksasta ihmisestä ja tekstien määrä vaihtelee tällä hetkellä yhdestä viiteen. Parhaiten tarinaa kertoo nyt mun mielestä just Limestä kirjotetut tekstit. Sehän on edenny siitä, etten ensin edes ollu nähny ku vilaukselta koko ihmisen...

Oon aiemmin sanonu, et näitä blogissa esiintyviä henkilöitä yhdistää vaan mun ajatus, mutta totuus on se, että heillä on muutakin yhteistä. Mietin tässä sellasen mindmapin tekemistä, joka kertois niitä yhteyksiä. Se vaatii kuitenkin vielä suunnittelua, et siitä tulee sellanen ettei ne oo tunnistettavissa ainakaan kovin helpolla. Mulla on tätä varten jo pari ideaa, mut saa nähdä onko mun toteutus yhtä hyvä. Tässä taustalla on ajatus siitä kuinka kaikki loppujen lopuks liittyy about kaikkeen jollain tasolla ja niitä pieniä linkkejä löytyy enemmän ku sitä tulee ehkä ajatelleeks. Tää ottaa vaikutteita myös Lword sarjasta, siinähän Alice on tehny mindmapin ystäväpiirinsä ihmissuhteista ja siit se sit laajenee ja sen sarjan aikana siitä tulee kokonainen verkkoyhteisö. Ja siis senkin tarkotus on auttaa näkemään, miten kaikki liittyy toisiinsa ja  itseensä. Tässä mun versiossa on suht sama idea.

Tällä hetkellä tilanne on se, että mun omat tunteet ja ajatukset on niin sekasin, et ne varmaan menee läpi jotain vuoristorataa tai karusellia. Tää meinaa tän blogin kannalta lähinnä positiivisia asioita, sillä tällä fiiliksellä syntyy yleensä eniten tekstiä. Tosin toi mindmap mistä aloin tosiaan haaveilemaan saattaa jäädä ajatuksen tasolle pidemmäks aikaa, kun mun keskittymiskyky ei kulje käsi kädessä mun tekemisen halun kanssa. Suurimmassa luomisen tuskassa mä saattaisin koskea jopa tän blogin ulkonäköön, mutta yritän toistaseks pitää näppini siitä erossa, sillä pääosassa tässä on ehdottomasti tekstit. No katotaan mihin tässä vielä päädytään. Loppuun voisin vielä heittää arvauksen, että kenestä seuraavat pari kuukautta tuun kirjottamaan: Lime taitaa jatkaa hallintaa ja katotaan, jos tulis joku uus. Sen näkee tässä matkan edetessä ja viimeistään seuraavassa yhteenvedossa.

Aye, otetaa huominen sisää, puhalletaan ulos eilinen niinku se ei ois mitää.

Katse kertoo enemmän ku tuhat sanaa, vai miten se meni? Mä oon huono tulkitsemaan toisten eleitä ja ilmeitä ja kaikkea mahdollista, mut sun hymy ja katse kerto kyllä täysin omaa tarinaansa.  Mä oon kuullu sanottavan susta, ettet niin sanotusti oo se penaalin terävin kynä. Mä en tohon otaa kantaa, sillä mun mielestä sä oot kyllä fiksu, mut mitä tähän juttuun tulee, niin sä jos joku on jo kartalla, et mitä just nyt tapahtuu.Tai niin hyvin, ku sen vaan voi tietää siitä lähtökohdasta etten mä ainakaan oo itekään varma. Ehkä sä oot jo puhunu taas sen kanssa, jonka kanssa mä tänään taas juttelin. Niin, jos tästä tehtäis mindmap niin meitä kaikkia yhdistää yks paikka ja te ootte tavallaan frendejä. Kyllä sä tiiät kenestä ja mistä puhun.

Mua kiinnostais sellanen tietää, et jos te ootte keskenään puhunu musta niin, mitä asioita sä tiiät? Ootko jo arvannu, et mä oon se tyyppi kenestä puhutte, jos mun nimeä ei oo mainittu. Tiiätkö sä, et mä oon ihastumassa sun frendiin? Näitä kysymyksiä ois ihan älytön määrä, mut kaikkia en vois ees kysyä, kun saattaisin paljastaa ihan liikaa, ku en tiiä missä te meette teiän keskuteluissa. Mä oon kuullu vaan sen, et te ootte vuoden alussa vaihtanu pari sanaa myös musta. Mä en vielä tässä vaiheessa haluu kysyä ees sun frendiltä mitään enempää, koska mä haluun tsekkaa sitä ihmissuhdetta eteenpäin täysin omalla painollaan. Tää ihastuminen tuli itellekin niin puun takaa, etten oikee tiiä mitä mä tän kanssa teen. Sä, jos kukaan muu tietää sen, että tää tilanne on tosi kaukana sellasesta normietikettiin menevästä. Onks sillä sit väliä? Niin ois kyllä jees tietää sun mielipide, mut katotaan tuunko sitä koskaan kysymään.

Tulevaisuus on kuitenkin jollain tavalla jo mun kiikarissa ja mä haluun joka tapauksessa kiittää sun frendiä siitä, kuinka se on tsempannu mua ja kuinka meiän keskustelut on oikeesti auttanu mua löytämään sitä kuuluisaa punasta lankaa jostain kohtaa elämästä. Mulla on sellanen fiilis, et sä tunnet ja tiiät sen ihmisen parhaiten tosta porukasta, joten oisko sulle okei, jos mä kysyn sulta vähän vinkkejä? Muuten se yllätys paljastuis ennen aikojaan, kun joutuisin häneltä kyselemään sellasia kysymyksiä, jotka herättää huomion ja nappaa mun ideat kiinni. Mä tiiän, että meiän kahden välinen historia ei oo se kaikkein sopusointusin, mut mun mielestä me ollaan nykyään fine, ja niin kai sunkin mielestä, tuskin sä muuten tulisit mulle juttelemaan. Hyvä niin, sillä senkin ansiosta mä uskallan nyt myöntää, et mä tartteen sun apua. Mä en tiiä, miten voisin sen sulle korvata, mut mä lupaan tehdä parhaani. En siis halua painostaa sua, sä sen valinnan teet, et haluutko ns. sekaantua tähän homaan enemmän.

Niin ku sanoin, sä oot fiksu ja tavallaan, ku mietin asiaa, kuulen sun äänen mun päässä, joka kysyy "Mitä helvettiä?" tai kertoo mulle, kuinka mä oon kusessa. Toisaalta sä kyllä saattaisit jopa ymmärtää. Sun kovemman kuoren alla on se pehmeempi kohta, joka saattais lämmetä tälle. Mä meen nyt kuitenkin asioiden edelle vähän, sillä edelleen haluun elää hetki ja päivä kerrallaan. Aika näyttää sen, mihin suuntaan kaikki menee, mutta mulla on tässä kiinni tosi vahvoja fiiliksiä. Mä pyydän tässä kohtaa tasan yhtä juttua: Jos sä oot arvannu jotain mun tunteista ja sulla on vastalauseita, tuu sanomaan ne mulle. Mä en väitä, et mä kuuntelisin järjen ääntä, mut mä todella silti arvostaisin sitä ja mä luotan siihen, et sä oot se, jolla se ääni on kaikkein vahvin ja kuuluvin. Mä tuun olemaan sulle todella kiitollinen, vaikka tapahtuis mitä. Sä oot kuitenkin osa tätä hommaa, jossa mä kasvan ihmisenä. Mun tarttee varmaan keksiä sullekin joku kiitos muutenki ku sanat, Keväämmällä sä sit näät, et mitä oon keksiny.

Ei mikään voi tätä fiilistä pilata

"Hyvä on sitten" on varmaan paras lause minkä oon hetkeen kuullu. Se meinaan sinetöi sen, että me nähdään vielä ja päästään toteuttamaan yhdessä juttuja. Niinku mä sanoin, jos se on musta kiinni, me nähdään vielä ja nyt tuli hyvä sauma toteuttaa se. Mä ootan sun näkemistä ja ennen kaikkea sitä, et mitä ne viikot tuo vastaan. Edellinen ilta oli yks hienoimpia, joissa oon saanu olla mukana. Tavallaan mä venaan myös sitä, et osa mun paineista vähän niinku unohtuu himaan, mut mä tiiän, et tän homman edellytyksenä on entistä isompi vastuu. Mun tarttee oikeesti osottaa se, etten tuu sinne vetämään vaan puolhuolimattomasti oppimatta mitään, vaan otan sen jutun tosissani ja kehityksen kannalta. Onneks sä kyllä autat mua siinä ihan vaan jatkamalla samaa linjaa mikä oli viime vuoden lopussa.

Siis mä olin yhtä hymyä sen päivän, ku sain tän homman varmistettua ja ois tehny mieli tulla heti moikkaamaan sua. Se ois kuitenkin ollu vähän turhan pirteetä ja mä tiiän myös sen, että tästä tää homma vasta lähtee oikeesti ja kunnolla käyntiin. Se reilu viikko on kuitenkin ihan eri ku nää reilu viis vikkoa, mitkä on edessä. Mä kuitenkin luotan siihen, et meiän välit kestää koko ajan ja kehittyy vielä paremmaks. Mua ehkä ihan hetken saattaa pelottaa et sä ja te muut siellä kyllästytte muhun niin pitkällä aikavälillä, mut sekin ois vaan elämää. Mä tuun, oon oma itteni ja teen sen mitä pyydetään, katotaan mihin asti me sillä päästään. Oikeesti mä taisin jo alkaa laskemaan päiviä sille meiän uudelleen kohtaamiselle.

Pakko kyllä tunnustaa, et se rentous minkä mä saavutin sillon joulukuun lopussa on tässä viime aikoina taas päässy karkaamaan mun käsistä, mut pienillä jutuilla oon taas saanu korjattua sitä vähän. Huomenna itseasiassa nään taas vähän paremmin, et mihin suuntaan asiat on kehittymässä. Nää on näitä ku sunkin kanssa ollaan puhuttu, et jokanen on omanlaisensa persoona ja kaikesta opitaan (tai ei opita) ja sit vaan mennään eteenpäin. Mä tosiaan työstän tota muuten eteenpäin muualla, mut onhan tää on hieno fiilis, kun uskallan luottaa siihen, et meiän yhteistyö jatkuu hyvänä ja tullaan varmaan taas saavuttamaan se taso, jossa meiän ajatukset menee samoja ratoja, jollon siitä hommasta tulee astetta hauskempaa. Mulla on ollu jo vähän ikävä sitä ilmapiiriä, mikä sielläpäin vallitsee.

Vajaa kuukausi ja me tavataan taas. Saa nähdä mitä siitä tulee. Tähän kohtaan mä voin kuvitella sun naurahtavan ja sanovan, että hyvä siitä tulee. Katotaan. Mua vähän stressaa muitten asioitten ja ihmisten takia, mut taidan kuitenkin vaan keskittyä olennaiseen ja asennoidun ottamaan niistä viikoista kaiken irti. Vielä vähän tarttee hoitaa muita asioita pois alta ja sit lähtee niin sanotusti tykitys. Mä oon valmis antamaan kaiken mikä musta vaan irtoo ihan itteni, sun ja muidenkin siellä olevien vuoksi. Oon tässä vaiheessa niin innoissani, et en oikeen osaa enää tätä sanoiksi pukea. Mä yritän vähän rauhottua, ettei tuu luotua mitään pilvilinnan korkusia odotuksia. Haluun kuitenkin elää päivä ja hetki kerrallaan. Siihen asti kunnnes pääsen sanomaan sulle taas moi, niin pidä sä katse ylhäällä ja homma tikissä. Helmikuusta tulee viel hyvä :)

Kaiken jälkeen olet kaunis

Havahduin tänään siihen, et sä tulit mun ajatuksiin. Aloin taas miettimään, et mitä sulle kuuluu ja muutenkin, et miten sulla menee. Onko sun ns. uus elämä lähteny menemään sitä reittiä, jota toivoit sen menevän. Ootko nyt onnellisempi? Sitä mä ainakin toivon, sillä sä ansaitsisit enemmän hyvää. Toivon kans, et sä oot saanu niitä palasia kasaan, jotka sulla oli hukassa keväällä. Mua alko tänään taas hajottamaan se, etten voi tsempata sua enää enkä kertoa sulle kuinka sä oot hyvä just noin. Sä vaadit iteltäs varmaan vieläkin todella paljon, mut muista, et joskus se paras mitä voi tehdä on päästää irti ja luottaa siihen, et asiat kyl järjestyy. Sä teet enemmän ku parhaas, vaikka vähän vähemmälläkin sä pääsisit pidemmälle ku ikinä osaat arvatakaan.

Mä mietin jälleen kerran, että miten mä oisin voinu tukea sua paremmin. Se on vähän sitä "mitä jos"-juttua, mut silti kysyin iteltäni tänään, että oisinko mä mitenkään voinu tajuta aiemmin, missä sä meet sen kaiken kanssa. Mä kuitenkin yritän pyyhkiä ton ajatuskelan pois mun päästä, sillä se ei aiheuta mitään hyvää. Mä oon kyllä hyväksyny asiat just tälläsinä ku ne on, mutta jostain syystä mun mieli palas tohon. Mulla on edelleen ikävä sua, vaikka tilanne onkin muuttunu siitä ku viimeks meinasin ottaa suhun yhteyttä. Joulun alla meinaan mun eteen ilmesty ihminen, jonka kanssa mulla ei välttämättä ois koskaan tiet kohdannu, jos sä et ois lähteny uusiin maisemiin. Elämä on just näin hassua. Mä en tiiä jaksanko uskoa sattumiin tai kohtaloon, mut kliseisesti sanottuna, jos jotain huonoa niin myös jotain hyvää.

Tosiaan ihminen, jonka mainitsin tuli tavallaan sun paikalle, sillä tietyt hommat jatkaa kulkuaan, vaikka tekijät vaihtuis. Mä muistan kyllä, kun kehotit mua miettimään, että mitä mä haluan mun ihmissuhteilta ja sanoit vielä ettei mun kannattais tehdä mitään harkitsematonta ainakaan hetkeen. Sun sanat pyöri pitkään mun mielessä ja mietin todella mitä mä kaikelta haluun, mut tää ihminen sekotti mun pakkaa ihan huolella. Mä unohdin sillon just ennen joulua hetkeks kaiken muun mun ympäriltä ja keskityin tasan siihen yhteen ihmiseen. Nyttenkin tää tyyppi pyörii mun ajatuksissa ja venaan vaan, et näen hänet uudestaan. Mä haluisin kertoa just sulle tästä enemmän, sillä sä palautit sillon keväällä mun uskon siihen, että munkin elämään voi ihan yllättäen astua ihminen, joka saa hymyn mun huulille pelkällä läsnäolollaan. Niin sä tiiät, että mäkin olin sillon keväällä aika rikki. Senkin takia mä oon sulle niin kiitollinen kaikesta. Jos me nyt nähtäis, halaisin sua.

Mitä enemmän mä kirjotan, sitä enemmän haluisin ottaa suhun yhteyttä, mut joku vieläkin mun takaraivossa huutaa, et "älä tee sitä". Mikä siinä sit on? Emmä tiiä, jotenkin tulee vaan se, et eihän me loppujen lopuks tunnettu kunnolla, niin sulle saattais tulla kiusaantunu olo. Toisaalta emmä voi sitä tietää, jos en yritä. Ja kyse ois kuitenkin viestistä, jonka voit halutessas ingnoorata. Ja mä kirjotaisin niin hienotunteisesti ku ikinä vaan osaan. Eihän se poista sitä, et sulle vois tulla huono fiilis, mutta kuitenkin. Ehkä mun tarttee vaan jatkaa sanojen muotoilua päässä ja kelata mahdollisia vaihtoehtoja, kun mä tätä edelleen mietin ja veivaan ajatuksissani. Mä oon taas jotenkin yliaktiivinen ja mun keskittyminen sahaa asioiden väliä, joten jätän tän tähän tällä kertaa. Vielä kuitenkin pieni muistutus sulle Kaija Koon biisistä: "oot liian kaunis häpeemään, etkä voi yhtään mitään menettää."

Ollaan niinku yö ja päivä ku lumi ja ranta/ voiko ryysyläinen kosia kuningatarta?

"Elämä pelaa kanssani kieroa peliä" on lause, jonka opin pari vuotta sitten. Mä en pidä elämää pelinä, mut silti voisin tota sanontaa nyt käyttää. Sä vaan saat mun pasmat niin sekasin ettei mitään järkeä. Mä en vaan osaa enkä halua lopettaa hymyilemistä sillon ku nähdään edes nopeesti. Mä haluisin oppii tuntemaan sut päästä varpaisiin ja voisin antaa itestäni sulle ihan niin paljon ku haluut, sillä mä luotan suhun täysin.  Tavallaan mä kuitenkin pelkään, et mä oon jossain ihan omissa pilvilinnoissa enkä tuu lopulta kuulumaan sun elämään millään tavalla. Mä yritän olla ylianalysoimatta kaikkea, mut helppoa se ei oo. On sattumia, kohtaloita ja mitä lie. Mä en oikeen jaksa nyt sellasiakaan vatvoa. Sä meinaan oot ainut, joka voi kertoa asioiden todellisen laidan.

Viimeks ku me juteltiin niin joku mun sisällä heitti tuplavolttia. Sä muistit kaiken mitä mä olin sulle ennen joulua kertonu ja jaksoit taas tsempata mua. Mä taisin jossain kohtaa sanoa, et älä kato mua tolleen. Siinä katseessa ei ollu mitään vikaa, päinvastoin. Mä vaan pelkäsin, et mun oma ilme siinä tilanteessa paljastais mut samantien. Tää on taas siirappista, mut hetken musta tuntu, et sä näkisit suoraan johonki mun sisään sillee, et näkisit mun olevan ihan heikkona suhun. Mä kuitenkin aivan varmasti hehkuin onnea siitä, et me kohdattiin ja sä aloit juttelemaan mulle. Mä menin ensin vähän lukkoon just edellä mainituista syistä, mut sain mä sunkin jutuista kyseltyä. Tiiäks, meinasin halata sua, rutistaa ihan huolella, mut se jäi ajatuksen tasolle. Ens kerralla tuskin osaan enää jättää. Vaikka sulle kaikki saatto olla vaan perus ystävällisyyttä.

"Mä haluun susta kaiken ja se kaikki on suhteellista.Sä voisit olla se nainen, joka tietää kaiken mun mustelmista." Tuomas Kauhasen biisi "Sun keho on tarina" soi mun päässä ja toi samantien mieleen sut. Mä oon edelleen silti sitä mieltä ettei kyse oo mistään "tavallisesta" ihastuksesta. Sä oot koskettanu mua jotenki ihan uudella tavalla. Mä haluisin kertoa sulle asioita, joiden tiiän olevan sellasia, jotka tois hymyn sun huulille. Mä haluisin kuulla lisää niitä asioita susta ja sun elämästä, jotka antais mulle chänssin tukea ja tsempata sua enemmän. Mä haluun olla se, joka kertoo sulle kuinka sä oot ihana just noin ku oot. Tätä kirjottaessa havahduin syvään huokaukseen. Voisinko mä missään olosuhteissa olla jotenkin osa sun elämää? Voiko meiän ihmissuhde vielä syventyy?Nähdäänkö me enää ees niin, että jutellaan? Noniin...

Mä oon tässä pohtinu ihan vakavissani noita jo esitettyjä kysymyksiä ja pyöriny iltasin sängyssä. Välillä noi ajatuskelat tosiaan lähteny pyörimään ihan liian kovaa. Tääkin teksti menny sinkoiluks sinne tänne. Sä vaan pyörit mun ajatuksissa niin paljon, et oli pakko jotain saada purettua ulos. Sitä varten tää kirjottaminen on osa mun arkea. Mulla tulee sua ikävä nyt, kun me tuskin hetkeen tullaan näkemään. Sitten, kun nähdään mun hymystä tuskin tulee taaskaan loppua. Mä toivon, et meillä on siinä aikaa vaihtaa muutama sana. Ja, jos ei oo, mulla on siihenkin jo varaplääni, sillä mulla on sulle asiaa. Siitä lisää sit joku toinen kerta. Sitä ennen oot mun ajatuksissa ja toivon, et sulla menee hyvin. Tää kuulostaa ehkä turhan tarinamaiselta, mut toivottavasti tää kappale on vasta alussa eikä loppua tartte lukea vielä hetkeen.

Sä juttelet, mä oon meistä se hiljainen/ Sä kattelet, ja mä katsettas vaan välttelen

Sä saat mut edelleen hymyilemään pelkästään sillä, että oot.  Silti mun fiilikset sua kohtaan on muuttunu. Mä hyppäsin pois siitä kelkasta, joka oli kovaa vauhtia menossa suuntaan, jota vois myös vääräks kutsua. Vaikka ite sanonkin, kaikki on nyt paremmalla pohjalla. Mä voin kattoo sua silmiin ja kertoa sun olevan upee tyyppi ilman, et mun sisällä joku huutaa. Mä pystyn olemaan sun seurassa ilman, et musta tuntuu kuin oltais eri planeetoilta. Mä tiiän ettet sä kauheesti arvosta näitä mun kliseitä ja muka hienoja lauseita, mut se on fine, koska mä tiiän, et ne sais sut ainakin hymyilemään. Tää kirjotus onkin tavallaan omistettu sun lisäks just niille kauniille lauseille elämästä.

Kun me halattiin, se oli mulle tavallaan vahvistus sille, et lähden eri polkua eteenpäin. Pakko vielä sanoa, et sä oot uskomattoman kuuma ja sun huumorintaju sytyttää mua kerta kerran jälkeen enemmän. Mä ihailen sua edelleen ja mulla ois sulta vielä paljon opittavaa. Sen takia mä toivon, et me nähdään vielä. En tiiä mihin tää elämä vie mua seuraavaks, mut ainakin tässä alkavan kevään aikana siihen on mahdollisuus. Siks mä tulinkin moikkaamaan sua ja venailen kyl innolla, et jos törmättäis vielä. Sitten kesän alkaessa viimeistään meiän tiet on siinä pisteessä, et ne tuskin kohtaa. Mutta hei sellasta on elämä, vai mitä. Tässä kohtaa kuuluis nauraa, mut jätetään se vikaks, sillä mulla on sulle vielä asiaa. 

Mä haluun, et sä tiiät sun merkitsevän mulle paljon enemmän ku sitä hetken päästä varpaisiin palavaa ihastusta. Sä olit syksyllä yks mun tärkeimmistä tsemppaajista. Sä sanoit aina ne kannustavat sanat, vaikka mä en ois niitä edes välttämättä ansainnu. Sä jaksoit hymyillä mulle, vaikka ite tuijotin vaan johonkin tyhjyyteen eleetön ilme mun kasvoilla. Sä juttelit mulle, vaikka mun suusta ei tullu sillon ku hiljaisuutta. Laitoit mut syksyn aikana tavallaan tutustumaan itteeni paremmin ja ymmärtämään mun toimintatapoja. Sä esitit mulle kysymyksiä, joita harva uskaltaa kysyä varsinkaan siinä vaiheessa, kun ei tunne toista kunnolla.  Sä ajoit mua rajoille, mut nappasit aina kiinni, jos meinasin pudota. Sä haastoit mua, mut annoit aina köyttä takaspäin, jos mä en jaksanukkaan. Sä annoit mun satuttaa itteäni, mut puhalsit aina mun haavoja, jos en noussukkaan heti ylös. Sä oot koko ajan ollu liian hyvä mulle.

Kun aikaa kuluu ja joku tulee multa kysymään, et onks mulla joitain esikuvia tälle mitä teen, tuun mainitsemaan yhtenä sun nimen. Sun kaltanen mä haluun olla sit joskus, kun oon kunnolla ns. inessä. Mä tuun kertomaan jokaselle, kuinka sä oot hyvä tyyppi ja susta voi oikeesti ottaa mallia. Mä arvaan, et jos kertoisin sulle suoraan, et kunnioitan ihan helvetisti sua ja sun toimintaa, niin sä et reagois mitenkään suurieleisesti, mut oisit silti ylpee itestäst. Just sen takia mä diggaan susta. Sä et esitä mitään. Emmä voi sulta mitään pyytää, mut jos voisin niin mun pyyntö ois, et pidä toi. Siis älä koskaan lakkaa olemasta sä. Ymmärrät kyllä mitä mä tarkotan. Tästä nyt tosiaan tuli tällänen kauniita lauseita kokoelma, mut mä vakuutan, et mä oon silti tosissani. Tää oli nyt vaan yks tapa ilmasta asiat. Ei välttämättä se paras, mut se joka toimi tässä kohtaa. Se ois jo liikaa, jos mä toivottaisin jaksuhaleja, mut oikeesti tsemppiä tulevaan. Ehkä me tosiaan nähdään vielä.

Kun elämä on uni kesäyön, vain tää hetki on aikaa

Mikä siinä on, et melkeen aina, kun oon käyny mielessäni paljon ihmissuhdejuttuja läpi, niin sä ilmestyt mun uniin. Mä oon susta vuosien varrella nähny niin monta unta, et oonkin heittäny jollekin joskus läpällä, et alan kirjottamaan niitä unia ylös ja julkasen ne joskus kirjana. Harvoin mä oon kuitenkaan niitä unia ylös kirjannu, sillä muistan niistä herättyäni harvoin muutamaa juttua enempää. Yhden jutun mä kuitenkin oon huomannu noissa unissa muuttuneen parin vuoden aikana. Monta vuotta näin susta unia, joissa sä käskit mun painua helvettiin ja vannoit kääntäväs kaikki muutkin mua vastaan. Sitten jossain kohtaa lähes kaikissa unissa me oltiinkin läheisiä tavalla tai toisella. Niinku tässäkin unessa. Yks kysymys mihin haluaisin saada vastauksen on, et mitä helvettiä mun alitajunta puuhaa. Emmä sitä väitä, et sun esiintyminen mun unissa ois jotenki negatiivista, mut me ei olla nyttenkään edes vuoteen nähty niin noi unet vaan kiusaa mua, sillä kyllä mä haluaisin susta vielä jotain kuulla.

Mä nukuin viime yönä todella reilusti niin en ihan tarkkaan muista, et mitä siinä unessa tapahtu, mut se alko sillä, et olin mun frendin kanssa puistossa ja sä tulit sinne. Halasit mun frendiä ja kyselit siltä kuulumisia ja sitten pysähdyit kattomaan mua. Katottiin toisiamme silmiin ja hymyiltiin. Tulit melkeen kiinni muhun ja tartuit toisella kädellä mua olkapäästä. Sä naurahdit ja kaappasit mut haliin. Kun olin irtautumassa susta, niin laitoit kädet mun lanteille ja sanoit "Miten musta tuntuu ettei toi hali ollu tarpeeks." Vastasin, etten tiiä. Sä vaan hymyilit ja mä jäin kattomaan sua epävarma ilme mun kasvoilla.

Oltiin ihan kiinni toisissamme ja sä annoit pusun mun otsalle. "Toi oli vielä helppo" sanoit ja annoit toisen pusun mun poskelle. Mä olin edelleen tosi hämmentyny, sillä mä en todellakaan aavistanu näkeväni sua saatika mitään muuta. Sä et antanu mulle paljoo aikaa miettiä, sillä sun seuraava pusu kohdistu mun huulille. "Jos me jatketaan tästä eteenpäin, sun täytyy olla messissä" sanoit. "Kyllä mä oon, mutta ootko sä nyt ihan varma tästä?" kysyin ja sä vaan hymyilit. Alotettiin suudelma, joka oli ensin tosi kokeileva, mut muuttu intohimoa täynnä olevaks. Mä mietin vaan, että voiko tää tapahtua.

"Kadutko sä tätä?" kysyin sulta, kun oltiin irtauduttu toisistamme. Sä otit mua kädestä kiinni ja puristit sitä. "En todellakaan." "En kai mä tuottanu sulle pettymystä?" kysyin ja sä vaan naurahdit. "Ai millä tavalla muka? Mimmihän on luonnonlahjakkuus suutelemisessa ja hei mulla ei oo tapana valehdella, joten usko, kun mä sanon, et toi oli yks mun elämän parhaimmista suudelmista." Mä en saanu tossa kohtaa enää sanaa suustani. Mä vaan mietin, et miten tää on mahdollista, sillä me oltiin kuitenkin julkisella paikalla ja siitä meni tuttujakin ohi. Enempää mä en muista muuta, ku et sun piti lähteä jonnekin ja sovittiin tapaaminen illalle. Sun vikat sanat oli "Valmistaudu sun elämäs parhaimpaan iltaan."

Melko vakava täytyy olla koko ajan nykyään, lyödään leikiksi hetkeksi

Mä ootin koko loman sitä, et pääsen taas viettämään yhen illan mun ns. safeplacessa. Se odotus ei todellakaan menny hukkaan, vaan se ilta vahvisti jälleen kerran sitä fiilistä, et mihin mä kuulun ja mitä mä haluun tällä elämällä tehdä. Sä oot osa sitä paikkaa ja hyvä niin. Sun kanssa on niin helppo olla ja annat mulle tilaa toteuttaa itteäni. Heti sun ekasta sanasta lähtien tiesin, et siitä illasta tulee hyvä. Tiiäks, me ollaan aika hyvä tiimi ja mä todella tarkotan tota. Se on aika hassua, miten äkkiä ollaan löydetty sellanen yhteys, et ollaan samoilla aaltopituuksilla jo lauseen alussa ja tehdään juttuja niinku luettais toistemme ajatuksia. 

Mä toivon, että me nähdään vielä ja päästään tekemään yhteistyötä. Sun kanssa on vaan niin älyttömän hauskaa työskennellä. Ja se miten sä otat mut mukaan kaikkeen, vaikka muut epäiliskin mun osaamista. Sä oot tavallaan mun puolestapuhuja vaikken sellasta välttämättä tarviskaan. Mut kyllä se hyvältä tuntuu, kun tietää, et sä seisot mun takana. Mä tiiän, et siihen liittyy vastuuta eikä yksikään palanen meiän välisestä luottamuksesta oo itsestäänselvyys. Mut se siin o kans se hieno puoli, et mitä enemmän rakennetaan luottamusta, sitä enemmän se joustaa. Mä yritän parhaani sit vaan olla sun luottamuksen arvonen, sillä tätä mä en haluu rikkoa.

Mä en ois uskonu sillon keväällä, et tässä käy näin, mut eipä se mitään haittaa. Tuskin kukaan ois osannu arvata, miten asiat menee. Mä oon silti ilonen, et tässä kävi just näin. Mä haluaisin vaan päästä kertomaan sun frendille, miten oikeessa se oli, kun kerto kuinka hyvä tyyppi oot.  Asiat on vaan nyt niin, että mä oon sun kanssa paljon enemmän tekemisissä. Itseasiassa en oo jutellu sille moneen kuukauteen eikä olla edes nähty. Siks mä voin vaan nyt muistella sitä kuinka mahtavaa meillä oli keväällä sillon yks ilta, kun me kaikki kolme tehtiin hommia yhdessä. Haluaisin kuulla mitä ootte musta sen illan jälkeen keskustellu, et jäiks sullekin yhtä hyvä kuva musta, edes jotain sellasta mitä mä kelasin susta. Ehkä jotain kertoo se, et sä muistit mut vielä monen kuukauden jälkeen ja kehuit mua yhdelle toiselle.

Jos se on musta kiinni, niin me kohdataan vielä ja toteutetaan jatkoa noille mahtaville illoille, joihin on mahtunu niin paljon naurua, hyvää fiilistä ja mieleenpainuvia tilanteita. Sä oot opettanu mulle lisää siitä ettei kaiken tarttee olla niin helvetin vakavaa ja, et mokien korjaamiseen ei oo mitään yhtä tiettyä tapaa. Sun kanssa mä en enää purista mailaa niin kovaa niinku normaalisti. Joku kerros mun paineista jää aina himaan, kun tiiän tulevani sinne missä sä oot. Tota kautta oon pystyny löysäämään otetta vähän myös muualla. Ei sitä ehkä kukaan huomaa, kun se askel on ollu melko pieni, mut pikkuhiljaa eteenpäin ja sitäpaitsi tärkeintä on, et mä oon ite sisäistäny sen, koska sillon se alkaa näkymään muillekin. Ootan jo sitä, et pääsen kävelemään taas ne yhet rappuset, astumaan sisälle, ettimään sut ja sanomaan "moi".

Tää on vain yksi tuulinen yö

Mulle ei just nyt tuu mieleen ketään muuta, jolle yhtä palavasti haluaisin kertoa nää jutut. Sitäpaitsi sä tulit ensimmäisenä mieleen. En ees ymmärrä tässä kohtaa itteäni, sillä onhan mulla frendejä. joille jaan kaiken maan ja taivaan välillä, mut silti sä oot se, jolle haluaisin puhua. Ehkä siks, että sä oot pyöriny mun ajatuksissa näinä öinä, kun valvon. Auton ratissa ja musiikkia kuunnellessa ajatus vetää jatkuvasti suhun. Millanen oli sun joulu tai uusvuos? Jos oot hereillä, mikä sua valvottaa?  Eniten kuitenkin mietin just nyt, et mihin tää elämä on on menossa. Okei ketä mä huijaan, sä pyörit mun mielssä vieläkin enemmän. Mulla taitaa olla ikävä sua.

Mä mietin ton koko vuodenvaihteen yön sitä, et mihin suuntaan mä oon menossa. Mä yritin miettii tulevaisuutta, mut en saanu aikaseks mitään ajatusta, siitä missä mä oon edes parin kuukauden päästä. Emmä sanois, et tulevaisuus pelottaa mua, mä en vaan osaa kuvitella itteäni sinne. Mä toisaalta haluunkin elää päivä ja hetki kerrallaan, mut jossain kohtaa ois ihan hyvä, jos ois jotain suunnitelmia. Ehkä mulla niitä tuleekin, kun tätä vuotta eletään eteenpäin ja asiat alkaa muotoutumaan omaan suuntaansa. Mulla kuitenkin on jotain tavotteita ja ehkä jopa pieniä haaveita kaiken suhteen.Mä haluun, et tästä vuodesta tulee sellanen, jonka muistan jälkikäteen vuotena, jollon oon eläny siten, et oon tuntenu olevani oikeesti elossa.

Mä haluaisin, et tää vuosi ois hyvää aikaa mun ihmissuhteille. Et mä pystyisin olemaan vähän parempi ihminen ja antamaan itestäni enemmän mun läheisille. Yritän olla enemmän läsnä ja ymmärtää paremmin toisia. Voisin kans tutustuu enemmän uusiin tyyppeihin ja syventää alkavia ihmissuhteita. Sitä kautta mä haluaisin, et mekin tutustuttais paremmin. Sit taas mietin, et onks meillä siihen mahdollisuutta, vai onko tää todella kaukaa haettua. Mä tiedän kyllä, et meillä on aika erilaiset elämät ja elämäntilanteet, mut emmä näe sitä esteenä. Sä oot yksinkertasesti niin upee tyyppi, et mä haluaisin kutsua sua mun frendiks. Toivoisin, et me voitais viettää aikaa yhdessä ja puhua kaikesta mahdollisesta siten, et mäkin voisin olla sun tukena. Nää kaikki on tässä vaiheessa pelkkiä sanoja, mut pyrin antamaan niille parhaani mukaan tarkotuksen.

Diggaan ajatuksesta, et uusi vuosi tuo uusia chänssejä. Mä kohtasin sut niin loppuvuodesta, et mä luen sut tähän kenties täysin uuteen kappaleeseen mun elämässä. Mä en tavallaan odota, et sä kuuluisit mun elämään, mut emmä voi sitä kieltää, et se ois ihan helvetin upeeta. En vaan malta venata, sitä et nään sut uudestaan. Mun piti nyttenkin kertoa enemmän ihan jostain muusta kuin suhun liittyvistä asioista, mut jotenkin nää asiat vaan tihkuu jostain mun pään sisältä. Niinhän sitä sanotaan, et ruukku tihkuu juuri sitä, mitä se sisältää. Mut ei asiat oo niin yksinkertasia vieläkään. Mä saatan kuulostaa korviani myöden ihastuneelta ja siten säikäyttää sut, mut se ei oo ku murto-osa totuutta. Niinkun oon aiemminkin sanonu, mä koen sut spesiaalina kaikin puolin. Tällä hetkellä mä kuitenkin vaan toistan itteeni näissä teksteissä ja toivon, et pääsisin kertomaan näitä asioita sulle kasvotusten. Ehkä joku päivä.