Meillä jokaisella on lempihaava johon joka päivä rakastutaan

Arvaa mitä? Mä päästän irti. Siis oikeesti irti, eli sä voit pitää ne vastaukset, jotka sulla mahdollisesti on enkä mä tee niillä sun olettamuksillakaan enää yhtään mitään. Mä en myöskään tule enää kertaakaan pyytämään sulta anteeks sitä, mitä tapahtu tai ei tapahtunu, sillä mä en todella tiedä, et mistä mun pitäis enää olla ees pahoillani. Niimpä eiköhän meiän oo vaan aika jatkaa eteenpäin. Sitä ennen ois vielä tää teksti, johon tää osa tästä stoorista päättyy. Tän jälkeen sä saat toki tulla keskustelemaan aiheesta, mutta mä vastaan vaan, jos sä esität sun asian suoraan ilman ainuttakaan mutkaa. Älä käsitä väärin, en mä ala sulle mitään ehtoja latelemaan, vaan pointtina on ennemmin se, että haluun välttää joutumasta siihen samaan tilanteeseen, johon ajauduttiin viimeks.

Sanoit lukevas mua kuin avointa kirjaa ja tietyissä asioissa sä oot osottanu sen olevan just niin, mutta tässä on myös se puoli, etten mäkään ihan tyhmä oo. Emmä sua samalla tavalla lue ku sä mua, sä oot enemmän koodimaisempi tai niinku joku arvotus, mutta kyllä niitä tietoja saan sieltä välistä kaivettua. Koko koodia mä tuskin koskaan breikkaan, eikä se oo ees mun tarkotus tai päämäärä. Tietyt jutut vaan haluun selvittää, sillä ne on avain pariin mulle tärkeeseen juttuun. Mun on kyllä myönnettävä se, että sä oot mua fiksumpi ja nokkelampi, mutta on mullakin tässä joitain ässiä vielä hihassa. Siis mä saan tän kuulostamaan joltain peliltä, mut ihmisiä tässä oikeesti vaan ollaan. Haluisin vaan ymmärtää sun tiettyjä tekoja ja sanoja paremmin, jotta mä näkisin kokonaisuuden paremmin.

Vielä reilu viikko sitten mulla oli kysymyksiä sulle enemmän ku jaksoin kerralla muistaa. Yks tärkeimmistä oli, että miten ihmeessä sä luet mua, kun me ei olla edes nähty toisiamme ku vilaukselta? Sä tunnuit tietävän asioita, jotka voi tietää vaan sillä, että on nähny tai kuullu jotain ite tai sulle on kerrottu. Enää mä en jaksa miettiä tätä, sillä seinilläkin on korvat ja jotkut sattumat on vaan liian hyviä ollakseen totta. Toinen kysymys ois ollu, että mitä sä tiedät jotain sellasta, mitä mulle ei oo kerrottu? No siis varmaan paljonkin, mutta lähinnä sillä pointilla nyt, että annatko sä mun juosta täysiä päin seinää, vaikka tiedät kuinka paljon mua tulee sattumaan, vai voiko sen muurin sittenkin murtaa? Ja toi siis sen takia, että sä mitä ilmeisemmin oot keskustellu tän ihmisen kanssa, joka voi noihin vastauksia antaa.

Yhtäkkiä mua lähinnä vaan naurattaa tää kaikki, sillä mä oon oikeesti valmis jatkamaan matkaa. Tää odottavan aika on todella pitkä ja oon tässä parin viikon aikana taas hajottanu itteäni ja miettiny tosi paljon kaiken merkitystä, mutta mä oon valmis tähän. Sä varmaan tiedät missä me mennään tän ihmisen kanssa, mut se siitä, sillä sitten sä tiiät myös kuinka jokasella on nyt omaa aikaa ja tilaa miettiä tulevaisuutta. Sun kanssa me ei koskaan tosiaan puhuttu meiän välejä selviks tän koko homman ympäriltä, sillä sä et ollu siihen koskaan valmis ja lopulta mäkin kadotin sen idean siitä, mitä oisin sulle edes sanonu ja ehkä ihan hyvä niin. Tähän kohtaan haluun viel sanoa, että mun puolesta meiän välit on fine ja meille tulee vielä hyviä hetkiä ennen ku meiän tiet eroaa. Ehkä mekin vaan tarvitaan tätä taukoa toisistamme, jotta nähdään taas se, mikä on oleellista. 

Jos sä oot sinä ja mä oon minä, tässä vaan ihmisinä

Kiertelyy ja kaarteluu muttei ensimmäistäkään suoraa linjaa. Mä en syytä sua mistään, sillä ite mä tähän lähdin. Miks mä niin tein? Koska mä ihan oikeesti välitän susta. Emmä sitä sano, et lähtisin yhteenkään ihmissuhteeseen sillä asenteella, ettei mua kiinnostais sen toisen tunteet, ajatukset ja elämäntilanne tms, mut sun kohdalla mä kelasin jotenkin ihan eri tavalla ku koskaan ennen. Niinku mä oon tässä yrittäny tuoda esille aiemminkin. Sä oot mulle jotain niin spesiaalia etten osaa vieläkään täysin kuvailla, mitä mä tunnen tai miten nään tän kaiken. Nyt sä kuitenkin tiedät mun tunteista enemmän ku mä tuun varmaan koskaan tietämään sun tunteista. Tiiäks, en haluis olla ilkee, mutta pakko tää on kysyä: oonko mä sulle jonkun tason egoboosteri? Vai miks sä jatkat senkin jälkeen, kun oon paljastanu melkeen kaikki mun syvimmätki ajatuskelat ja tunteet?  Älä enää piiloudu se taakse, että tää kaikki on näin vaan siks, että sä oot kaikkia kohtaan samanlainen. Se ei oo totta ja sä tiedät sen itsekin, vaikka se onkin varmaan vaikeeta myöntää.

Jokasella on se oma palapeli, jota yrittää pitää kasassa ja koota ihanteelliseen muotoon. Kyllä mä sen ymmärrän, mut sua ois niin paljon helpompi tajuta, jos puhuisit mulle suoraan. Ku must tuntuu, et luulet mun venaavan sulta jotain helvetin monimutkasta ja suurta. Totuus on se etten mä venaa sulta yhtään mitään. Okei sitä mä venaan, et oot valmis puhumaan ja kertomaan, et miltä susta oikeesti tuntuu, mut en yhtään mitään muuta. Ei tän tarttee olla niin vakavaa. Mitä sä menetät, jos annat tälle mahdollisuuden? Tai siinä, että puhutaan asiat läpi ja kerrot, että mitä sä haluut tai et haluu. Mä oon valmistautunu siihen, että mä oon sun palapeliin se pala, jota ei saa sovitettua paikoilleen, mutta ei sitä kuitenkaan voi etukäteen tietää. Tähän kohtaan syvä huokaus, sillä vaikka mä kuinka yritän keskittyä muuhun niin sä tuut mun mieleen jatkuvasti.

Kysyit multa, et mitä jos päästäisinkin irti ja yrittäisin olla ymmärtämättä ja määrittelemättä kaikkea. Mä en voi tälle mitään, mutta mua edelleen snadisti hymyilyttää toi, sillä täsmälleen noi kysymykset mä esitin sulle. Tiedän myös. että sulle se on varmasti vaikeempaa ku mulle ottaen huomioon sun elämäntilanteen ja ylipäätään sut, niin siks mä haluisin kysyy sulta, et mikä sai sut esittämään noi kysymykset mulle? Ja oon ihan tosissani nyt, sillä mun elämään on kuulunu ja kuuluu edelleen aika isona juttuna se, että mä meen hetken mukana ja aina jossain vaiheessa toteen, ettei kaikkea voi eikä kannata määritellä varsinkaan etukäteen. Sitten mä haluisin kysyä sulta samankaltaisia kysymyksiä: Voisitko sä kuvitella päästäväs hetkeks kaikesta muusta irti ja tarttuu siihen hetkeen, joka saa sut hymyilemään ja olemaan ilonen? Mikä on pahinta mitä siinä voi sattuu? Mitä sä pelkäät niin paljon, että sun tarttee piiloutua jonnekin sun kuoreen?

Kun mä kysyin alussa, että oonko mä sulle egoboosteri, niin mä tarkotin sitä. En mä vaan tällä hetkellä nää mitään muuta syytä siihen, että sä oot vielä siinä.  Okei mä myönnän tässä kohtaa, että on olemassa toinen vaihtoehto, jota mä en enää halua miettiä, sillä se satuttaa mua vielä enemmän. Se ois se, että sulla on oikeesti tunteita mua kohtaan. Mä en vaan nyt haluu miettiä sitä, sillä mä en oo rakentamassa pilvilinnaa, josta mä putoon korkeemmalta ku koskaan. Ja ilmeisesti sullakin on ajatukset aika solmussa, joten mä venaan vaan sitä, että sä kerrot totuuden, sitten ku oot siihen ite valmis. Sitä ennen mä yritän keskittyä muuhun ja lopettaa tän kaiken ajattelun. Sun näkökulma asioihin on meinaan niin laaja, että siitä on lähes mahdoton saada kokonaan kiinni varsinkaan näillä pohjatiedoilla. Sitten, kun tähän lisätään vielä kaikki muut näkökulmat ja vaikuttavat tekijät niin saatais aikaseks vaikka romaani tai vähintään seinän kokonen kaavio, mutta se ei oo tarkotus. Tää alkaa taas tihkumaan siirappia, mutta sä tällä hetkellä syy siihen, miks mä haluun uskoa onnellisiin loppuihin. Mulla on tähän loppuun vielä Artun uudesta biisistä "Barcelona" yhet sanat, jotka kuvaa tällä hetkellä mun fiiliksiä: "maltti on valttii ja mul on paskat kortit." Toivon vaan etten venaa täysin turhaan.

Haen takas unelmani, se on alust asti ollu rakkaudest lajii

Niin hassua tää elämä on, että me nähdään taas. Niinku sanoin, sä pelastit mut taas. Mä uskon, et meillä tulee olemaan hienot viikot edessä ja tuun oppimaan sulta paljon lisää. Tää kevät on ollu mulle aikamoinen vuoristorata eikä vauhti tuu varmaan hidastumaan, mutta onneks mulla on tuttuja ihmisiä tälläkin pätkällä mukana. Tottakai mua jännittää taas, kun tulee väkisinkin uusia tilanteita ja asioita, mut päällimmäisenä mulla on sellanen fiilis niinku himaan palais. Nää pari päivää on jo näyttäny sille suuntaa, että mitä tästä mahdollisesti on tulossa ja voin todeta, että mä oon messissä niin täysillä ku ikinä vaan pystyn enkä tuu katumaan sitä, että tein päätöksen tulla tälleen takas. 

Just mietin yks päivä kuinka mun elämä on menny eteenpäin syksystä ja kuinka mä oon tavallaan muuttunu. Niinhän se nyt yleensäkin menee, et ihmiset, tilanteet ja oikeestaan koko elämä muuttuu jatkuvasti. Viimeks aiheena oli se kuinka mun tulikuuma ihastus suhun oli muuttanu muotoaan ja siis nyt, kun aikaa on taas menny niin sen tajuu entistä paremmin. Välillä sua katsoessani alan hymyilemään siks, koska muistan niitä syksyn fiiliksiä, mut tajuun samalla, että tää kaikki on just näin jees. Sä oot mulle muistutus siitä kuinka ihastuminen on yks maailman hienoimpia juttuja ja siitä saa oikeesti ammennettua hyviä asioita sillonkin, kun se on totaalisen ykspuolista eikä sitä edes tuoda erikseen esille. Niin, mä en tiedä tajusitko sä jossain kohtaa jotain, mutta eipä sillä taida olla ees väliä, sillä se ei missään kohtaa vaikuttanu mihinkään. 

Sullakin on nykyään eri kuviot ku sillon syksyllä ja oon sun puolesta onnellinen, sillä asiat on tainnu oikeesti mennä parempaan suuntaan.  Kyllä sen susta huomas jossain kohtaa,ettei kaikki oo niin jees ku yleensä, vaikka sä et kauheesti niistä asioista puhunu tai tuonu niitä esille samalla tavalla ku monet muut siellä puhuu asioistaan ja elämästään. Oikeestaan se meni niin, että susta kuuli enemmän juttuja ku mitä ite kerroit, mutta emmä niihin ottanu ees kantaa, sillä kelasin, et ne on sun omia juttuja ja valintoja. Nyt kuitenkin sun hymyssä ja olemuksessa on jotain erilaista. Siis täysin positiivisella tavalla ja sä oot sen ehdottomasti ansainnu.Sä oot sellanen peruspositiivinen ja sulla on älyttömän paljon energiaa siihen mitä sä teet niin mietin aina välillä, et miten sä oikeesti jaksat, mutta mä luotan siihen, et kyllä sä sanot ennen ku se seinä tulee vastaan. Sen verran mä oon susta oppinu.

Mun sanat ei oikeen edes riitä kuvailemaan, että kuinka paljon mä venaan tulevia päiviä ja viikkoja. Tiedän kyllä ettei ne tuu olemaan pelkkää hymyä ja positiivisia viboja, mut tiedän myös sen, että esimerkiks just sun mukanaolo on yks niistä asioista joiden avulla luotan siihen, että kaikki menee lopulta just niin hyvin ku voi vaan ikinä mennä. Mä luotan täysillä siihen, että sä pidät mun selkää niin kauan, kun vaan voit ja sekin tieto pudottaa painoa mun harteilta. Mulla on jo pieni hahmotelma siitä kuinka yks kohtaaminen voi mennä ja siihen liittyen mun tartteis varmaan kertoa sulle, miks siitä voi tulla todella mielenkiintosta, mut nyt mulla ei oo siihen sanoja. Enkä mä halua, että joudut sekaantumaan siihen, joten lupaan kertoa sitten, jos näyttää siltä, et sut ollaan repimässä siihen soppaan mukaan. Ei kuitenkaan mietitä nyt sitä enempää, vaan mennään päivä kerrallaan ja katotaan mihin päädytään. Tähän kohtaan vielä kiitos siitä, että oot.

Takki auki pitäs elää sitä parasta aikaa

Tiiätkö mikä tekee mut just nyt iloseks? Se, että sä olit osa tätä mun juttua. Sä oot yks syy siihen, miks päätös tästä oli helppo viedä eteenpäin. Toki tein tän itteni takia, mut se ei poista muita positiivisia vaikuttajia. Sun kanssa tekeminen on niin huippua, että tuun varmasti vielä pidemmänkin ajan jälkeen hehkuttamaan sua. Sun kanssa kaikki vaan on älyttömän helppoa. Jos joku homma ei toimi, etitään ratkasua ilman kenenkään syyttelyä. Se sanaton yhteys on edelleen yks hienoimpia asioita. Sä sanot jotain ihan muuta, joka on tarkotettu muillekin ja katot mua ja me molemmat tiedetään siitä asioiden oikee laita. Tiedetään tavallaan koko ajan, että missä mennään ja sä osotat sun teoilla, että tiiät myös mun toimintatapoja.

Arvostan ihan älyttömästi sitä, että sä kerrot mulle aina missä mennään, kun kysyn. Sä kerrot niitä asioita, jotka toiset jättää kertomatta. Se luottamus mikä ollaan luotu tuntuu hienolta ja onneks meillä on vielä aikaa kehittää tätä. Sun kanssa ei o vielä tullu tylsää hetkeä enkä usko et tulis jatkossakaan. Niin me saatetaan vielä kohdata, mutta ei mennä asioiden edelle. Just nyt oon vaan älyttömän onnellinen siitä, mitä meillä oli. Ilman sua se kaikki ois varmasti ollu aika erilaista eikä välttämättä posilla tavalla. Siis sä olit niin monella tapaa mun "backup" etten oo ennen kokenu vastaavaa. Toki teillä on kaiken kaikkiaan tosi upeeta porukka kasassa, mut sun kanssa mä jaoin eniten noita juttuja, jotka saa mut edelleen hymyilemään itekseni. En tiedä kuinka voisin kiittää sua tarpeeks tästä kaikesta.

Tuun muistelee meiän yhteisiä kokemuksia ja hetkiä hymy huulilla. Oon sanonu tän monta kertaa jo, mutta sä oot vaan niin huipputyyppi. Sä autoit mua pääsemään kaikkiin juttuihin kiinni ja autoit mua ymmärtämään sitä kaikkea. Sä sait mut nauramaan, vaikka ois ollu miten raskasta ja päässä ois pyöriny ihan muut jutut. Annoit mulle tilaa toteuttaa asioita omalla tavalla etkä painostanu mihinkään. Mä en miettiny kertaakaan sitä, että pitäiskö mun toimia toisin tai olla jotenkin erilainen. Luotin siihen, että sä kerrot mulle aina totuuden ja niin sä kerroitkin. Mua lähinnä nauratti aina, kun käskit vetämään välillä happeakin, mutta kyllä mä sun huolenpitoakin arvostan.  Kiitos sun, mulla on oikeesti älyttömän paljon helpompaa jatkaa tästä eteenpäin.

Mainitsin jo aikasemmin, että me saatetaan vielä nähdä. Kyllä me nähdään, katotaan sitä sitten, et missä merkeissä. Tuun joku kerta ihan vaan moikkaamaan, mut yhteistyötäkin me saatetaan tehdä. Ilman sua en varmaan ees ois alkanu harkitsemaan ihan kunnolla sitä chänssiä, mut kyllä mä nyt oon ihan tosissani siihen suuntaan kallistumassa. Varsinkin sen meiän viimisimmän keskustelun jälkeen aloin luottamaan enemmän itteeni ja siihen, et kyllä se on täysin mahdollista. Ens viikon jälkeen oon sen suhteen sitten fiksumpi ja tiiän enemmän. Muuten mulla loppuu tässä sanat kesken, sillä en tosiaan tiiä kuinka mä tätä kaikkea kuvailisin ja tää menee toistoks.Edes viis miljoonaa kiitosta eri tavoilla ilmastuna ei tuo tähän loppua, joten eiköhän me jollain muulla tavalla palata asiaan jossain kohtaa. Toivon sulle pelkkää hyvää siihen asti kunnes päästään taas vaihtamaan kuulumisia. 

Ei kai kukaan koskaan mitään ihan tosissaan

Mulla ois sulle enemmän ku tuhat kysymystä, mut sä et haluu antaa enää edes yhtä vastausta. Voin sanoa vaan sen, että sä astuit mun varpaille niin kipeesti, etten osaa edes kuvailla. Mä oon sulle vihanen, mut toisaalta myös kiitollinen. Sä avasit sun suun, kun sitä ei ilmeisesti kukaan muu asiasta muka niin paljon tietävä uskaltanu tehdä. Näköjään todella osaat lukea mua ku avointa kirjaa, mut et sitten kuitenkaan viittiny ottaa huomioon sitä, et mä oon lopulta se, joka osaa kertoa oman tarinansa niinku se on ilman mitään sitä ylimäärästä bullshittiä. Ei sitten tosiaan tullu aikasemmin mieleen kysyä multa, et missä tässä mennään? Tais olla oikeesti hauskempaa analysoida mua ja mun tekemisiä ja tehdä johtopäätöksiä.

Kehtaatko sä oikeesti sanoa, että mä ajoin sut puuttumaan mun asioihin? Muistelepa sitten sitä meiän käymää keskustelua. Mä pyysin useemman kerran kauniisti, et älä puutu. Mä oisin oikeesti handlannu tän ihan ite. Siis hauskinta tässä on se, ettei kukaan ollu tehny tai tekemässä mitään väärää. Kyse on ihmissuhteesta, jossa mulla oli hyvä olla niin kauan kunnes kaikki muut tuli määrittelemään, että mä oon sitä, tätä ja tota. Kaikkien kannalta paras ois ollu se, jos oisin ihan rauhassa saanu ite järjestää omat ajatukseni ja mennä hetki kerrallaan. Kyllä mä tiedän ettei kyse oo vaan musta, joten voitko nyt vaan kertoa, jos sä tiedät vielä jotain. Sun kysymykset mulle jätti vaan niin paljon tulkittavaa, etten tiiä ees mistä lähtisin tätä kokoomaan. Mulla on sulle itseasiassa yks neuvo: Mä en voi tietää toisen ihmisen ajatuksista tai siitä millä fiiliksellä hän on ollu mukana. Sun tarttee oikeesti puhua hänen kanssaan. Mut älä enää vihjaa, että mä oisin ihan itekseni kehittäny tän kaiken. Mä oon kai puolueellinen sanomaan tän, mutta se ihmissuhde oli kaikinpuolin fine ennen tätä kaikkea.

Pyysin, että voitais vielä keskustella näistä asioista ja jos sä et siihen pysty, niin kerro edes syy siihen. Mä en aio enää käyttää sitä ettei mulla ois oikeutta pyytää sulta mitään, sillä tässä on kyse myös musta. Mä kannan kyllä vastuuni, mut se on vähän vaikeeta, jos kukaan ei kerro mulle, että missä mennään. Sä oot ite sanonu, että sä inhoot kiertelyä ja kaartelua. Mua ihan oikeesti ärsyttää se, että mä oon hoitanu mun hommat ilman ainuttakaan valitusta tai huomautusta ja mulla on pitkästä aikaa ollu hyvä fiilis, niin sen jälkeen mun niskaan kipataan litrottain jäävettä. Mitä helvetin väärää mä oon tehny? Ollu kiva ja mukava ja ennen kaikkea oma itteni. Emmä aio tässä uhriutua, mut ihan oikeesti: Mä en oo mikään 5-vuotias, joka ei erota oikeeta väärästä ja tiiän kyllä, et joskus kannattaa vaan vaieta. Mä en ois tehny mitään tyhmää ja harkitsematonta, mut sä tai kukaan muukaan ei ilmeisesti luottanu siihen.

Alkaisin ihan tosissaan vaatimaan vastauksia, jos kyse ois vaan musta, mutta ei ole ja sen kyllä tiedostan harvinaisen hyvin. Siks mä taidan vaan antaa olla ja toivoa ettet sä tai kukaan muukaan mee kippaamaan tätä paskaa sen toisen niskaan. Mä oon nyt kuitenkin saanu pääasian sanottua hänelle, joka sen totuuden ansaitsee. Mulla ei oo muita vaihtoehtoja kuin toivoa, et asiat järjestyy ja mä saan vielä mahdollisuuden puhua hänelle. Sitä ennen mä vaan yritän ymmärtää tätä kaikkea ja itteäni. Haluisin saada nää palaset kohdilleen ees jotenkin. En mä aio jäädä pyörimään tässä tilanteessa ja miettimään mitä oisin voinu tehdä toisin tai, et mitä mun ois pitäny muka ymmärtää aikasemmin. Yritän tästä rauhottua ja toivon vaan, että säkin tuut vielä vastaan ja voitais selvittää asiat niinku aikuiset ihmiset ilman mitään ylimäärästä.

Vähä vastauksii, paljon kysymyksii

Me nähdään huomenna. Mulla on ollu sua helvetin ikävä, vaikka mua pelottaakin sun reaktio, sillä mä heitin sulle "pallon", joka kerto enemmän kuin sen ois ehkä pitäny. Seuraavat sanat tulee sun suusta, jos palataan asiaan. Mä oon pahoillani, jos sain sun ajatukset sekasin tai sanoin jotain, mitä et ois halunnu kuulla. Mä en vaan enää pystyny pitämään kaikkea itelläni. Eihän siinä kaikkea suoraan kerrota, mut en välttämättä ois saanu jättää sulle niitä rivien välejä. Etenkin, kun tiesin, että sä luet rivien välejä sillonkin, kun niitä ei välttämättä edes ole. Okei tässä kyllä on, mutta ei ne oo niin yksselitteisiä. Ne oikeesti tuli puolvahingossa, kun ne biisien sanat vaan just siinä hetkessä kuvas mun fiiliksiä todella hyvin. Se on totta, että ne kyllä voi tulkita monella tavalla, varsinkin, jos linkität ne takas niihin biiseihin, joista ne sanat oli. Mulle se tärkein sanoma oli kuitenkin, se kuinka sä oot tuonu mun elämään todella paljon hyvää, vaikka se ensin tuntu todella oudolta.

"Mikä on pahinta mikä voi sattuu?" Kysyit ja sait mut miettimään yhä enemmän asioita. Sillon vastasin , et "se kuivuu mikä kastuu", mut nyt tiiän mikä ois tähän kohtaan pahinta. Se, et mä en voi kuuluu sun elämään varsinkin sillon, jos sä työnnät mut pois niitten sanojen takia, jotka sulle jätin kirjoitettuna. Niiden oli tarkotus kiittää sua ja kertoa sulle miten mä oon kokenu tän alkuvuoden. Se on ihan totta, että sä oot yks syy siihen, miks mulla on ollu niin hyvä olla ja oon saanu sulta tsemppiä enemmän ku oisin ehkä ansainnu. Okei mulla on sua kohtaan monenlaisia tunteita ja niihin sisältyy myös ihastusta, mut ennen kaikkea sitä, että oot jokatapauksessa tärkee mulle. Siks mä haluun tietää, että missä me mennään.Sä oot ainut, joka voi nyt kertoa, et miltä susta tuntuu ja toivon todella, että sä myös kerrot. Sä saat kaiken ajan ja tilan minkä tartteet ja mä edelleen kunnioitan kaikkea sitä, mistä puhuttiin ja siks mä tiiän, et ainut oikee vaihtoehto on nyt venata, vaikka se onkin välillä vaikeeta. 

Palan halusta tietää, että mitä sulle kuuluu ja miten sulla on menny. Haluun vaan nähdä sut ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Okei viimeks, kun juteltiin jäätiin siihen, että mä hajosin sen jälkeen ihan totaalisesti myönnettyäni sulle, että mua tulee sua ikävä ja lähdin kävelemään kattomatta enää taakseni, vaikka sä lupasit, että me nähdään vielä. En vaan pystyny kattomaan sua enää, sillä oisin paljastanu jotain aivan liikaa.  Sitten oli se kerta, kun jätin sulle sen tekstin, kun en halunnu häiritä sua muuten ja mulla itellänikin oli kiire. Se tuntu sillon oikeelta ratkasulta enkä mä sitä kadu, koska seuraava askel sitten taas saattaa määrittää paljon enemmän. Tää on just niin hassua, että just se mua jännittää kans todella paljon nyt, kun oon saanu tässä pari viikkoa ihan rauhassa miettiä mun omia tunteita. Ja säkin oot saanu sulatella mun sanoja, jos niissä oli jotain mikä jäi mietityttämään sua.

Huominen todella näyttää suuntaa tulevalle ja mä yritän asennoitua siihen, että otan vastaan kaiken mitä ikinä tuleekin. Mä kannan vastuun mun sanoista ja teoista. Tiiän edelleen, et asioille tarttee antaaa aikaa ja oon siihen edelleen valmis. Parempi, että nähdään nyt ja saadaan asioita selviks. Tai niin mä ainakin toivon. Pallo tosiaan on nyt sulla ja mitä ikinä haluut, niin tuun kunnioittamaan sitä. Mä meinaan luotan siihen, että sä sanot jotain eikä jäädä hiljasuuteen. Mä näin tästä jo unta ja oon niin jännittyny, että yritän nyt saada nukuttua ja huomenna oon toivottavasti viisaampi. Haluisin vaan halata sua ja kertoa sulle kuinka paljon oon kaivannu, mut jo se, että nähdään saa hymyn mun huulille.