Arvaa mitä? Mä päästän irti. Siis oikeesti irti, eli sä voit pitää ne vastaukset, jotka sulla mahdollisesti on enkä mä tee niillä sun olettamuksillakaan enää yhtään mitään. Mä en myöskään tule enää kertaakaan pyytämään sulta anteeks sitä, mitä tapahtu tai ei tapahtunu, sillä mä en todella tiedä, et mistä mun pitäis enää olla ees pahoillani. Niimpä eiköhän meiän oo vaan aika jatkaa eteenpäin. Sitä ennen ois vielä tää teksti, johon tää osa tästä stoorista päättyy. Tän jälkeen sä saat toki tulla keskustelemaan aiheesta, mutta mä vastaan vaan, jos sä esität sun asian suoraan ilman ainuttakaan mutkaa. Älä käsitä väärin, en mä ala sulle mitään ehtoja latelemaan, vaan pointtina on ennemmin se, että haluun välttää joutumasta siihen samaan tilanteeseen, johon ajauduttiin viimeks.
Sanoit lukevas mua kuin avointa kirjaa ja tietyissä asioissa sä oot osottanu sen olevan just niin, mutta tässä on myös se puoli, etten mäkään ihan tyhmä oo. Emmä sua samalla tavalla lue ku sä mua, sä oot enemmän koodimaisempi tai niinku joku arvotus, mutta kyllä niitä tietoja saan sieltä välistä kaivettua. Koko koodia mä tuskin koskaan breikkaan, eikä se oo ees mun tarkotus tai päämäärä. Tietyt jutut vaan haluun selvittää, sillä ne on avain pariin mulle tärkeeseen juttuun. Mun on kyllä myönnettävä se, että sä oot mua fiksumpi ja nokkelampi, mutta on mullakin tässä joitain ässiä vielä hihassa. Siis mä saan tän kuulostamaan joltain peliltä, mut ihmisiä tässä oikeesti vaan ollaan. Haluisin vaan ymmärtää sun tiettyjä tekoja ja sanoja paremmin, jotta mä näkisin kokonaisuuden paremmin.
Vielä reilu viikko sitten mulla oli kysymyksiä sulle enemmän ku jaksoin kerralla muistaa. Yks tärkeimmistä oli, että miten ihmeessä sä luet mua, kun me ei olla edes nähty toisiamme ku vilaukselta? Sä tunnuit tietävän asioita, jotka voi tietää vaan sillä, että on nähny tai kuullu jotain ite tai sulle on kerrottu. Enää mä en jaksa miettiä tätä, sillä seinilläkin on korvat ja jotkut sattumat on vaan liian hyviä ollakseen totta. Toinen kysymys ois ollu, että mitä sä tiedät jotain sellasta, mitä mulle ei oo kerrottu? No siis varmaan paljonkin, mutta lähinnä sillä pointilla nyt, että annatko sä mun juosta täysiä päin seinää, vaikka tiedät kuinka paljon mua tulee sattumaan, vai voiko sen muurin sittenkin murtaa? Ja toi siis sen takia, että sä mitä ilmeisemmin oot keskustellu tän ihmisen kanssa, joka voi noihin vastauksia antaa.
Yhtäkkiä mua lähinnä vaan naurattaa tää kaikki, sillä mä oon oikeesti valmis jatkamaan matkaa. Tää odottavan aika on todella pitkä ja oon tässä parin viikon aikana taas hajottanu itteäni ja miettiny tosi paljon kaiken merkitystä, mutta mä oon valmis tähän. Sä varmaan tiedät missä me mennään tän ihmisen kanssa, mut se siitä, sillä sitten sä tiiät myös kuinka jokasella on nyt omaa aikaa ja tilaa miettiä tulevaisuutta. Sun kanssa me ei koskaan tosiaan puhuttu meiän välejä selviks tän koko homman ympäriltä, sillä sä et ollu siihen koskaan valmis ja lopulta mäkin kadotin sen idean siitä, mitä oisin sulle edes sanonu ja ehkä ihan hyvä niin. Tähän kohtaan haluun viel sanoa, että mun puolesta meiän välit on fine ja meille tulee vielä hyviä hetkiä ennen ku meiän tiet eroaa. Ehkä mekin vaan tarvitaan tätä taukoa toisistamme, jotta nähdään taas se, mikä on oleellista.
Sanoit lukevas mua kuin avointa kirjaa ja tietyissä asioissa sä oot osottanu sen olevan just niin, mutta tässä on myös se puoli, etten mäkään ihan tyhmä oo. Emmä sua samalla tavalla lue ku sä mua, sä oot enemmän koodimaisempi tai niinku joku arvotus, mutta kyllä niitä tietoja saan sieltä välistä kaivettua. Koko koodia mä tuskin koskaan breikkaan, eikä se oo ees mun tarkotus tai päämäärä. Tietyt jutut vaan haluun selvittää, sillä ne on avain pariin mulle tärkeeseen juttuun. Mun on kyllä myönnettävä se, että sä oot mua fiksumpi ja nokkelampi, mutta on mullakin tässä joitain ässiä vielä hihassa. Siis mä saan tän kuulostamaan joltain peliltä, mut ihmisiä tässä oikeesti vaan ollaan. Haluisin vaan ymmärtää sun tiettyjä tekoja ja sanoja paremmin, jotta mä näkisin kokonaisuuden paremmin.
Vielä reilu viikko sitten mulla oli kysymyksiä sulle enemmän ku jaksoin kerralla muistaa. Yks tärkeimmistä oli, että miten ihmeessä sä luet mua, kun me ei olla edes nähty toisiamme ku vilaukselta? Sä tunnuit tietävän asioita, jotka voi tietää vaan sillä, että on nähny tai kuullu jotain ite tai sulle on kerrottu. Enää mä en jaksa miettiä tätä, sillä seinilläkin on korvat ja jotkut sattumat on vaan liian hyviä ollakseen totta. Toinen kysymys ois ollu, että mitä sä tiedät jotain sellasta, mitä mulle ei oo kerrottu? No siis varmaan paljonkin, mutta lähinnä sillä pointilla nyt, että annatko sä mun juosta täysiä päin seinää, vaikka tiedät kuinka paljon mua tulee sattumaan, vai voiko sen muurin sittenkin murtaa? Ja toi siis sen takia, että sä mitä ilmeisemmin oot keskustellu tän ihmisen kanssa, joka voi noihin vastauksia antaa.
Yhtäkkiä mua lähinnä vaan naurattaa tää kaikki, sillä mä oon oikeesti valmis jatkamaan matkaa. Tää odottavan aika on todella pitkä ja oon tässä parin viikon aikana taas hajottanu itteäni ja miettiny tosi paljon kaiken merkitystä, mutta mä oon valmis tähän. Sä varmaan tiedät missä me mennään tän ihmisen kanssa, mut se siitä, sillä sitten sä tiiät myös kuinka jokasella on nyt omaa aikaa ja tilaa miettiä tulevaisuutta. Sun kanssa me ei koskaan tosiaan puhuttu meiän välejä selviks tän koko homman ympäriltä, sillä sä et ollu siihen koskaan valmis ja lopulta mäkin kadotin sen idean siitä, mitä oisin sulle edes sanonu ja ehkä ihan hyvä niin. Tähän kohtaan haluun viel sanoa, että mun puolesta meiän välit on fine ja meille tulee vielä hyviä hetkiä ennen ku meiän tiet eroaa. Ehkä mekin vaan tarvitaan tätä taukoa toisistamme, jotta nähdään taas se, mikä on oleellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti