Kiertelyy ja kaarteluu muttei ensimmäistäkään suoraa linjaa. Mä en syytä sua mistään, sillä ite mä tähän lähdin. Miks mä niin tein? Koska mä ihan oikeesti välitän susta. Emmä sitä sano, et lähtisin yhteenkään ihmissuhteeseen sillä asenteella, ettei mua kiinnostais sen toisen tunteet, ajatukset ja elämäntilanne tms, mut sun kohdalla mä kelasin jotenkin ihan eri tavalla ku koskaan ennen. Niinku mä oon tässä yrittäny tuoda esille aiemminkin. Sä oot mulle jotain niin spesiaalia etten osaa vieläkään täysin kuvailla, mitä mä tunnen tai miten nään tän kaiken. Nyt sä kuitenkin tiedät mun tunteista enemmän ku mä tuun varmaan koskaan tietämään sun tunteista. Tiiäks, en haluis olla ilkee, mutta pakko tää on kysyä: oonko mä sulle jonkun tason egoboosteri? Vai miks sä jatkat senkin jälkeen, kun oon paljastanu melkeen kaikki mun syvimmätki ajatuskelat ja tunteet? Älä enää piiloudu se taakse, että tää kaikki on näin vaan siks, että sä oot kaikkia kohtaan samanlainen. Se ei oo totta ja sä tiedät sen itsekin, vaikka se onkin varmaan vaikeeta myöntää.
Jokasella on se oma palapeli, jota yrittää pitää kasassa ja koota ihanteelliseen muotoon. Kyllä mä sen ymmärrän, mut sua ois niin paljon helpompi tajuta, jos puhuisit mulle suoraan. Ku must tuntuu, et luulet mun venaavan sulta jotain helvetin monimutkasta ja suurta. Totuus on se etten mä venaa sulta yhtään mitään. Okei sitä mä venaan, et oot valmis puhumaan ja kertomaan, et miltä susta oikeesti tuntuu, mut en yhtään mitään muuta. Ei tän tarttee olla niin vakavaa. Mitä sä menetät, jos annat tälle mahdollisuuden? Tai siinä, että puhutaan asiat läpi ja kerrot, että mitä sä haluut tai et haluu. Mä oon valmistautunu siihen, että mä oon sun palapeliin se pala, jota ei saa sovitettua paikoilleen, mutta ei sitä kuitenkaan voi etukäteen tietää. Tähän kohtaan syvä huokaus, sillä vaikka mä kuinka yritän keskittyä muuhun niin sä tuut mun mieleen jatkuvasti.
Kysyit multa, et mitä jos päästäisinkin irti ja yrittäisin olla ymmärtämättä ja määrittelemättä kaikkea. Mä en voi tälle mitään, mutta mua edelleen snadisti hymyilyttää toi, sillä täsmälleen noi kysymykset mä esitin sulle. Tiedän myös. että sulle se on varmasti vaikeempaa ku mulle ottaen huomioon sun elämäntilanteen ja ylipäätään sut, niin siks mä haluisin kysyy sulta, et mikä sai sut esittämään noi kysymykset mulle? Ja oon ihan tosissani nyt, sillä mun elämään on kuulunu ja kuuluu edelleen aika isona juttuna se, että mä meen hetken mukana ja aina jossain vaiheessa toteen, ettei kaikkea voi eikä kannata määritellä varsinkaan etukäteen. Sitten mä haluisin kysyä sulta samankaltaisia kysymyksiä: Voisitko sä kuvitella päästäväs hetkeks kaikesta muusta irti ja tarttuu siihen hetkeen, joka saa sut hymyilemään ja olemaan ilonen? Mikä on pahinta mitä siinä voi sattuu? Mitä sä pelkäät niin paljon, että sun tarttee piiloutua jonnekin sun kuoreen?
Kun mä kysyin alussa, että oonko mä sulle egoboosteri, niin mä tarkotin sitä. En mä vaan tällä hetkellä nää mitään muuta syytä siihen, että sä oot vielä siinä. Okei mä myönnän tässä kohtaa, että on olemassa toinen vaihtoehto, jota mä en enää halua miettiä, sillä se satuttaa mua vielä enemmän. Se ois se, että sulla on oikeesti tunteita mua kohtaan. Mä en vaan nyt haluu miettiä sitä, sillä mä en oo rakentamassa pilvilinnaa, josta mä putoon korkeemmalta ku koskaan. Ja ilmeisesti sullakin on ajatukset aika solmussa, joten mä venaan vaan sitä, että sä kerrot totuuden, sitten ku oot siihen ite valmis. Sitä ennen mä yritän keskittyä muuhun ja lopettaa tän kaiken ajattelun. Sun näkökulma asioihin on meinaan niin laaja, että siitä on lähes mahdoton saada kokonaan kiinni varsinkaan näillä pohjatiedoilla. Sitten, kun tähän lisätään vielä kaikki muut näkökulmat ja vaikuttavat tekijät niin saatais aikaseks vaikka romaani tai vähintään seinän kokonen kaavio, mutta se ei oo tarkotus. Tää alkaa taas tihkumaan siirappia, mutta sä tällä hetkellä syy siihen, miks mä haluun uskoa onnellisiin loppuihin. Mulla on tähän loppuun vielä Artun uudesta biisistä "Barcelona" yhet sanat, jotka kuvaa tällä hetkellä mun fiiliksiä: "maltti on valttii ja mul on paskat kortit." Toivon vaan etten venaa täysin turhaan.
Kysyit multa, et mitä jos päästäisinkin irti ja yrittäisin olla ymmärtämättä ja määrittelemättä kaikkea. Mä en voi tälle mitään, mutta mua edelleen snadisti hymyilyttää toi, sillä täsmälleen noi kysymykset mä esitin sulle. Tiedän myös. että sulle se on varmasti vaikeempaa ku mulle ottaen huomioon sun elämäntilanteen ja ylipäätään sut, niin siks mä haluisin kysyy sulta, et mikä sai sut esittämään noi kysymykset mulle? Ja oon ihan tosissani nyt, sillä mun elämään on kuulunu ja kuuluu edelleen aika isona juttuna se, että mä meen hetken mukana ja aina jossain vaiheessa toteen, ettei kaikkea voi eikä kannata määritellä varsinkaan etukäteen. Sitten mä haluisin kysyä sulta samankaltaisia kysymyksiä: Voisitko sä kuvitella päästäväs hetkeks kaikesta muusta irti ja tarttuu siihen hetkeen, joka saa sut hymyilemään ja olemaan ilonen? Mikä on pahinta mitä siinä voi sattuu? Mitä sä pelkäät niin paljon, että sun tarttee piiloutua jonnekin sun kuoreen?
Kun mä kysyin alussa, että oonko mä sulle egoboosteri, niin mä tarkotin sitä. En mä vaan tällä hetkellä nää mitään muuta syytä siihen, että sä oot vielä siinä. Okei mä myönnän tässä kohtaa, että on olemassa toinen vaihtoehto, jota mä en enää halua miettiä, sillä se satuttaa mua vielä enemmän. Se ois se, että sulla on oikeesti tunteita mua kohtaan. Mä en vaan nyt haluu miettiä sitä, sillä mä en oo rakentamassa pilvilinnaa, josta mä putoon korkeemmalta ku koskaan. Ja ilmeisesti sullakin on ajatukset aika solmussa, joten mä venaan vaan sitä, että sä kerrot totuuden, sitten ku oot siihen ite valmis. Sitä ennen mä yritän keskittyä muuhun ja lopettaa tän kaiken ajattelun. Sun näkökulma asioihin on meinaan niin laaja, että siitä on lähes mahdoton saada kokonaan kiinni varsinkaan näillä pohjatiedoilla. Sitten, kun tähän lisätään vielä kaikki muut näkökulmat ja vaikuttavat tekijät niin saatais aikaseks vaikka romaani tai vähintään seinän kokonen kaavio, mutta se ei oo tarkotus. Tää alkaa taas tihkumaan siirappia, mutta sä tällä hetkellä syy siihen, miks mä haluun uskoa onnellisiin loppuihin. Mulla on tähän loppuun vielä Artun uudesta biisistä "Barcelona" yhet sanat, jotka kuvaa tällä hetkellä mun fiiliksiä: "maltti on valttii ja mul on paskat kortit." Toivon vaan etten venaa täysin turhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti