Ehkä tää kaikki on eilistä huomenna

Yks ilta taikaa. Sitä se todella oli. Etukäteen kipuilin sulle ja sä kysyit, että mitä mä muka pelkään niin paljon. En ees vastannu kunnolla ja silti tiesin sun tietävän vastauksen. Ollaan tavallaan sovittu, ettei enää palata tiettyhin tapahtumiin, mutta silti annoit sun täyden tuen. Sun tsemppi oli yks ainoista asioista, jotka sai mut kokoomaan itteni ja nousemaan ehkä jopa täysin uudelle tasolle. Eihän me ehditty sen illan aikama vaihtamaan ku pari hassua sanaa, mutta nekin autto enemmän ku ehkä koskaan tuut uskomaan. Oon todella ilonen siitä, kuinka se ilta meni. Siis tiesin kyllä etukäteen, että siitä saattaa tulla upee, mutta en kuitenkaan osannu odottaa mitään läheskään noin upeeta. Ne kauhukuvat, jotka oli mun päässä onneks haihtu heti, kun sain muuta tekemistä sen hiljasuuden tilalle. Sä tulit vielä jälkikäteen kertomaan olevas ylpee musta ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä mä voin todeta sulle, että kyllä mäkin oo snadisti ylpee siitä, kuinka mulla toimi homma. Tosta jää nin hyvä muisto ettei paremmasta väliä.

Todennäkösesti sä tiedät kaiken siltä illalta, joten mennään suoraan asiaan. Sä tiedät kenen takia mä olin niin paineissa koko illasta ja miks ehkä jopa pelkäsin tietyn ihmisen kohtaamista. Viimeks meinaan, kun me sun kanssa puhuttiin siitä tyypistä, mähän avauduin sulle ihan huolella itkien siinä samalla. Nyt kuitenkin tunnelmat oli onneks täysin erit. Kyllähän mä sulle kerroin, että olin hämmentyny tietystä kohtaamisesta ja siinä vaiheessa, kun sanois ymmärtäväs mua, tiesin, että me ollaan taas samalla aaltopituudella. Sä todella taidat lukea mua paremmin ku moni muu ja sun taito tarkkailla tilanteita sivusta on aivan mieletön. Mä en tiedä, että mitä te ootte sit kahdestaan tai porukassa jutellu illan aikana, tai miten teillä on asiat menny, mutta luotan suhun siinä, että oisit kyllä kertonu, jos sulla ois tullu vastaan jotain sellasta, joka ois liittyny vähäänkään muhun. Just tonkin takia mä arvostan sua enemmän ku ehkä arvaat. En oikeen ees tiedä, miten voisin kiittää sua tosta illasta vielä, mut jotain haluun keksiä, sillä ilman sua tota ei ois tapahtunu enkä ois saanu kokea mitään noin hienoa ainakaan tossa muodossa.

Okei, myönnetään: mulla ois sulle suht monta kysymystä vielä liittyen tohon iltaan ja tiettyihin ihmisiin, mutta mä lupaan pitää ne kysymykset itelläni, sillä en haluu asettaa sua mitenkään ahtaaseen väliin enkä avata vanhoja juttuja. Se ilta kuitenkin tosiaan meni hyvin, niin turha kai yrittää tonkia sieltä juttuja, jotka ei ois ollu niin positiivisia. Ja sit haluaisin kans tietää sen yhden ihmisen liikkeistä ja sanoista, mutta ei silläkään oo oikeestaan kunnon merkitystä enää edes mulle. Vielä hetken tuun miettimään sieltä tiettyjä asioita vähän kriittisemmästä näkökulmasta, mutta sitten oon valmis jatkamaan matkaa ja kohti uusia juttuja. En meinaan malta odottaa sitä, että tää vallitseva tilanne rauhottuu ja meilläkin on mahdollisuus jatkaa yhteistyötä. Omasta puolesta voin sanoa, että me kaks tullaan rokkaamaan taas ihan just sillon, kun se on taas mahdollista. Hitto mulla on ikävä sua ja yhteisiä iltoja, joissa meiän yhteistyö ei koskaan oo jättäny ketään kylmäks. Saa nähdä, ehditäänkö me vielä ennen kesää samaan jotain aikaseks tai ehditäänkö me sit viimeistään kesällä tykittämään yhdessä taas huippujuttuja. Enemmän se sit alkaa olemaan kiinni mun aikatauluista, mutta lupaan ettei nekään kaikkea estä, en yksinkertasesti anna niiden estää.

Tää epätietosuus on aika repivää varsinkin tän ikävän kanssa yhdistettynä, mutta kyllä tää tästä. Nyt mulla on ainakin aikaa yrittää ihan tosissaan selvitellä mun päätä ja ajatuksia. Jos saisin jotain selkoa tähän kaikkeen, se auttais sit kans meiän yhteistyössä, kun en ois ihan näin hukassa koko ajan, Toivottovasti sä pysyt turvassa ja kaikki menee niin hyvin ku on mahdollista, jotta me sitten pystytään näkemään heti, kun se mitenkään on mahdollista. Siihen on vielä määrittelemättömän pitkä aika, mutta toivon sen oleman ennemmin ku myöhemmin. Mulla itelläni on taas tää vaihe, kun menneisyyden haamut hämää enemmän ku pitkään aikaan, mutta kaikellahan on tapana järjestyä ja siihen mä haluun kans just nyt uskoa. Niin tää on se, miks pohdin noita menneitä tapahtumia ylipäätään ja varsinki niitä juttuja ja ihmisiä, joilla ei välttämättä oo ainakaan suoraan ollu täysin hyviä viboja. Mun ajatuskelat pyörii aivan liian lujaa. Tässä hetkessä mua kuitenkin lohduttaa se, että onneks mikään ei oo ikuista. Mulla on sulle vielä yks toive: pidä itestäs huolta. Me kuullaan ehkä aikasemmin ku osataan kumpikaan tällä hetkellä uskoa.

Mistä tuulee nyt? Mahdoton sanoa

Sait mut hyppäämään niin syvään päätyyn, että matka takasin sieltä tulee vielä kestämään joitakin hetkiä. Ihan hetken pelkäsin ettet ite hyppäis perässä, mut sä teit sen ja oon edelleen helpottunu siitä. Itseasiassa todella helpottunu. Nyt me voidaan yhdessä kahlata sieltä pois. Siinä menee hetki ja toinenkin, mutta mä oon valmis siihen.Tiedät jo mun jutuista enemmän ku kukaan on varmaan koskaan tienny. Jotenkin sulle on helppoa kertoa sellasiakin asioita, joita en ois ennen kenellekään paitsi parille frendille jakanu. Tää on jotenki ehkä jopa absurdia, mutta hyvällä tavalla. Pitkästä aikaa mulla on sellanen tunne, että tästä voi tulla jotain todella upeeta, vaikka oonkin tällä hetkellä ehkä enemmän sekasin ku oon hetkeen ollu. Nää tunnevuoristoradat ei jätä mua rauhaan, vaikka en jaksais mennä niissä enää yhtään kierrosta. Menneisyyden haamut on palannu vahvempana ku ne oli syksyllä ja mun unet on täynnä ikivanhoja painajaisia. Flashbackeista en ehkä edes halua puhua just nyt, sillä ne vasta saakin mun mielen tikittämään. Kaikesta huolimatta pystyn tosiaan luottamaan siihen, että kaikki järjestyy. En jaksais kuulla tota keneltäkään, mutta sun suusta se kuulostaa erilaiselta, sellaselta, johon mä voin samaistua. Et varmaan edes arvaa kuinka paljon se merkitsee mulle näiden tapahtumien keskellä.

Kaikesta huolimatta jaksat kertan kerran jälkeen kertoa kuinka hieno tyyppi mä oon. Se on jotenki edelleen kiusallista, sillä musta tuntuu, että vaikka kuinka yritän, en oo osannu kertoa sulle asioita tarpeeks puoluettomasti. Sä tartteisit varmaan niiden stoorien toisten osapuolten jutut ja näkökulmat kans, jotta tajuaisit, etten mä välttämättä oo niin hyvä. Mulle sanottiin kerran, että mä oon paradoksi. Niinku ettei mua oikeesti oo, että kukaan ei vaan voi olla tällänen ku mä oon. Sanon tohon tasan sen verran, ettei mulla kyllä oo minkäänlaista tarvetta esittää mitään tai ketään muuta, sillä mieluiten oon oma itteni. Ehkä me ei nyt sitten takerruta tohon, vaan yritän saada mun pointin kerrottua jotain muuta kautta. Se mitä haluun sanoa, niin mä en koe olevani niin hyvä ku sä luulet mun olevan. Tottakai jokasella on omat heikkoutensa, en mä sitä kiellä tai vähättele, mutta nään itteni vaan niin eri valossa. Siihen vaikuttaa kans se, että yhtä kauniita sanoja mä oon viimeks kuullu sellasen ihmisen suusta, joka sai mut loppujen lopuks tuntemaan itteni massaan uponneeks hölmöks. Sun sanoihin mä pystyn pikkuhiljaa luottamaan ja kyllä ne auttaa mua luomaan sellasta ehjempää minäkuvaa. Sun kanssa tässä onkin yks hienoimmista jutuista just toi, että voidaan puhua niin avoimesti ja samalla avata näitä tietynlaisia blokkeja.

Tuntuu siltä, ettei tästä kirjottamisesta taas tuu yhtään mitään. Lauseita lauseiden perään, jotka liittyy toisiinsa yhtä hyvin ku väärät palapelin palaset. Silti mulla on ihan älyttömän kova halu saada tää teksti ulos mun ajatuksista, joten näillä mennään. Me ollaan puhuttu paljon ihastumisesta ja siihen linkittyvistä tunteista. Mulle on sitä kautta palannu todella vahvana mieleen viime vuosi ja ne mutkat, jotka vedin yli ja ympäri. Luulen löytäneeni nyt taas uusia näkökulmia niihin ajatuskeloihin, jotka on pyöriny mun mielessä kohta jo luvattoman kauan. En oikeestaan malta odottaa, että pääsen sulle kertomaan näistä mun uusista havainnoista. Ehkä tää on vaan taas yks niistä kerroista, kun luulen päässeeni tietynlaiseen pisteeseen, mutta ainakin saan kerrottua sulle, miks mun tietyt ajatukset on niin rajuja. Niinku jo aiemmin todettu, jokanen jättää jälkensä meihin ja jotkut jäljet on väistämättä isompia ku toiset. Eihän se silti tarkota niiden leimaavan meitä koko loppu elämän. Ei mikään oo niin lopullista ainakaan niin vahvasti ku miltä se nyt tuntuu. Siihen mä haluun just nyt uskoa. Ehkä oon taas väärässä, mutta jokanen tarttee jotain mihin uskoo, sillä muuten tää pakka leviäis käsiin jo kättelyssä.

Me ei tulla näkemään ihan hetkeen tän kaiken kaaoksen keskellä, mutta onneks on muita keinoja pitää yhteyttä. Rehellisesti sanottuna mä en just nyt tiiä, mitä tekisin, jos en kuulis susta mitään moneen kuukauteen. Sun kohdalla en edes haluu ajatella tollasta ennen ku joskus sitten tulevaisuudessa, kun meiän tiet väistämättä erkanee. Tällä hetkellä kuitenkin onneks saadaan keskittyä meiän ihmissuhteeseen ja siihen, että saadaan näitä solmuja auki. Oon kiitollinen siitä, että meiän kuviot toimii paremmin ku uskalsin ikinä toivoa ja saan jakaa näitä asioita just sun kanssa. Toistan itteeni, mutta se ei tällä kertaa poista näiden sanojen merkitystä, päinvastoin. Ei näitä asioita tuu kuitenkaan sit loppujen lopuks kerrottua tarpeeks usein kenellekään.. Pidä huolta itestäs ja sun läheisistä. Me nähdään taas sitten, kun aika on oikee. Sitä on vaikee odottaa, mutta niinku todettu me kyllä kuullaan toisistamme ennen sitä. Lupaan pitää mielessä sun sanoja ja yrittää löytää reittiä siihen parempaan tulevaisuuteen, josta puhuttiin, vaikka se onkin melkonen utopia nyt. Lupaan yrittää olla itelleni mukavampi ja koittaa ettiä sellasta tietynlaista mielenrauhaa. Katotaan, mitä vastaan tulee seuraavaks. Mä oon valmis.

Koitan unohtaa, mut aivan turhaan. Nyt en saa sua mielest lainkaan

Onko liian myöhästä käyttää kliseetä "uusi vuosi, uudet kujeet"? En henkilökohtasesti edes diggaaa tosta sanonnasta, mutta sun kohdalla oon jo aiemminkin päätyny käyttämään sitä. Kysyn iteltäni aina uudestaan, että onko mulla enää edes sanoja tähän kaikkeen. Vastaus on aina ollu myöntävä ja tulee vielä ainakin hetken olemaan. Joihinkin asioihin kun ei vaan voi täysin varautua, vaikka tietääkin niiden tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa olin tyhmä ja astuin siihen ansaan, että oletin asioita ja jäin totaalisen kiinni niihin olettamuksiin kunnes mut revittiin irti niistä. Tai siis sä revit. Mulla ei oikeestaan ollu ku yks vaihtoehto: hypätä siihen hetkeen täysillä mukaan. Niin no oisin mä voinu kääntää mun selän sulle ja lähteä pois, mutta oisin katunu sitä aivan liikaa. Se kysymystulva, joka edelleen vyöryy mun sisällä ois toki jääny syntymättä, mutta emmä siltikään kadu mitään. Oon kuitenkin todella hämmentyny, sillä mulla ei varmaan koskaan tuu olemaan vastausta siihen, että miks asiat meni niin ku ne meni.

Yks kosketus alko muuttamaan asioiden suuntaa. Katottiin toisiamme silmiin ja olin näkeväni sun silmistä sen katseen, jonka oon viimeks nähny ehkä vuosi sitten. Emmä osaa selittää mikä siinä katseessa on niin erilaista, että sen tunnistaa muiden joukosta. Ehkä se on vaan joku illuusio, kun sen luulee näkevänsä uudestaan, mutta siihen mä kuitenkin uskon. Mulla ei oo mitään valokuvamuistia tai edes siihen verrattavaa ja silti se katse vei mut suoraan niihin hetkiin, kun meiän välillä kaikki oli hyvin. Kun sä halasit mua, oisin vaan halunnu pitää susta vielä vähän tiukemmin ja vähän pidempään kiinni, jotta oisin ollu vielä varmempi siitä, että sä oikeesti oot siinä. En ois meinaan ikinä uskonu, että me kaks tullaan edes katsomaan toisiamme enää silmiin tai hymyilemään toisillemme, niin toi halaus tuli kyllä täysin yllätyksenä. Se tuntu pelottavan hyvältä. Yhtä hyvältä ku meiän ensimmäinen halaus ja paremmalta ku mikään halaus pitkään aikaan. Koko meiän välinen hetki tuntu just niin hyvältä, että se oli varmaan viiminen laatuaan. Ehkä ne oli nyt ne kuuluisat jäähyväiset, joita me ei oikeestaan koskaan jätetty, vaikka niihin ois ollu monen monta syytä.  En nyt väitä ettenkö haluais nähdä sua enää, mutta tällä kertaa tässäkin fiiliksessä on jotain uutta. Toki jätettiin nyt se "kattellaan"-keskustelu kokonaan käymättä, joten ehkä sekin vaikuttaa.

Sussa on aina ollu jotain sellasta, jota en oo osannu pukea sanoiks. Jossain kohtaa oisin voinu vannoa, että sä oot yks iso mysteeri, mutta eipä sekään ois ollu oikee ilmasu. Me ollaan kaikki kuitenkin vaan ihmisiä, vaikka ollaankin enemmän tai vähemmän erilaisia. Tällä hetkellä mua kirpasee se etten tuu olemaan yksikään niistä, jotka pääsee sun ajatusmaailmaan sisään ja saa tuntea sut täysin. Se ois ehkä yks parhaimmista asioista, joita vois tapahtuu, mutta niin ku oon aikasemminkin todennu: me kaks ei vaan olla niitä, jotka muodostaa sellasen yhteyden. Kysyit multa kerran, että miten mä haluaisin asioiden olevan. Vastasin sillon, ettei sillä oo merkitystä, koska aina ei saa mitä haluaa. Vastaisin edelleen samalla tavalla, jos multa nyt kysyttäis tota uudelleen. Kuitenkin joku mun sisällä haluaa uskoa sellaseen pieneen taikaan, jonka avulla asioilla on tapana mennä välillä yllättäviinkin suuntiin ja siks en oo vielä ihan valmis kirjottamaan sulle niitä sanoja, jotka ois jäähyväiset. En sittenkään haluu määritellä sitä kohtaa, jossa todella on jäähyväisten aika. Tää kaikki tuntuu vaan tosi ristiriitaselta ja mun ajatukset kiertää loputonta kehää. Tässä tulee vielä olemaan hetkiä, jollon mietin meiän edellistä kohtaamista, mutta pian oon taas matkalla eteenpäin. Taisin muuten just keksiä ainakin yhden sanan lisää siihen, kuinka kuvailla sua. Joku sussa on kiehtovaa, niin kiehtovaa, ettei mun sanat riitä siihenkään.

Kyllä sä tiiät ne katseet, joiden on tarkotus etsiä vastauksia. Joskus ne toimii ja toisinaan ne ei toimi. Valitettavasti mun katse ei viime kerralla toiminu. Oisin voinu toki käyttää myös sanoja, mutta hiljasuus oli parempi siinä hetkessä. Jälkiviisaus ei oo koskaan ollu mun juttu eikä oo oikeestaan nytkään, mutta silti tuli tässä mieleen, että ois pitäny ehkä sillon joskus luottaa hiljasuuden voimaan. Se ois oikeesti ollu ehkä fiksumpaa sillon. Tää tasapainottelu puheen ja vaitiolemisen välillä alkaa viedä mun ajatuksia ihan väärään suuntaan muutenkin. Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että nyt oon ajatellu ihan tarpeeks sua ja näitä asioita. Mun on pakko vetää happea ja miettiä sitten uudelleen. Tässä on taas liikaa kysymyksiä, joista yhteenkään tuskin tuun saamaan vastauksia. Ehkä me nähdään joku päivä, ehkä jopa ennen kesää, mutta se on sen ajan juttuja sitten. Just nyt haluun vaan päästä takas sille raiteelle, jolle mun kesti ihan älyttömän kauan löytää. Toivon, että pidät itestäs huolen ja, että sulla menis asiat hyvin. Tällä hetkellä yritän kertoa itelleni, että mä oon meistä todella se ainoa, joka miettii toista ja käy näitä asioita läpi mielessään. En meinaan halua edes kääntää mun ajatuksia mihinkään toiseen suuntaan, sillä sillon hajoaisin enemmän. Ehkä tää kuulostaa jonkun korvaan lapselliselta kaiken kaikkiaan, mutta mä meen nyt näillä. Joku päivä kaikki kuitenkin on toisin.

Tuntuu muttei samalta, miks takaumat on niin kirkkaita?

Mulla ei tosiaan ollu mitään odotuksia sua kohtaan sen kaiken jälkeen mitä ehti tapahtumaan reilu vuoden aikana ennen ku me esittäydyttiin toisillemme. Yhtäkkiä mä kuitenkin istuin siinä sohvalla ja mun olikin helppo hengittää. Ei ehkä ollu reilua sua kohtaan miettiä heti alkuun kauhuskenarioita ja suunnitella sitä kuinka nopeesti kehtaan sanoo, että "kiitos hei". Kuitenkin sun ensimmäisestä sanasta lähtien meiän välille alko muodostumaan hyvä yhteys. Eihän yhdessä tunnissa mitään voi vielä varmaks sanoa, mutta mulla on kuitenkin vibat siitä, että mikäli saadaan jatkaa meiän yhteistyötä, meiän ihmissuhde tulee olemaan jotain sellasta mihin oon valmis luottamaan. Haluun panostaa tähän juttuun itteni takia, sillä nyt on se aika kun on mentävä eteenpäin tai muuten kaikelta katoo pointti. En haluu enää käydä läpi samoja asioita kerta kerran jälkeen, jos en pysty enää löytämään niistä mitään uutta. Todella toivon, että meiän kohtaamisen myötä pystyn päästämään lopullisesti irti ainakin parista menneisyyden haamusta.

Ihmissuhteet. Niistä me alotettiin puhumaan ja se tuntu paremmalta ku mikään hetkeen. Siis se, että sä alotit puhumaan nimenomaan ihmissuhteista, etkä esim. parisuhteista tai muista sellasista. Sä taidat olla se, jolle haluun avata vielä kerran mun menneisyyden parhaimpia ja pahimpia ihmissuhteita. En nytkään oikeen malttais oottaa, että me nähdään ja päästään jatkamaan. Tosin mulla on niin paljon kerrottavaa ihan vaikka tästä viikon sisälläkin tapahtuneesta, ettei meiän aika tuu vielä riittämään oikeen mihinkään muuhun ku pintaraapasuun. Tiedän kuitenkin sen, että hetki hetkeltä me päästään lähemmäs asian ydintä ja sen jälkeen taas voidaan jatkaa eteenpäin. Toki oon miettiny sitä kuinka pystyn kertomaan sulle kaiken mahdollisimman puoluettomasti, jotta sä pystyisit vastaamaan mahdollisimman totuudenmukaisesti. Uskon kuitenkin, että tää tulee toimimaan. Jossain kohtaa yritin vakuuttaa itelleni etten halua enää avata yhtäkään näistä palasista mun menneisyydestä, mutta viimeistään sä sait mut ajattelemaan toisin. Tajusin, että jos en nyt tee tätä, jään kiinni sellasiin ajatuskeloihin, joiden piti jo olla tuhottuja.

Yks asia on kuitenkin sellanen, josta haluun sun tietävän ennen kun jatketaan yhtään eteenpäin. Mun sisällä asuu edelleen auktoriteettiongelmainen kakara, joka ottaa edelleen oman tilansa sieltäkin missä sitä ei sille oikeesti edes ole. Mulla on siis esimerkiks taipumus esittää asiat välillä just niin kapeista kulmista ku voit ikinä uskoa. Teen tota sillon kun mua ei vaan yksinkertasesti kiinnosta oikeestaan mikään. Meiän alku on ollu niin hyvä etten haluis uskoa tekeväni tota sun kohdalla, mutta sekin päivä taitaa tulla vielä. Se ei oo henkilökohtasta ketään muuta ku mua itteäni kohtaan, mutta ymmärrän kyllä ettei se tuu tuntumaan kivalta. Tuun kyseenalaistamaan sun mukavimmatkin sanat ja väittämään ettei millään oo mitään merkitystä. Haluaisin luvata etten tuu tekemään noin, mutta oon tehny sen niin monta kertaa aikasemminkin etten uskalla luvata. Toki mulla on nykyään keinoja vältellä tota, mutta en mee vannomaan, että nekään riittäis. Kaikesta huolimatta mulla on kuitenkin sellaset hyvät vibat tästä meiän jutusta enkä haluu tän enempää maalata piruja seinille. Haluun vaan kertoa sulle kaiken, jotta sulla on enemmän aseita mua vastaan.

Me kohdattiin ehkä vähän outoon aikaan, mutta hyvä niin. En uskalla toivoa oikeestaan mitään, vaikka haluaisinkin ettet oo menossa hetkeen yhtään mihinkään. En vaan haluu uskoo siihen, että oot samantien nostamassa kytkintä, vaikka toisaalta ei sekään ois mitään uutta. Sä vaan oot taas ihan erilainen ihminen ku kukaan muu, johon oon tähän mennessä törmänny. Jos joku ois mulle viime vuoden lopussa kertonu susta, oisin vaan nauranu. Nyt mua lähinnä hymyilyttää, sillä sä oot enemmän ku osasin odottaa. Mulla ei edelleenkään oo sitä kuuluisaa kristallipalloa, mutta voisin väittää tulevaisuuden jatkavan samoilla linjoilla ku tähänkin asti. Meiän kohdalla se ois enemmän ku hyvä, mutta katotaan ihan rauhassa ja päivä/hetki kerrallaan. En oikeen tiedä ketä voisin kiittää, kun just sä ilmeistyit mun elämään, mutta kiitos nyt ainakin sulle, että oot siinä. Ehkä kaikki tosiaan järjestyy pikkuhiljaa ja mä tuun vielä saavuttamaan sen tietynlaisen mielenrauhan. Näin alkuun tästä on ehdottoman hyvä jatkaa.