Me nähtiin pitkästä aikaa ja en oikeen tiedä, et mitä ajatella siitä. Meillä oli hyvä keskustelu ja mulle jäi oikeesti hyvä fiilis, mutta kaikista tärkeimmät asiat jäi sittenkin käsittelemättä. Mä olin jo miettiny, että miten mä kertoisin sulle sen jutun, mikä oikeestaan määrittää koko tän vuoden alun. Oisin kaivannu sun ajatuksia siitä ja oisit voinu kertoa kaiken just niin suoraan ja kaunistelematta kuin oisit halunnu. Olin valmis kuulemaan ihan mitä vaan, kunhan saisin kerrottua sulle. Me kuitenkin ajauduttiin puhumaan muista asioista, jotka ei vieny yhtään mitään eteenpäin. Se oli sellasta "jeesjees blaablaa"-juttua, josta jää hyvä mieli, mut se ei tarjoo oikeestaan mitään muuta kuin ratkaisuja, jotka on jo puoliks selvitetty.
Ollaanko me koskaan puhuttu mun ihmissuhteista kunnolla? Tuskin, sillä en ennen oo halunnu puhua niistä mitään muuta kuin sen mitä tulee ilmi mun muussa puheessa. Tai tiiät sä niistä, mitkä on vaikuttanu muhun todella paljon, koska oon eläny niiden ihmisten kanssa suurimman osan mun elämästä, mutta nyt puhun niistä ihmisistä, jotka ei oo niin sanotusti mun lähipiiriä. Uusia frendejä, ihastuksia, hetken hauskoja, kolahtavia kohtaamisia ja muita vastaavia en oo tainnu kertaakaan tuoda esille kunnolla. Nyt ensimmäistä kertaa tuli sellanen tunne, että haluaisin kertoa sulle kaiken yhdestä ihmissuhteesta, joka on tässä kehittyny johonki mulle ihan uuteen ulottuvuuteen ja jossa on sattunu ja tapahtunu enemmän ku oisin osannu varmaan koskaan arvata. Tää ei muutenkaa oo sellanen perus "tapasin kivan tyypin ja alettiin tutustumaan ja sit huomasin tossa, että taidan olla ihastunu häneen" juttu, jonka voisin tai haluaisin kertoa kaikille, vaan tää on tosiaan jotain ihan muuta.
En edes tiedä mistä alottaisin purkamaan tätä tai mitkä kohdat on sellasia, jotka haluun sitten kuitenkin jättää itelleni. Miten mä koostan sulle lyhyen version jutusta, joka on yks mun elämän merkittävimmistä? Sun kanssa helpoin ois varmaan alottaa niistä "duracel-viboista", sillä ne liittyy vahvasti tähän ihmiseen. Ilman häntä en meinaan välttämättä ois ollu niin ilonen ku sillon olin, sillä hän on se ihminen, joka sai mut pitkästä aikaa uskomaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy ja, että mä kyllä selviin, vaikka välillä en näkis tulevaisuuteen. Se ihminen sai mut haluumaan tulevaisuutta enemmän ku pitkään aikaan. Tiiäks sen, kun joku saa sut hymyilemään ihan vaan läsnäolollaan? Tää ihminen sai ja saa mut edelleen hymyilemään. Toki tässä alkuvuodesta moni muukin palanen on loksahtanu kohdillleen, mutta lopputulos ei ois sama ilman häntä. Joku vois sanoa, että tää juttu vois olla suoraan salkkareista, mut ei se oo. Kyse on ihan tästä elämästä ja siitä kuinka jotkut asiat vaan tapahtuu sillon ku niitä vähiten odottaa ja niihin liittyy odottamattomia ihmisiä. Järjellä ajateltuna tää ois menny ihan toisin, mutta en halunnu tai ees pystyny tukehduttamaan näitä tunteita.
Ens kerralla mä kerron sulle kaiken minkä vaan oon saanu koottua sellasiks lauseiks, jotka pystyn puhumaan. Sun ei ehkä tarttee tietää kaikkea sitä mitä kerron, mutta niin sun on helpompi ymmärtää mua. Oon valmis kertomaan syyn mun hymylle sekä syyn sille, miks mun on ollu vaikeeta pitää pokkaa, kun ollaan puhuttu suoraan puhumisesta tai vaihtoehtosesti kirjottamisesta. Mun on vaan saatava kertoo tää stoori vielä kerran ja sä tulit ensimmäisenä mieleen. Sä et välttämättä tuu pitämään kaikista kohdista, mut onneks sun ei ees tarvii pitää. Luotan täysillä siihen, että sä kuitenkin kerrot sun oman mielipiteen täysin rehellisesti ja annat mulle uutta näkökulmaa ilman, et meiän välinen ihmissuhde ottaa takapakkia. Reilu pari viikkoa ja sitten nähdään kuinka tässä käy. Siis älä pelkää, ei tää juttu oo ihan niin vakava ku vois jostain tekstinpätkästä tai rivien välistä olettaa. Kukaan ei oo tehny mitään sellasta, johon pitäis puuttua ja oot varmasti kuullu samanlaisen jutun joskus aiemminkin. Tai et ehkä oo, mutta en venaa sulta mitään muuta ku sitä, että oot oma ittes. Mä en tarttee mitään muuta ku kuuntelijan ja sä oot just nyt sopivin siihen hommaan.
Ollaanko me koskaan puhuttu mun ihmissuhteista kunnolla? Tuskin, sillä en ennen oo halunnu puhua niistä mitään muuta kuin sen mitä tulee ilmi mun muussa puheessa. Tai tiiät sä niistä, mitkä on vaikuttanu muhun todella paljon, koska oon eläny niiden ihmisten kanssa suurimman osan mun elämästä, mutta nyt puhun niistä ihmisistä, jotka ei oo niin sanotusti mun lähipiiriä. Uusia frendejä, ihastuksia, hetken hauskoja, kolahtavia kohtaamisia ja muita vastaavia en oo tainnu kertaakaan tuoda esille kunnolla. Nyt ensimmäistä kertaa tuli sellanen tunne, että haluaisin kertoa sulle kaiken yhdestä ihmissuhteesta, joka on tässä kehittyny johonki mulle ihan uuteen ulottuvuuteen ja jossa on sattunu ja tapahtunu enemmän ku oisin osannu varmaan koskaan arvata. Tää ei muutenkaa oo sellanen perus "tapasin kivan tyypin ja alettiin tutustumaan ja sit huomasin tossa, että taidan olla ihastunu häneen" juttu, jonka voisin tai haluaisin kertoa kaikille, vaan tää on tosiaan jotain ihan muuta.
En edes tiedä mistä alottaisin purkamaan tätä tai mitkä kohdat on sellasia, jotka haluun sitten kuitenkin jättää itelleni. Miten mä koostan sulle lyhyen version jutusta, joka on yks mun elämän merkittävimmistä? Sun kanssa helpoin ois varmaan alottaa niistä "duracel-viboista", sillä ne liittyy vahvasti tähän ihmiseen. Ilman häntä en meinaan välttämättä ois ollu niin ilonen ku sillon olin, sillä hän on se ihminen, joka sai mut pitkästä aikaa uskomaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy ja, että mä kyllä selviin, vaikka välillä en näkis tulevaisuuteen. Se ihminen sai mut haluumaan tulevaisuutta enemmän ku pitkään aikaan. Tiiäks sen, kun joku saa sut hymyilemään ihan vaan läsnäolollaan? Tää ihminen sai ja saa mut edelleen hymyilemään. Toki tässä alkuvuodesta moni muukin palanen on loksahtanu kohdillleen, mutta lopputulos ei ois sama ilman häntä. Joku vois sanoa, että tää juttu vois olla suoraan salkkareista, mut ei se oo. Kyse on ihan tästä elämästä ja siitä kuinka jotkut asiat vaan tapahtuu sillon ku niitä vähiten odottaa ja niihin liittyy odottamattomia ihmisiä. Järjellä ajateltuna tää ois menny ihan toisin, mutta en halunnu tai ees pystyny tukehduttamaan näitä tunteita.
Ens kerralla mä kerron sulle kaiken minkä vaan oon saanu koottua sellasiks lauseiks, jotka pystyn puhumaan. Sun ei ehkä tarttee tietää kaikkea sitä mitä kerron, mutta niin sun on helpompi ymmärtää mua. Oon valmis kertomaan syyn mun hymylle sekä syyn sille, miks mun on ollu vaikeeta pitää pokkaa, kun ollaan puhuttu suoraan puhumisesta tai vaihtoehtosesti kirjottamisesta. Mun on vaan saatava kertoo tää stoori vielä kerran ja sä tulit ensimmäisenä mieleen. Sä et välttämättä tuu pitämään kaikista kohdista, mut onneks sun ei ees tarvii pitää. Luotan täysillä siihen, että sä kuitenkin kerrot sun oman mielipiteen täysin rehellisesti ja annat mulle uutta näkökulmaa ilman, et meiän välinen ihmissuhde ottaa takapakkia. Reilu pari viikkoa ja sitten nähdään kuinka tässä käy. Siis älä pelkää, ei tää juttu oo ihan niin vakava ku vois jostain tekstinpätkästä tai rivien välistä olettaa. Kukaan ei oo tehny mitään sellasta, johon pitäis puuttua ja oot varmasti kuullu samanlaisen jutun joskus aiemminkin. Tai et ehkä oo, mutta en venaa sulta mitään muuta ku sitä, että oot oma ittes. Mä en tarttee mitään muuta ku kuuntelijan ja sä oot just nyt sopivin siihen hommaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti